Esikoisdekkari-kunniakirjat
Suomen dekkariseuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 2014 jaettiin ensimmäisen kerran uusi tunnustus, Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Palkinto myönnetään edellisen vuoden parhaasta esikoisdekkarista, ja valinnan tekee Vuoden johtolanka -palkintoraati.
2024: Rebekka Härkönen romaanista Prinsessamekko
Raadin perustelut:
Rebekka Härkösen Prinsessamekon tarina alkaa räjähdysmäisesti, kun Helsingin metrossa tapahtuu terroristi-isku. Rikostoimittaja Suuna Wallan tutkima huumejuttu jää taka-alalle ja hänen energiansa ja toimintatarmonsa kohdistuu uuteen juttuun. Pian seuraava surmatun henkilön torson löytyminen ydinkeskustasta osoittautuu mysteeriksi, joka hämmentää sekä poliisia että lehdistöä.
Prinsessamekko-teos kertoo intensiivisesti Suuna Wallan työstä iltapäivälehdessä. Hän on uutiseläin, joka elää ja hengittää uutisia, niiden tekemistä ja niiden taustojen ymmärtämistä. Hänen tiedonjanonsa on pohjaton, ja hän liikkuu rohkeasti niin rikollisjengien kuin poliisienkin keskuudessa. Suuna ei tee työtään tyhjiössä, vaan teoksessa kuvataan myös iltapäivälehden työyhteisöä ja sen tukea toimittajan työlle.
Rebekka Härkönen on sommitellut lukijalle matkan pahuuteen, lasten hyväksikäyttöön, huumeisiin, erilaisiin väkivallantekoihin sekä myös avun etsintään. Kirjassa pohditaan oikeuden saamisen vaikeutta ja monia muita yhteiskunnallisia epäkohtia.
Härkönen kirjoittaa osaavasti rikostoimittajan työstä. Hänen esikoisdekkarinsa sisältää monia teemoja ja sivujuonia, mutta pysyy koko ajan jäntevänä, ja lopuksi tekijä pystyy punomaan eri juoniainekset uskottavasti yhteen.
Prinsessamekko on monitahoinen ja haastava esikoisdekkari, joka luo korkeita odotuksia kirjailijan seuraaville teoksille.
2023: Simo Halinen romaanista Nainen jotka katosi
Raadin perustelut:
Vuoden esikoisdekkariksi valittu Simo Halisen Nainen joka katosi on koskettava romaani miehestä, naisesta ja rikoksesta. Se on salamyhkäinen tarina, jossa yksinäiset mies ja nainen kohtaavat sattumalta toisensa hotelli Tornin terassilla kesäiltana. Terassilta he lähtevät yölliselle veneretkelle ja kertovat toisilleen jotain elämästään mutta salaavatkin paljon ja salaavat etenkin oleellista.
Tapaamiset jatkuvat ja syvenevät pian suhteeksi, jossa on sekä vahvaa eroottista vetovoimaa että toiveikkuutta tulevasta. Mutta äkkiä nainen oudosti katoaa. Mies pettyy raskaasti ja kokee tulleensa vedätetyksi. Sittemmin hän alkaa etsiä kadonnutta.
Tarina etenee miehen ja naisen kertomin jaksoin. Näin molempien menneisyys paljastuu lukijalle ja trillerimäinen asetelma avautuu. Jännärin aaveeksi tunkeutuu hätkähdyttävällä tavalla heittiö ja pahantekijä menneisyydestä. Avain kaikkeen on kauan sitten tehty rikos, joka synkästi varjostaa naisen nykyisyyttä ja mahdollisuutta läheisyyteen ja rakkauteen.
Nainen joka katosi on vaikuttavalla tyylillä kirjoitettu trilleri. Loistavasti pelkistämäänsä jännityskertomukseen kirjailija on onnistunut mahduttamaan riipaisevaa yksinäisyyden tunnetta, pettymyksen kokemista, ihmisen kadottamisen ahdinkoa ja iloa uudelleen löytämisestä. Myös hirveän järkytyksen kohtaavia tuetaan tarinassa esimerkillisesti.
