Vuoden johtolanka

 

 Nykyisen raadin yhteystiedot ehdokasteosten lähettämistä varten saa raadin puheenjohtajalta Elo Lammilta (elo.lammi[at]hel.fi). Muut raadin jäsenet vuosina 2021-2022 ovat Kyösti Pienimäki ja Helena Ranta.

Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaasta kotimaisesta fiktiivisestä jännityskirjasta. Dekkariseuran hallituksen hyväksymän sääntöuudistuksen myötä Vuoden johtolanka -palkintoa ei voi enää myöntää tietokirjalle tai muulle dekkariteolle. 

Vuonna 2021 otetaan käyttöön myös niin sanottu lyhyt lista. Johtolanka-raati valitsee saamistaan ja lukemistaan ehdokaskirjoista 4-6 kirjan listan, joka julkistetaan joulukuun alkupuolella. Näistä lyhyen listan ehdokaskirjoista raati valitsee lopullisen voittajan seuraavan vuoden tammikuussa ja palkinto jaetaan helmikuussa.

 Lyhyen listan käyttöönotolla Dekkariseuran hallitus haluaa korostaa suomalaisen rikos- ja jännityskirjallisuuden nykyistä korkeaa tasoa ja saada enemmän julkisuutta useammalle laadukkaalle teokselle.

Ensimmäinen Vuoden johtolanka -palkinto jaettiin vuonna 1985.

Palkinnon myöntää Dekkariseuran vuosikokouksen nimittämä kolmihenkinen asiantuntijaraati, joka työskentelee kaksi kautta peräkkäin.

Suomen dekkariseuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 2014 jaettiin ensimmäisen kerran uusi tunnustus, Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Palkinto myönnetään edellisen vuoden parhaasta esikoisdekkarista, ja valinnan tekee edellä mainittu raati.

Vuosittain jaetaan myös Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja. Tämän tunnustuksen saajan valitsevat Suomen dekkariseuran hallitus ja Ruumiin kulttuurin päätoimittaja.

Hornanlinna-kunniakirja on Dekkariseuran hallituksen jakama harkinnanvarainen erikoispalkinto. Se myönnetään henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan pitkäaikaisesti ja määrätietoisesti vaikuttanut suomalaisen dekkarikulttuurin kehittymiseen. Ensimmäisen kerran kunniakirja jaettiin vuonna 2005.

Erikoiskunniakirjan nimi viittaa suomalaisen dekkarin varhaishistoriaan. Toimittaja ja kirjailija Rudolf Richard Ruth (1889–1957) julkaisi salanimellä Rikhard Hornanlinna vuonna 1910 kaksi herrasmiessalapoliisi Max Rudolphista kertovaa tarinakokoelmaa, Kellon salaisuus ja Lähellä kuolemaa. Hornanlinnan kirjoja pidetään yleisesti lähtölaukauksina suomenkieliselle dekkarikirjallisuudelle.

Dekkariseura ei halua myöskään unohtaa muita dekkaritekoja. Niille perustetaan vielä nimeä vailla oleva tunnustus, jota jaetaan harkinnanvaraisesti.

 

Lataa tästä vuoden johtolanka -logot:

Värillinen:
Mustavalkoinen:
Vuoden johtolanka -kiertopalkinto on Tuke Laurilan suunnittelema puureliefi komisario Palmusta.

Voittaja saa omakseen vuodesta 2018 lähtien kuvanveistäjä Inka Niemisen toteuttaman palkinnon, jossa teräksinen Johtolanka-teksti on kiinnitetty moottorisahan teräketjuun.