Hornanlinna-kunniakirja

Hornanlinna-kunniakirja on Dekkariseuran hallituksen jakama harkinnanvarainen erikoispalkinto. Se myönnetään henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan pitkäaikaisesti ja määrätietoisesti vaikuttanut suomalaisen dekkarikulttuurin kehittymiseen. Ensimmäisen kerran kunniakirja jaettiin vuonna 2005.

Erikoiskunniakirjan nimi viittaa suomalaisen dekkarin varhaishistoriaan. Toimittaja ja kirjailija Rudolf Richard Ruth (1889–1957) julkaisi salanimellä Rikhard Hornanlinna vuonna 1910 kaksi herrasmiessalapoliisi Max Rudolphista kertovaa tarinakokoelmaa, Kellon salaisuus ja Lähellä kuolemaa. Hornanlinnan kirjoja pidetään yleisesti lähtölaukauksina suomenkieliselle dekkarikirjallisuudelle. 

Seppo Jokinen

HORNANLINNA-KUNNIAKIRJA 2024 

pitkäaikaisesta panoksesta suomalaisen dekkarikulttuurin kehittämisessä.

Ensimmäinen komisario Sakari Koskisesta kertova teos Koskinen ja siimamies ilmestyi vuonna 1996. Sen jälkeen Seppo Jokinen on julkaissut uuden teoksen joka vuosi, yhteensä 29 kirjaa. Tämä on merkittävä saavutus suomalaisessa kirjallisuudessa. Vuonna 2001 ilmestynyt sarjan kuudes kirja Hukan enkelit voitti Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2002.

Jokisen teokset ovat saavuttaneet suuren suosion lukijoiden keskuudessa. Kirjojen lisäksi komisario Koskinen on esiintynyt näytelmissä ja radiokuunnelmissa ja hänestä on tehty myös televisiosarja. Seppo Jokinen on yksi CrimeTime -kustantamon perustajajäsenistä. Vuonna 2023 ruotsalainen Storytel osti kirjasarjan oikeudet, ja yhtiön Storyside-kustantamo alkoi kääntää sarjaa ensimmäisestä osasta alkaen ruotsiksi ja tanskaksi. Kultosaari-kustannus on perustettu julkaisemaan, kansainvälistämään sekä laajentamaan Seppo Jokisen kirjallista tuotantoa.

Periksiantamaton ja oikeudenmukainen Tampereen poliisilaitoksen rikoskomisario Sakari Koskinen suhtautuu työhönsä intohimoisesti. Hän on heikomman puolella, ymmärtää uhreja ja välittää heidän omaisistaan. Hän tuntee suurta myötätuntoa väärille teille joutuneita rikollisia kohtaan. Seppo Jokisen omin sanoin: ”Kukaan ei synny pahaksi vaan jokainen on oman elämänhistoriansa tuote.” Kirjoissa tuodaankin esiin yhteiskunnan epäkohtia realistisella otteella poliisiromaanin perinteitä kunnioittaen.

Kirjojen inhimillinen ja arkinen päähenkilö on kehittynyt ja ikääntynyt vuosien varrella. Pitkäjänteinen sarja on mahdollistanut kerronnan syventämisen ja kehityskaaren luomisen henkilöiden ja yhteiskunnallisten muutosten ympärille. Teosten taso on säilynyt korkealaatuisena. Poliisilaitoksen työyhteisö, Koskisen omistautunut tiimi ja virkavallan hierarkkiset toimintatavat on kuvattu hersyvällä huumorilla. Unohtaa ei sovi myös tapahtumapaikkojen suurta merkitystä: Tampere on yksi selkeä kirjojen päänäyttämö. 