Romaanin naispäähenkilön kokema epäoikeudenmukaisuus ja epätoivo välittyvät tekstistä kouraisevan voimakkaasti. Kirja ei silti ole pessimistinen, sillä Simo Halinen on kirjoittanut paikoin apeaankin trilleriin erittäin lohdulliset viimeiset sivut.
2022: Milka Hakkarainen romaanista Ei verta rantaa rakkaampaa
Palkintoraadin perustelut:
Milka Hakkaraisen esikoisdekkari on osin tragikoominenkin tarina suomalaisyhteisöstä Ruotsissa ja yhteisön vaalimista arvoista. Tekijä avaa kirpeällä tyylillä kipeistä asioista vaikenemisen kulttuuria.
Päähenkilö, entinen rikostoimittaja Rosa intoutuu penkomaan vanhoja ja uusia salaisuuksia. Hän hakee tuekseen vastahakoisen poliisin, Janin, jonka suvun tarinasta paljastuu kauan varjeltuja salaisuuksia. Molemmat ovat virkistävän tuoreita hahmoja dekkarikirjallisuudessa. Heidän tutkittavakseen päätyy rikos jos toinenkin.
Teoksen vahvuus on psykologinen jännite, jota jokainen ulkomailla asuva kokee. Suomalaisuus muodostuu verhoksi henkilöiden ja muun maailman välillä. Lukija saa myötäeläen pohtia, kuka minä olen ja olenko suomalainen vai ruotsalainen.
2021: Helena Immonen romaanista Operaatio Punainen kettu
Raadin perustelut:
Helena Immosen romaani kertoo Suomen ja Venäjän välisestä kriisistä, joka saa alkunsa siitä, kun Suomi lähtee Ruotsin tueksi puolustamaan miehitettyä Gotlantia. Tarinan edetessä mukaan tulevat ilmatilaloukkaukset, tahallaan aiheutettu vatsatautiepidemia, mobiiliverkkojen katkaiseminen ja varsinainen sotatilanne.
Kirjan keskeiset henkilöt ovat aktiivireserviläiset Riina Koivu ja hänen veljensä Joni Koivu. Kerrontaa on myös Puolustusvoimissa työskentelevän Riinan puolison Mikaelin sekä miehityksiä operoivan Dimitrin näkökulmasta. Kirjassa valotetaan myös sitä, miten sotatilanne vaikuttaa kotona oleviin. Miten Jonin viimeisillään raskaana oleva tyttöystävä murehtii tai miten poikkeustilanne vaikuttaa Riinan ja Mikaelin päiväkoti-ikäiseen Topiakseen.
Operaatio Punaisen ketun vahvuutta on tuore näkökulma usein kotimaisissa trillereissä käytettyyn aiheeseen. Toimijana tässä ei ole kaikenvoittava sankari, vaan tavalliset, nuoret ihmiset, joiden on selviydyttävä ylivoimaisista tehtävistä. Immosen teos tuo myös pohdittavan näkökulman Suomessa ja Ruotsissa jatkuvasti ajankohtaiseen NATO-keskusteluun.
Immosen kerronta on napakkaa ja alan tietämys erinomaista. Kirja on myös varsin jännittävä ja hyvin todentuntuisena se tuo sodan uhan pelottavan lähelle.
2020 : Pekka Hyyti romaanista Tummat pilvet eilisen
Raadin perustelut:
Pekka Hyytin romaani Tummat pilvet eilisen (Myllylahti 2019) liikkuu aikakaudessa, jota kotimaisissa historiallisissa rikosromaaneissa on tarkasteltu viime vuosina runsain mitoin. Sisällissotaa välittömästi edeltänyt aika ja sitä seuranneet vuosikymmenet ovatkin kiitollisia tarkasteltavia, sillä sodan traumat umpeutuivat hitaasti, poliittiset jännitteet kuohuivat niin julkisuudessa kuin pinnan alla ja kieltolaki sekä lisäsi rikollisuutta että heikensi lainkuuliaisuutta.
Tähän saumaan Hyytin teos asettuu. On vuosi 1929 Tampereella ja romaanin taustalla on kaksi todellista tilannetta, kaupungin 150-vuotisjuhlavuosi sekä höyrylaiva Kurun traaginen haaksirikko. Nämä tapahtumat ja aikakauden kuvaus moninaisine piirteineen ovat teoksessa luontevasti mukana, paikallishistoria linkittyy sujuvasti ajan yleiseen kehitykseen.
