Kuvia ja kirjoituksia

Vuoden johtolanka 2025 -ehdokkaat

Ruumiin kulttuurin salareportteri haastatteli kuutta Johtolanka-ehdokasta satunnaisessa järjestyksessä. Voittaja julkistetaan 4.2.2025.

--------------------------------

Mitä olit tekemässä, kun tieto ehdokkuudesta selvisi?

Millaiset olivat ensitunnelmasi?

Miltä tuntui olla ehdokkaiden julkistustilaisuudessa?

Mitä voitto sinulle merkitsisi, jos se osuisi kohdalle?

--------------------------------------

 KAARINA GRIFFITHS -  LINTUMIES  (Otava 2024)

”Kun sain tiedon Lintumies-kirjan Johtolanka-ehdokkuudesta, olin kirjoittamassa seuraavan mysteerini, Tuulisolmut, käsikirjoitusta. Kun keskittyminen jostain syystä herpaantui, löysin itseni availemassa sähköpostia. Olin tiputtaa silmät päästäni, kun tieto ehdokkuudesta aukesi edessäni”, Kaarina Griffiths kertoo.

”Ensireaktioni oli, että pillahdin itkemään ilosta. Sitten piti juosta kertomaan ilouutinen miehelleni ja vannottaa häntä, ettei saisi missään nimessä kertoa kellekään.”

Ehdokkuudet julkistettiin 3.12. Helsingissä, jonne Kaarina matkusti Englannista asti. ”Tilaisuudessa oli lämmin tunnelma, ja olin ylpeä saavutuksestani. Oli kiva tavata raatilaiset sekä kanssakilpailijat ja kuulla heidän kirjoistaan. Olin myös iloinen, että Otavan kirjallinen johtaja Antti Kasper ja kustannustoimittajani Reetta Siren sekä perheenjäsenet olivat jakamassa hienon kokemuksen kanssani.”

Voitto merkitsisi Kaarinalle paljon. ”Se vahvistaisi tunnetta, että olen oikealla tiellä, kun arvostettu tunnustus tulee osakseni. Se antaisi toivoa, että saan jatkaa kirjailijanuraani menestyksellä - että palkinto toisi minulle uusia lukijoita ja uusia mahdollisuuksia. Olisi myös hienoa, jos voitto antaisi potkua kirjani käännöksille, jotta mieheni ja ystäväni Englannissa voisivat lukea kirjani. Voitto valaisi minuun uskoa omaan tyyliini ja kerrontaani. ”

Kaarina Griffiths  on Englannissa asuva kirjailija ja psykoterapeutti. ”Kirjoitan Cornwallin pieniin kyliin sijoittuvia ja niiden legendoihin kietoutuvia murhamysteereitä. Cornwall-sarjan hahmoja ovat mm. Cornwallissa asuva suomalainen profiloija Antti Honkanen ja englantilainen rikostarkastaja Paul Diggins. Luokittelen kirjani aikuisten murhasaduiksi, ja aikomukseni on jatkaa kirjoittamista noin satavuotiaaksi. Rakastan suomen kieltä ja pyrin kehittämään kieltäni ja kerrontaani jatkuvasti.”

MAX MANNER - HARHA (Bazar 2024)

Max Mannerille Johtolanka-ehdokkuus oli iloinen uutinen ja samalla täydellinen yllätys.

”Olin editoimassa vuoden 2026 romaania ehdokkuudesta kuullessani”, hän kertoo.

”Julkistustilaisuuteen oli mukavaa ja mielenkiintoista tulla, kun ei tiennyt vähääkään muista ehdokkaista. Kollegojen kohtaaminen on useimmiten välitöntä ja kaverillista, niin oli silläkin kertaa. Tilaisuudessa totesin, että kirjoitan lähinnä omaksi ja lukijoiden iloksi ilman sen pidemmälle tähtääviä ambitioita - itse tarina on aina etusijalla ja siksi tärkein.”