Ulla Ekman-Salokangas & Raimo Salokangas

HORNANLINNA-KUNNIAKIRJA 2023

tienraivaajatyöstä laadukkaiden käännösdekkareiden kustantamisessa

Suomen dekkariseuran erikoistunnustuksen Hornanlinna-kunniakirjan myöntämisperiaatteena on pitkäaikainen vaikuttaminen suomalaisen dekkarikulttuurin kehittämiseen. Nyt myöntämällään kunniakirjalla Dekkariseura haluaa kiittää kustantajia elämäntyöstä sekä kiinnittää huomiota pitkäjänteiseen työhön laadukkaan suomenkielisen käännösdekkarikirjallisuuden hyväksi.

Kun Ulla Ekman-Salokangas ja Raimo Salokangas perustivat vuonna 2001 Blue Moon -kustantamon, he toimivat uranuurtajina pyörittäessään yksinomaan dekkareihin keskittyvää kustantamoa. Heidän työnsä ansiosta suomalaiset lukijat ovat saaneet käsiinsä palkittuja ulkomaisten kirjailijoiden teoksia, jotka olisivat muuten saattaneet jäädä kokonaan suomentamatta.

Salokankaiden kustannustoiminta on keskittynyt brittiläiseen ja pohjoismaiseen rikoskirjallisuuteen. He aloittivat islantilaisen dekkaristien buumin Suomessa, kun he ottivat nopeasti kustannusohjelmaansa Lasiavaimella-palkitun Arnaldur Indriðasonin teokset. Kustantamon toinen maailmantähti on heidän pitkäaikaisin kirjailijansa, skotlantilainen Ian Rankin, jota suomalaiset kustantamot eivät olleet aiemmin huolineet kustannusohjelmaansa.

Dekkarikustantajina Salokankaat ovat myös tehneet kulttuurityötä siinä, että pitkiä dekkarisarjoja on julkaistu ilmestymisjärjestyksessä. Esimerkiksi Ian Rankinin John Rebus -sarjan ensimmäisen romaanin ilmestymisestä oli kulunut 14 vuotta, kun Blue Moon julkaisi sarjan ensimmäisen osan Ristinollan vuonna 2001.

Taloudellinen kultakaivos ei kustantamo sen perustajille varmasti ole ollut, mutta kulttuurityötä suomenkielisen käännösrikoskirjallisuuden hyväksi he ovat tehneet sitäkin enemmän.

Pentti Kirstilä

HORNANLINNA-KUNNIAKIRJA 2019
pitkäaikaisesta työstä suomalaisen rikoskirjallisuuden hyväksi

Suomen dekkariseura palkitsi kirjailija Pentti Kirstilän seuran erikoispalkinnolla, Hornanlinna-kunniakirjalla yhdistyksen 35-vuotisjuhlassa 25.10.2019. Kirstilä palkittiin pitkäaikaisesta työstään suomalaisen rikoskirjallisuuden hyväksi.

Pentti Kirstilä (s. 1948) kuuluu suomalaisen rikos- ja jännityskirjallisuuden arvostetuimpiin tekijöihin. Hänet on muun muassa palkittu Vuoden johtolanka -palkinnolla kaksi kertaa, vuonna 1987 (Sinivalkoiset jäähyväiset) ja 1993 (Imelda).

Kirstilän esikoisromaani Jäähyväiset rakkaimmalle ilmestyi vuonna 1977 ja esitteli tamperelaisen ylikonstaapeli Lauri Hanhivaaran, joka on ulkoiselta olemukseltaan väritön, sanoissaan sarkastinen ja ajatuksiltaan kyyninen. Varsinkin Kirstilän varhaistuotannossa näkyivät amerikkalaisen kovaksikeitetyn dekkarin vaikutteet. Kirstilän tunnetuimpia teoksia on Jäähy­väiset presidentille (1979), jossain määrin Frederick Forsythin Shakaalin kuviota hyödyntävä, mutta kuitenkin täysin omaperäinen kuvaus salamurhahankkeesta Suo­men presidenttiä vastaan. Matti Kassila ohjasi kirjasta samannimisen elokuvan vuonna 1992.