Teoksen päähenkilöt, kurulaisena maalaispoikana kaupunkiin poliisiksi tullut Voitto Karhu ja keskiluokkainen toimittajaneitonen Ina Djurling, muodostavat äkkiä ajatellen epäsovinnaisen, mutta käytännössä hyvin toimivan, uskottavan kaksikon. He ryhtyvät selvittämään henkirikosten sumaa vailla ennakkoluuloja, joita sen sijaan osalla poliiseja on.
Teoksen erityisiä ansioita ovat sujuva dialogi ja virheetön kieliasu. Kaiken lisäksi valitettavan usein rikosromaaneja kiusaavat kerronnallinen tyhjäkäynti ja turhat sanat puuttuvat tyystin. Ilmaisu on kannesta kanteen napakkaa ja täsmällistä. Harvasta esikoisteoksesta voi sanoa samaa kuin tästä, että sille ja sen päähenkilöille toivoo mielihyvin jatkoa.
2019: Tuire Malmstedt romaanista Pimeä jää
Raadin perustelut
Tuire Malmstedtin teos Pimeä jää on ansiokas poliisiromaani, jonka rakenne on monitahoinen ja yllättävä, jopa genreä uudistava. Poliisien yksityiselämää hyödynnetään juonenkuljetuksessa taitavasti. Teoksen hahmot tuntuvat aidoilta ihmisiltä, eivät keinotekoisilta henkilöhahmoilta.
Nykyhetken poliisitutkimuksen rinnalla kulkevat menneisyyteen sijoittuvat takautumat antavat teokseen oivallisen lisän, ja historiallinen tausta tuo syvyyttä henkilökuviin. Menneisyyden painon aistii koko ajan vahvasti. Lukija suorastaan odottaa, miten kirjailija sitoo tarinat yhteen lopussa. Siinä Malmstedt onnistuu hienosti.
Malmstedt käsittelee kirjassaan vakavaa aihetta: lapsen kuolemaa. Kirjailija ei kaihda sukeltaa ihmismielen syvimpiin ja synkimpiin ajatuksiin ja tekoihin, mutta hän kuvaa kammottavien tekojen taustalla olevaa psykologista pohjaa analyyttisesti. Jopa sarjamurhaajan tekoja voi ymmärtää, vaikka niitä ei hyväksyisikään. Synkästä pohjavireestä huolimatta kirjailija ei mässäile raakuuksilla vaan tarjoaa lukijalle vetävän ja ajatuksia herättävän tarinan.
2018: Heikki Valkama romaanista Pallokala
Raadin perustelut:
Heikki Valkaman romaani Pallokala vie lukijan kiinnostavalle kulttuurilliselle makumatkalle. Valkama kuvaa luontevasti japanilaista kulttuuria mutta välttää liiallisen tiedon vyörytyksen. Romaanin lukeakseen ei tarvitse tuntea Japania, mutta toisaalta japanilaiseen kulttuuriin perehtynytkin löytää siitä makupaloja. Keitos on maustettu herkullisesti kulttuurillisilla kommelluksilla.
Valkama on valinnut romaaniinsa erityisen kiinnostavan päähenkilön: huippukokki ei ole tyypillinen dekkarin rikosta ratkova hahmo. Päähenkilönsä kautta Valkama avaa hienosti niin kokkaamisen saloja kuin tavallisille ihmisille vierasta huippukokkien elämää. Romaanissa kuvatut ruoat voivat herättää lukijan ruokahalun mutta toisaalta nostavat esiin, kuinka haavoittuvia olemme, jos ruoassamme on jotakin muuta kuin pitäisi.
Valkama kuljettaa tarinaa luontevasti ja varmasti. Teksti on sujuvaa ja kangertelematonta ja imaisee helposti lukijan mukaansa. Pallokala on esikoisdekkariksi harvinaisen kypsä näyte viihdyttävän kirjoittamisen taidosta.