Max Manner on ehdokkaana teoksellaan Harha (Bazar 2024). Voitto olisi Maxille suuri kunnia ja samalla palkinto pitkästä vuosien työstä. 
”Ottaisin sen varmaan jonkinlaisena sinnikkyyden ja mahdollisen kehittymisen tunnustuksena. Kiittäisin samalla montaakin henkilöä alkaen Minerva Kustannuksen Soili Teittisestä, joka näki esikoisromaanin potentiaalin vuonna 2006 sekä edesmenneitä Harri Nykästä ja Jarkko Sipilää, jotka ohjasivat, uskoivat ja kannustivat uralla eteenpäin. Monen montaa ihmistä käy kiittäminen siitä, että saan edelleen nauttia kirjoittamisen ja julkaisemisen mandaatista.”

”Kirjoittajana minua määrittelee kai parhaiten viehtymys tarinankerrontaan ja jatkuvan kehittymisen päämäärään - annan itselleni luvan kirjoittaa niin kauan kuin terveyttä piisaa ja uusi teos on aina tavalla tai toisella vanhaa hitusen parempi”, Max summaa tunnelmiaan ja ajatuksiaan.

ANU PATRAKKA -  KIUSAAJA  (Otava 2024)

Anu Patrakka summaa tunnelmansa Johtolanka-ehdokkuudesta näin: ”Ehdokkuus oli tosi mahtava yllätys ja ilouutinen! En ollenkaan osannut odottaa sitä. Nyt ollaan jännän äärellä, ja tosi kovassa seurassa.”

Tieto ehdokkuudesta saavutti Anun sähköpostilla aamuvarhaisella. ”Olin juuri heräilemässä ja vielä peiton alla, kun huomasin kännykästä, että oli tullut sähköpostia. Unihiekat karisivat silmistä hetkessä.”

Ensitunnelmat olivat todella hienot. ”Voiko tämä olla totta?! Viesti piti lukea moneen kertaan, enkä ollut pysyä nahoissani. Kirjoitin vastauksen melkein samalta istumalta. Oli vaikeaa olla kertomatta ehdokkuudesta edes läheisille Suomessa ennen julkistamispäivää. Olen todella iloinen, että Kiusaaja pääsi ehdokkaaksi, sillä tällä tarinalla on tärkeä viesti kaikille kiusatuille.”

Voitolla olisi Anulle suuri merkitys, jos se osuisi kohdalle. ”Voitto merkitsisi todella, todella paljon. Ensinnäkin se olisi tunnustus kirjoitustyöstä, jota olen jo muutaman vuoden ajan tehnyt päätoimisesti. Toiseksi se voisi auttaa viemään tarinoitani maailmalle - uskon vahvasti, että Portoon sijoittuvilla dekkareilla olisi kysyntää, käyhän kaupungissa vuosittain miljoonia matkailijoita.”

”Olen lapsesta saakka halunnut kirjailijaksi ja olen elävä esimerkki siitä, että tavoitteisiinsa on mahdollista päästä, kun tarpeeksi tahtoo ja tekee töitä sen eteen. Kerron tarinoita tavallisista ihmisistä ja pyrin ymmärtämään syyt heidän tekojensa taustalla, ihmismieli kiehtoo minua. Tarinani ovat fiktiota, mutta ideansiemenet saavat usein alkunsa tosielämän tapahtumista tai paikoista. Tavoitteenani on tarjota lukijalle antoisa ja myös ajatuksia herättävä lukukokemus, joka toimii samalla nojatuolimatkana”, Anu Patrakka kertoo.

RISTO MALIN - FABERGEN KANA (Reuna 2024)

Risto Malin oli kotona työhuoneessaan, kun tieto Johtolanka-ehdokkuudesta saavutti hänet. ”Olin työhuoneellani eli entisessä lastenhuoneessa kirjoittamassa seuraavaa kirjaani, poliittishistoriallista rikosromaania nimeltä Torpeedoryhmä Kymijoki.”

”Tunnelmani olivat ensin ällistyneet, sitten erittäin iloiset”, hän kertoo.

Julkistamistilaisuudessa oli leppoisaa. ”Tilanne tuntui mukavalta ja uudelta. En ole aikaisemmin ollut ehdokkaana minkään kirjallisuuspalkinnon saajaksi.”

Voitto antaisi Ristolle uskoa periaatteeseen, jonka mukaan hän on tähänkin asti toiminut: ”Kirjoita sellaisia kirjoja, joita itse haluaisit lukea. Jo ehdokkuus on valanut uskoa tähän periaatteeseen.”

