Harri Nykänen on kuollut

21.3.2023

Harri Nykänen oli Suomen tunnetuimpia ja rakastetuimpia rikoskirjailijoita, joka teki pitkän uran myös erittäin ammattitaitoisena rikostoimittajana. Nykänen palkittiin Vuoden johtolanka -palkinnolla vuosina 1990 ja 2001.

Ruumiin kulttuuri oli sopinut Nykäsen vierailusta uudessa Dekkaribrunssi -podcastissa maaliskuun alussa, mutta miehen vaikean sairauden vuoksi varsinainen nauhoitus siirtyi. Puhelinkeskustelussa kävimme kuitenkin läpi jakson tulevan sisällön. 

Julkaisemme poikkeuksellisesti tässä tuosta puhelusta pieniä otteita Harri Nykäsen muistoa kunnioittaen. Varsinainen muistokirjoitus julkaistaan Ruumiin kulttuurissa 2/23.

***

Päivi Remes: "Harri, olet alan legenda, joka eteni rikostoimittajasta Raidin luojaksi ja yhdeksi CrimeTime -kustantamon perustajajäseneksi. Ihanaa, että suostuit vieraaksemme!"

Harri Nykänen: (naurahtaen) "Hyvä alku."

PR: "Ensimmäinen kirjasi Kuusi katkeraa miljoonaa julkaistiin vuonna 1986. Olet kirjoittanut yli 30 kirjaa, etupäässä dekkareita, myös muutaman rikosaiheisen tietokirjan. Sinut on palkittu kahdesti Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnolla: ensimmäisen kerran v. 1990 dekkarista Takapiru (joka on itsenäinen romaani ammattikorttihai Voitto Grönistä, ei minkään kirjasarjan osa) ja toisen kerran sait saman palkinnon v. 2001 romaanista Raid ja mustempi lammas. Olet ollut ehdolla myös Pohjoismaisen dekkaripalkinnon Lasiavaimen saajaksi. Miten tulit aikanaan siirtyneeksi rikostoimittajasta dekkaristiksi?

HN: "Tästä voi tulla pidempi tarina."

PR: "Hyvä! Sitten juttelisimme siitä, kuinka Raidista tehty 12-osainen tv-sarja on edelleen kaikkien aikojen katsotuin suomalainen sarja ja se on parhaillaankin katsottavissa toiveuusintana Yle Areenassa. Olit siinä toinen käsikirjoittaja yhdessä ohjaaja Tapio Piiraisen kanssa. Sarjasta on tehty myös elokuva v. 2003. Kai Lehtinen, Oiva Lohtander ja Juha Muje näyttelivät Raidin myötä itsensä suomalaisten sydämiin. Elokuvaa on katsottu pelkästään Areenassa yli 1 342 000 kertaa."

HN: "Joo. Tiedätkö mitä? Sinun pitää tulla nauhoittamaan jakso tänne autotalliini Raidin Mersuun. Mulla on täällä myös Raidin takki ja passi."

PR: "Aivan mahtavaa! Jutellaan lisäksi Raidin hahmon syntymisestä ja yhteistyöstäsi Jaran kanssa, sopiiko?"

HN: "Joo, tottakai." 

PR: "Paha paha tyttö (2011) on sinun ja edesmenneen Jarkko Jara Sipilän yhdessä kirjoittama dekkari. Siinä on mukana kummankin teidän tuotannon keskeisiä toimijoita, Sipilältä Takamäen porukka ja sinulta Raid ystävineen ja Jansson tutkintaryhmineen. Muutenkin kirjoissanne ovat taustalla vilahdelleet toistenne kirjoittamia poliisihahmoja. Tämä on hienoa ja toimii erinomaisesti myös Raidin tv-sarjaversiossa. Siihen liittyen, oma suosikkini tv-sarjasta on jakso kuusi---"

HN: "Aaaa... Mujunen?"

PR: "Siis aivan mahtava se kohtaus, jossa Mujunen painii sen näyteikkunan nuken kanssa!"

(molemmat nauravat)

PR: "Podcastin lopuksi esitän sitten vielä sinulle kolme vakiokysymystä. En vielä paljasta niitä. Tai, no paljastan ensimmäisen. Minkä ominaisuuden haluaisit omia Raidilta?"

HN: "Kerron sen sitten nauhoituksessa."

***

(kuva: Docendo/Veikko Somerpuro)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------