Hanhivaara-kirjoja on ilmestynyt useassa erässä. Vuosien 1977–83 romaanit sijoittuivat Tampereelle. Vuosien 1996–2002 romaaneissa Hanhivaara on muuttanut Helsinkiin, joskin parissa kirjassa hän sotkeutuu rikoksiin ulkomailla. Kirstilän tuorein teos Jäähyväiset Hanhivaaralle ilmestyi 2015.

Poliisiromaanien lisäksi Kirstilä on kunnostautunut psykologisen jännityksen saralla etenkin teoksillaan Imelda (1992) ja Elektra (1993). Ne ovat eräänlaisia postmoderneja dekkareita, joissa Kirstilä yhdistelee psykologista trilleriä, melodraamaa ja antiikin mytologiaa. Ihmismielen painotukset ovat vahvasti mukana kaikkialla hänen tuotannossaan. Ote on usein viileän älyllinen, ja esimerkiksi rikollishahmojaan hän luonnostelee kylmäävän tehokkaasti.

Kirstilän romaani- ja novellituotanto sisältää kaikkiaan 22 teosta. Lisäksi hän on kirjoittanut yhdessä puolisonsa Anja Angelin kanssa salanimellä Ursula Auer kolme romaania, joissa kaksikko hyödyntää tyylikkäästi klassisen salapoliisiromaanin perinteitä. Tuotantoon kuuluu myös pari näytelmää ja kuunnelma. Kirstilän kirjoista lienee tehty enemmän televisiodramatisointeja kuin kenenkään muun suomalaisen rikoskirjailijan.

Vuonna 2009 Pentti Kirstilälle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.

Pentti Kirstilän pääasiallinen kustantaja on ollut WSOY. Hänen uusimman kirjansa kustantaja on CrimeTime.

Outi Pakkanen

HORNANLINNA-KUNNIAKIRJA 2014
pitkäaikaisesta työstä suomalaisen dekkarin hyväksi

Suomen dekkariseura myöntää neljännen Hornanlinna-kunniakirjan kirjailija Outi Pakkaselle.

Outi Pakkanen on kuulunut suomalaisen rikos- ja jännityskirjallisuuden valovoimaisimpiin tähtiin yli 40 vuotta. Alle 30-vuotiaana alkanut dekkarikirjailijan ura käynnistyi perinteisen arvoitusdekkarin kirjoittajana, kun Murhan jälkeen mainoskatkoilmestyi vuonna 1973.

Arvoitusdekkareista Pakkasen teosten lajityyppi on vuosien mittaan siirtynyt psykologisen jännityksen suuntaan. Yhteistä koko hänen toistaiseksi 24 romaania käsittävälle dekkarituotannolleen on keskittyminen ihmisten välisiin suhteisiin. Ovatpa suhdemiljööt perheitä, työpaikkoja, luokkakokouksia tai naapureita, kaikissa ovat läsnä rikosten perusmotiivit: raha, rakkaus ja viha.

Pakkanen on käsitellyt romaaneissaan myös muun muassa synnytyksen jälkeistä masennusta (Punainen pallotuoli, 2004), teinityttöjen julkisuudenkipeyttä (Hinnalla millä hyvänsä, 2005) ja parisuhdetta narsistin kanssa (Julma kuu, 2012).

Hänen romaaniensa keskeisiä miljöitä ovat Helsingin kantakaupunki ja Lauttasaari. Kirjoissaan Pakkanen on ansiokkaasti kuvannut Helsingin kaupunkikuvan muuttumista ja hänet on tästä palkittukin. Suurta suosiota lukijoiden keskuudessa ovat saavuttaneet romaanien ruokareseptit, joita kokkailee useimmiten graafikko Anna Laine. Vuonna 2003 niistä julkaistiin oma keittokirja Porosta parmesaaniin.