”Haluan tutkia menneisyyttä, nykyisyyttä ja vähän tulevaisuuttakin. Löytää yllättäviä yhteyksiä vanhan ja uuden väliltä. Kirjoittaa jatkumoista, joita ei päältä katsoen huomaa tai jotka ovat unohtuneet”, Risto Malin summaa ajatuksiaan ja tunnelmiaan.

JUSSI MARTTILA – LÄHDÖN LÄHEISYYS (Tammi 2024)

Jussi Marttila vastaanotti tiedon ehdokkuudesta sairasvuoteelleen. ”Olin sängyssä 39 asteen kuumeessa, kun kustannuspäällikkö Petra Maisonen soitti minulle ilmoittaakseen asiasta.”

Ensitunnelmat olivat hämmentyneet. ”Ehdokkuus tuli minulle suurena yllätyksenä, koska olen pitänyt itseäni kovin marginaalisena dekkaristina. En ole nähnyt itseäni palkintokandidaattina millään elämänalueella.”

Ehdokkaiden julkistustilaisuus tuntui mukavalta. ”Oli hienoa tavata muut ehdokkaat ja Dekkariseuran väki, se on aina mukava kosketus koko dekkarikenttään ja lukijoihin.”

”Voitto tarkoittaisi minulle sitä, että se yksinäinen työ, mitä kirjoittaminen on, on johtanut johonkin ja sitä arvostetaan.”

Marttila on 42-vuotias turkulainen, entinen yksityisetsivä. ”Päädyin kirjailijaksi hyvin sattumanvaraisesti, vuosia sen jälkeen, kun olin luopunut nuoruuden haaveista kirjoittaa. En vieläkään kirjoita työkseni, mutta saan kirjoittaa sellaisia dekkareita, joita haluan itsekin lukea.”

PETJA LÄHDE – KAKSI ASTETTA (Gummerus 2024)

”Missäkö olin kuultuani ehdokkuudesta? Olin juuri herännyt ja makasin sängyssä lukemassa Heikki Kännön uusinta romaania Kädet.” 

Ensitunnelmat olivat riemukkaat. ”Olin kovin ilahtunut ja otettu. Tuntui hyvältä nousta sängystä ja jatkaa Terhi Nuoran kolmannen osan kirjoittamista, koska työtäni arvostettiin ehdokkuudella.”

Ehdokkaiden julkistustilaisuudessa Petja viihtyi. ”Tosin minua hieman jännitti, sillä vaikka olenkin ammatiltani näyttelijä, julkiset esiintymiset omana itsenäni ovat usein haastavia. Olen pohjimmiltani ujo. Muiden ehdokkaiden tapaaminen ja tilaisuuden välitön lämpö rentouttivat tunnelman, ja minulle jäi erittäin positiivinen vaikutelma illasta.”

”Voitto merkitsisi minulle suunnatonta iloa ja rohkaisua, että olen oikealla tiellä, joka on vasta alussa. Ehdokaskirjani Kaksi astetta on toinen jännitysromaanini. Terhi Nuora-saaga jatkuu varmasti. Ja jos totta puhutaan, toivoisin ehdokkuuden ja mahdollisen voiton myös näkyvän kirjojeni myynnissä.”

Kirjoittajana Petja Lähde on utelias, ahkera ja monitahoinen. ”Haluni sukeltaa uusiin hahmoihin ja tarinoihin genrestä toiseen pitävät minut lapsekkaan innostuneena työstäni, kuin syntyisin joka kerta uuteen maailmaan. Kirjoitan romaanien lisäksi myös lastenkirjoja, näytelmiä, tv-sarjoja ja elokuvia.”