2017: Max Seeck romaanista Hammurabin enkelit
Raadin perustelut:
Hammurabin enkelit sai esikoiskirjaksi poikkeuksellisen paljon huomiota – ansaitusti. Tausta, Jugoslavian hajoamissodat, on omaperäinen ja antaa paljon mahdollisuuksia teoksen lunastettavaksi. Esikoisteokseksi Hammurabin enkelit onkin poikkeuksellisen hiottu: jännitys kasvaa tasaisesti, juoni on taiten rakennettu, ja yllätyksiä riittää aivan viimeisille sivuille asti.
Max Seeckin esikoisteos eroaa miellyttävällä tavalla nykytrillerien vakiokaavasta sillä, mitä siinä ei ole. Ei ole Venäjän Suomeen kohdistamaa uhkaa, eikä tarina ole pelkkää toimintatykitystä päähenkilöiden viime hetken pelastuksineen. Kroatiassa kadonneen suomalaisen lähetystövirkailijan katoamiseen liittyvää arvoitusta keritään auki maltillisesti ja jopa kihelmöivästi. Myös henkilökuvat on rakennettu kiinnostaviksi.
Max Seeckin jännityskirjailijan ura on käynnistynyt vähintäänkin lupaavasti.
2016: Lauri Mäkinen romaanista Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset
Lauri Mäkisen teos Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset on miellyttävä yllätys niin aihepiiriltään kuin käsittelytavaltaan. Tuskin koskaan on kirjoitettu dekkaria, joka sijoittuu lähetyssaarnaajien pariin Afrikassa Ambomaaksi nimetyn Pohjois-Namibian alueelle. Tehtävä tuntuu mahdottomalta, mutta Mäkinen ei tingi kirjallisesta laadusta eikä jännityksestä. Hän kuvaa taidokkaasti ja paneutuneesti suomalaisten 1900-luvun alun lähetyssaarnaajien tavoitteiden ja todellisuuden ristiriitoja, keskinäistä kilvoittelua, afrikkalaisyhteisöjä sekä kristinuskon eri suuntien valtataistelun kaavussa harjoitettua kolonialismia Afrikassa.
Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset uhmaa genrerajoja. Se on yhtä aikaa taidokas rakkauskertomus, jännittävä murhamysteeri ja yhden maailman kattava laajojen mittojen lukuromaani – esikoiseksi täysin ja poikkeuksellisen kypsä teos.
2015: Jari Järvelä romaanista Tyttö ja pommi
Raadin perustelut:
Kirjassaan Tyttö ja pommi Jari Järvelä tuo dekkarikirjallisuuteen uuden, rosoisen maailman: graffitimaalareiden ja vartijoiden pelikentän. Kirja kuvaa kahden elämäntavan ja maailmankuvan yhteentörmäystä eläytyen taitavasti molempiin.
Samalla Järvelä kertoo inhimillisesti, uskottavasti ja ymmärtäen molempien vastapuolten päähenkilöiden, Metron ja vartija Jeren, tarinat. Nuori nainen graffitintekijöiden päähenkilönä on tuore valinta, kun yleisin mielikuva liittynee nuoriin miehiin ja poikiin. Järvelä ujuttaa Metron synkkään kamppailuun vartijoita vastaan myös mustaa huumoria.
Järvelä kiristää kujanjuoksun jännityskierroksia napakalla otteella. Kirjan lyhyet lauseet imaisevat mukaansa. Tarinan mitta pysyy kompaktina. Kirjailija luottaa draaman kaareen ja lukijan kykyyn eläytyä ja lukea rivien välejä.
2014: Pekka Matilainen romaanista Kupoli
Raadin perustelut:
Pekka Matilaisen Kupoli seuraa Umberto Econ kirjallisia jalanjälkiä 1400-luvun Italiassa. Teoksessa todelliset henkilöt ja tapahtumat on sijoitettu uskottavasti fiktiiviseen tarinaan. Kirjan sankari Antonio on elävästi kuvattu 16-vuotias, omana aikanaan jo nuori mies. Matilaisen klassillisen filologian vankka tuntemus näkyy Kupolin maailmassa. Kirjoittaja on onnistuneesti yhdistänyt tieteellisen osaamisen ja kertojan taidot.