Näiden lisäksi viidelle vuosikymmenelle ulottuvassa Pakkasen tuotannossa on tallennettu myös muun muassa suomalaisten puhe- ja käytöstapojen muutosta. 1970-luvun alun kirjoissa poliisit neidittelevät naimattomia naisia, 2000-luvun kirjoissa lukiolaistytöt kiroilevat rajusti. Myös vaikkapa kuvaukset suhtautumisesta tupakointiin vuosikymmenten saatossa – estottomasta kodeissa ja työpaikoilla sauhuttelusta savuttomiin baareihin – ovat niin ikään hänen kirjoissaan.

Outi Pakkasen ensimmäiset kirjat ilmestyivät Weilin+Göösin kustantamana. Vuodesta 1986 lähtien hänen kustantajanaan on ollut Otava. Myös CrimeTime on julkaissut hänen kirjojaan.

Eeva Tenhunen

HORNANLINNA-KUNNIAKIRJA 2010
uraauurtavasta työstä suomalaisen dekkarin hyväksi

Ensimmäisten suomenkielisten dekkarien, Rikhard Hornanlinnan salapoliisikertomusten, ilmestymisestä on vuonna 2010 kulunut 100 vuotta. Suomen dekkariseura juhlistaa merkkivuotta myöntämällä Hornanlinna-kunniakirjan pitkäaikaisesta merkittävästä työstä suomalaisen dekkarin hyväksi. Kunniakirja myönnetään kirjailija Eeva Tenhuselle.

Eeva Tenhusen vuosina 1964–1987 ilmestyneet romaanit ovat pysyneet lukijoiden suosiossa vuosikymmenestä toiseen. Tenhunen nousi kotimaisen jännityksen huipulle heti esikoisteoksellaan, Olavinlinnaan sijoittuvalla murhamysteerillä Mustat kalat (1964). Kirja on yksi rakastetuimmista suomalaisista dekkareista: vuosien mittaan se on yltänyt kärkeen useissa lukijoiden dekkarisuosikkiäänestyksissä. Myös muut Tenhusen romaanit ovat säilyttäneet vetovoimansa.

Tenhunen on jatkanut klassisen salapoliisiromaanin perinteitä ja leikitellyt niillä taitavasti. Hänen kirjansa sijoittuvat usein pieniin ”suljettuihin” yhteisöihin, maalaiskylään (Kuolema savolaiseen tapaan 1976), koulumaailmaan (Nuku hyvin, Punahilkka 1973, Hyvän tytön hautajaiset 1978) tai suvun ja perheen piiriin (Keisari seisoo palatsissaan 1971, Kuolema sukupuussa 1985, Joka uniinsa uskoo 1987). Tarinoissa syvennytään monentyyppisiin ihmissuhdekuvioihin, puretaan auki menneisyyden salaisuuksia ja seurataan toistuvan sankariparin, komisario Martti Hallan ja hänen kanssaan avioituvan Liisa Rautasalon, yhteisiä elämänvaiheita. Taidokkaisiin juonihämäyksiin yhdistyy huumoria ja vivahteikasta psykologista kuvausta.

Aikana, jolloin Tenhunen aloitti tuotantonsa, suomalainen rikoskirjallisuus oli lähes täysin miesten aluetta. Monille naisdekkaristeille Eeva Tenhunen on ollut esikuva ja edelläkävijä.

Matti Kassila

HORNANLINNA-KUNNIAKIRJA 2009
unohtumattomasta työstä suomalaisen rikoselokuvan hyväksi

Matti Kassila on suomalaisen rikos- ja jännityselokuvan johtotähti. Hänen uransa niiden ohjaajana ulottui viidelle eri vuosikymmenelle ja sisälsi elokuvia, joiden yleisö- ja arvostelumenestyksiä ei ole toistaiseksi ylitetty tässä lajityypissä Suomessa.

Kassilan ensimmäinen tämän genren työ Radio tekee murron(1951) oli hänen viides ohjauksensa ja sitä on pidetty ohjaajan läpimurtofilminä. Jo siinä Kassila osoitti hallitsevansa jännitystarinan ja komedian haasteellisen yhdistelmän.