------------------------------------------------------------------------

Dekkariseuran 40 v-iltajuhlan tunnelmia kuvina

Dekkariseura vietti iloisissa ja jännittävissä tunnelmissa 40-vuotisjuhlia Helsingissä 26.10.2024. Paikalle Sokos Hotel Vaakunan 10. kerrokseen kokoontui iso joukko seuran jäseniä, dekkarikirjailijoita, kustantajien edustajia sekä muita rikos- ja jännityskirjallisuuden ystäviä. Ohjelma oli rakennettu viihdyttäväksi. Maistuva illallisbuffet keräsi kiitoksia. Minna Lindgrenin pitämä juhlapuhe keräsi raikuvat aplodit. Tunnelmaa nostattivat teemaan sopiva kitaramusiikki, tietovisa sekä valokuvaushetket. Illan kruunasivat Hornanlinna-kunniakirjan jakaminen sekä kirja-arpajaiset. Sydämellinen kiitos kaikille mukana olleille sekä tilaisuuden järjestelyistä vastaaville!

Juhlista voit lukea lisää lehdestä (Ruumiin kulttuuri 4/24).

------------------------------------------------------------------------------

Dekkarisyksy täydessä vauhdissa

Muutamia poimintoja syksyn tapahtumista:

Tampereen pääkirjastossa Metsossa 28.9.2024 dekkareiden ilosanomaa levittivät Sini Paloheimo ja Elo Lammi. Ohjelmassa oli kaksi dekkarikeskustelua sekä lyhyt katsaus suomalaisen rikoskirjallisuuden muutoksiin 40 vuodessa. 
Dekkarikeskustelijoina paikalla olivat historiallista Tampereelle sijoittuvaa dekkarisarjaa kirjoittava ja Vuoden esikoisdekkari-kunniakirjalla palkittu Pekka Hyyti ja Vaaran värit -sarjaa kirjoittava Antti Vihinen. Keskustelun veti Sini Paloheimo.
Lasten- ja nuorten jännityskirjallisuudesta keskustelevat Topelius-palkittu Seelanti-kirjan kirjoittaja Kirsti Kuronen sekä Etsivätoimisto Hurrikaaneista tuttu Jari Mäkipää. Keskustelua luotsasi Elo Lammi.

Dekkariseura osallistui Turun kirjamessuille 4.-5.10.2024. Perjantaina seuran hallituksen puheenjohtaja Sini Paloheimo piti kirjamessujen avajaisissa puheen. Lauantaina kirjamessuilla oli kaksi kirjailijakeskustelua, jotka vetivät yleisölle varatut penkit täyteen. Kotiseutudekkareista olivat keskustelemassa Päivi Kuntzen johdolla Patricia G. Bertényi, Eevi Kuokkanen sekä Jussi Marttila. 
Dekkarisarjojen tekemisestä kertoivat Helena Immonen, Outi Pakkanen ja Arttu Tuominen, vetäjänä toimi Matti Järvinen.

Katso seuran etusivulta ja kohdasta Seuran tapahtumat tietoa myös loppuvuoden tilaisuuksista, joihin kuuluu mm. Vuoden johtolanka 2025 -ehdokkaiden julkistustilaisuus 3.12. Helsingissä.

Vilkas tapahtumakesä 2024

Seuran juhlavuonna seuran aktiivijäsenet osallistuivat kesällä moniin kirjallisuusalan tapahtumiin. Tässä pieni poiminta kuluneen kesän tapahtuma-annista.

Vanhan kirjallisuuden päivillä 28.-29.6. Sastamalassa seuralla oli oma esittelypöytä. Kesäisen sään suosiessa pääsymaksuttomassa tapahtumassa vieraili paljon väkeä. Kiva tunnelmakoostevideo tapahtumasta löytyy täältä Etusivu • Vanhan kirjallisuuden päivät (vanhankirjallisuudenpaivat.com) sekä tapahtuman Facebook-sivulta (1) Facebook ja kuvagalleria Kuvagalleria 2024 • Vanhan kirjallisuuden päivät (vanhankirjallisuudenpaivat.com)

Tilaisuudessa saatiin mukaan kymmenen uutta jäsentä. 