Suomalaisen elokuvan klassikkojen joukkoon kuuluvat Matti Kassilan kolme Komisario Palmu -ohjausta: Komisario Palmun erehdys (1960), Kaasua, komisario Palmu! (1961) ja Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962). Palmujen suosio yleisön keskuudessa on jatkunut tähän päivään asti, kun uusintaesitykset televisiossa keräävät satojatuhansia katsojia, ja ne ovat tuloslistojen kärkipäässä äänestettäessä suosituimpia suomalaisia elokuvia. Myös kriitikkojen arvostus ”trilogiaa” kohtaan on säilynyt. Täysosumat roolituksessa, rytmitys, nokkelat kerronnalliset keinot, kuten takautumien ja nopeutettujen kuvien käyttö, sekä hieno Helsinki-kuvaus ovat mestarin käsialaa. Palmu-elokuvat nähtyään myös alkuperäisromaanien sivuilta tunkevat esiin näyttelijöiden kasvot ja eleet. Myös neljäs Palmu-elokuva, ei enää Mika Waltarin romaaniin perustuva Vodkaa, komisario Palmu (1969) on hyvää aikalaiskuvausta, vaikkei sitä ole nostettu arvostuksessa kolmen aiemman Palmun rinnalle.

Kassila on osoittanut taitonsa myös vakavamman jännityselokuvan ohjaajana. Psykologisesti virittyneessä Tulipunaisessa kyyhkysessä (1961) on painajaismaisia film noir -henkisiä sävyjä. Jäähyväiset presidentille (1987) on tiivistunnelmainen toimintajännäri presidentin salamurhaa suunnittelevasta psykopaatista.

Pirkko Arhippa

HORNANLINNA-KUNNIAKIRJA 2005
pitkäaikaisesta työstä suomalaisen dekkarin hyväksi

Suomen dekkariseura ry myöntää ensimmäisen Hornanlinna-kunniakirjan kirjailija Pirkko Arhipalle.

Pirkko Arhippa on tehnyt suomalaisen nykydekkarin kentässä ainutlaatuisen, jo 1960-luvulla käynnistyneen kirjailijanuran, joka jatkuu korkeatasoisena edelleenkin. Romaanista Murha on sydämen asia (1968) alkaneessa lähes 30 dekkarin tuotannossaan – jonka kustantajana on toiminut 1980-luvulta lähtien ansiokkaasti Kustannus-Mäkelä – hän on jatkanut ja uudistanut klassisen dekkarin parhaita perinteitä. Samalla Arhippa on tarttunut rohkeasti moniin yhteiskunnallisiin aiheisiin, pimeästä vaalirahoituksesta peruskoulu-uudistukseen, urheiluelämän ongelmiin, ympäristökysymyksiin, työttömyyteen, nuorisorikollisuuteen ja perheväkivaltaan.

Käsittelemällä ajankohtaisia teemoja ja säilyttämällä otteen ihmisten arkitodellisuuteen Pirkko Arhippa on luonut kirjoissaan elävää ajankuvaa suomalaisen yhteiskunnan muutoksista viime vuosikymmeninä. Maantieteellisesti etualalle on noussut kirjailijan hyvin tuntema ja vivahteikkaasti kuvaama Turun–Naantalin seutu, jonne hänen punomansa jännittävät dekkarijuonet ovat sijoittuneet luontevasti. Sävykkäät henkilöhahmot, joille Arhippa on rakentanut uskottavia, kirjasta toiseen jatkuvia elämäntarinoita, ovat tulleet lukijoille läheisiksi ja tutuiksi. Kuvaamalla terävästi suomalaista arkielämää ja ottamalla sen ilmiöihin kantaa naisten näkökulmasta Pirkko Arhippa on ollut myös kannustava esikuva suomalaisille naisdekkaristeille.