Ruovedellä Vinhan kirjajuhlilla 27.-28.7. seuran esittelypöytä oli ulkosalla puutarhassa, mutta onneksi tapahtumaa helli myöskin hieno kesäsää. Juhlien ohjelmaan kuului myös musiikki- ja kuvataideosuus, ja tapahtumaan myytiin yhden ja kahden päivän pääsylippuja.  Lisätietoja tapahtumasta löytyy täältä Vinhan kirjajuhlat 26.–27.7.2024 | Vinhan kirjakauppa

Päällekkäin Vinhan kirjajuhlien kanssa Pieksämäellä vietettiin 27.-28.7. toisen kerran Dekkarit-festivaalia, joka on aikaisemmin järjestetty Varkaudessa. Ohjelmassa oli kirjailijahaastatteluita (esim. Anneli Aunola, Päivi Alasalmi ja Tuire Malmstedt) ja näytelmänä Harold Pinterin Ruokahissi, jonka ohjasi Ari Wahlsten. Tapahtumassa oli tarjolla Ruumiin kulttuuri -lehtiä ja jäsenlomakkeita. Pieksämäen Dekkarit Festivaali – Häkkilän Tila (hakkilantila.fi)

Seuran 13.8. järjestämä kesäinen Kotkan Rikosten polku -kävely oli suosittu: siihen osallistui 19 jäsentä eri puolilta Suomea. Kotkalainen kirjailija Mika Kempas johdatteli polkua Vanhalta sairaalalta, jossa on synnytty ja kuoltu ja jonne on tuotu surmatöiden uhrit, Toivo Pekkasen puistoon. Osallistujat saivat kävelyn päätteeksi vielä yllätyslahjana Dekkariseuran omia uniikkeja kirjanmerkkejä. Tapahtumasta löytyy kuvia seuran Facebook-sivuilta.

Helsingin Taiteiden yö -tapahtumaan 15.8. seura osallistui Kaisaniemen Sivullinen -kirjakaupan kanssa yhteistyössä. Hieno sää suosi tätäkin tapahtumaa, ja seuran standi oli ulkona kirjakaupan sisäänkäynnin edustalla. 
 

Kesän tapahtumissa myytiin myös uutuustuotetta, seuran mysteerikirjakassia. Sen suosio ylitti odotukset ja yleisön pyynnöstä kassia myydään myös loppuvuoden tapahtumissa. Syksyä kohti onkin mukava askeltaa, kun tiedossa on vielä mm. 3.9. Helsingissä järjestettävä Komisario Palmu -rikoskävely, 14.9. Helsingistä lähtevä Dekkariristeily sekä mm. Tampereen, Turun ja Helsingin kirjamessutapahtumat. Muista myös kuukauden ensimmäisen tiistain dekkari-illat Kallion kirjastossa.

Tulevista tapahtumista löydät lisätietoja jäsenkirjeestä sekä seuran netti- ja Facebook-sivuilta.
Suuri 40-vuotisiltajuhla järjestetään Helsingissä 26.10. Joulukuun alussa luvassa on vielä Vuoden johtolanka -ehdokkaiden lyhytlistan julkistus.

Voit lähettää juhlavuoden tapahtumissa ottamiasi valokuvia osoitteeseen ruumiin.kulttuuri@dekkariseura.fi

Vanhan kirjallisuuden päivät juhlatunnelmissa

Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään jo 40. kerran Sastamalassa, Sylvään koululla 28.–29.6.2024. 
Vuoden 2024 tapahtuman teemana on Juhla.

Kirjapäivien ohjelma alkaa torstaina 27.6. ennakko-ohjelmalla. Perjantaina ohjelmassa on avajaiset, Kirsi Kunnaksen runoutta ja suomalaisen kirjallisuuden parhaita bileitä. Hektisen tunnelman keskellä voi poiketa KORALLIPALATSI- runorentoutukseen. Kirjapäivien perjantai päättyy yhteislaulutilaisuuteen, Suomi juhlii – lauluin ja perintein!  

Lauantaina on paljon koko perheelle sopivaa ohjelmaa. Lisäksi juhlasalin ohjelmassa on vuorossa KIRJATEEKKI ja paneelikeskustelussa mietitään, mitä tapahtui kirjallisuuskentässä 40 vuotta sitten. Päivi Istala haastattelee Matti Rönkää ja päivän päättää Tyrvääläinen Tryki. 

Näytteilleasettajat löytyvät Sylvään koulun sisätiloista ja pihaan pystytettävästä teltasta. Antikvaarisia kirjakauppiaita on kaikkiaan lähes 30 ja uuden kirjan myyjiä, kustantajia, yhdistyksiä reipas 40. Dekkariseura osallistuu tapahtumaan.

Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelma aikatauluineen sekä näytteilleasettajien tiedot ja tiedot tapahtuman käytännön järjestelyistä ovat luettavissa kokonaisuudessaan www.vanhankirjallisuudenpaivat.com.

Vanhan kirjallisuuden päivät on Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n vuosittain järjestämä, valtakunnallisesti merkittävä kirjatapahtuma, joka kerää Sastamalaan tuhansia kävijöitä. Tapahtuman kivijalkana toimii antikvaarisen kirjan tarjonta. Uudet kirjat ja kirja-alan tuoreet kuulumiset löytyvät kustantajien, yhteisöjen, yhdistysten ym. pöydiltä. Tapahtuman ohjelma rakentuu vuosittain vaihtuvan teeman ympärille.

Lukuviikon kunniaksi

Ruumiin kulttuurin käräjäavustaja, Dekkariseuran hallituksen jäsen ja Vuoden johtolanka -palkintoraadin puheenjohtaja Satu Henttonen intoutui kirjoittamaan siitä, kuinka hyvästä kirjasta voi jokaisella lukukerralla löytää jotain uutta tai juuri sillä hetkellä erityisesti koskettavaa. Juhlistamme tämän kirjoituksen myötä #Lukuviikko -teeman mukaisesti kirjallisuutta.

Kirja herättää ajatuksia

Kun löytää hyvän kirjan, tarina vie mukanaan toiseen maailmaan. Kirjan jokaista yksityiskohtaa, dialogia ja henkilöhahmojen ajatuksia voi maistella moneen kertaan. En tiedä mitään sen parempaa.

Koska kirjoitan hieman itsekin, löydän lukemastani usein kirjoittamiseen liittyviä ajatuksia. Innostuin kovasti ranskalaisen Guillaume Musson dekkarista Kirjailijoiden salattu elämä. Musso on selkeästi sivistynyt ja laajasti lukenut.   

Kotimaassaan hyvin suositun Musson jännitysromaani sijoittuu saarelle, jonne arvostettu kirjailija Fawles on vetäytynyt viettämään hiljaista elämää. Hän on lopettanut uransa nuorena eikä aio kirjoittaa enää. Nuori kirjailija on yrittänyt tavoittaa häntä ja tulee saarelle tavoitteenaan tavata Fawles. Nuori kirjailija haluaisi, että tämä lukisi hänen käsikirjoituksensa. Nyt jo vanha Fawles valistaa häntä:

”Sinä vietät yösi vuodattaen verta ja kyyneleitä, että saisit suollettua ulos lauseen, jota kolme neljäsosaa lukijoistasi ei edes huomaa. Sitä on olla kirjailija.”

Musson kirjan useat kirjoittamiseen liittyvät sitaatit antavat ajattelemisen aihetta, kuten tämä osuva Umberto Econ sitaatti: ”Kirjoittajat kirjoittavat vain kauppalistoja, jotka auttavat heitä muistamaan mitä ostaa ja jotka voi sitten heittää pois. Kaikki muu kirjoittaminen […] on viestin kirjoittamista jollekulle toiselle.”

Philip Rothin mukaan kaunokirjallinen kirjoittaminen on kertojalleen vaihe, jonka kautta hän voi ilmaista sanomattoman totuutensa. Se voi myös olla tuskaa, kun kirjoittajan sisällä on kertomaton tarina, kuten amerikkalainen antropologi ja kirjailija Zora Neale Hurston toteaa.

Musson dekkarissa nuori ja vanha kirjailija keskustelevat kirjoittamisen intohimosta. On elämän ja kuoleman kysymys kirjoittaa romaani loppuun niin, että se ottaa lukijan valtaansa, saa uppotumaan tekstiin, unohtamaan itsensä ja antautumaan tarinan vietäväksi. Kirjailija on kirjoittaessaan avautunut ja antautunut tarinalleen.

Nuori kirjailija miettii ongelmaansa. Hän tuntee kirjoittavansa kuivasti eikä löydä kirjoittamastaan tunnetta. Vanha kirjailija opastaa, ettei romaanissa ole kyse tunteesta vaan järjestä. Tunteet täytyy ensin elää itse. Kirjailijan on jatkuvasti tarkkailtava, väijyttävä ohikiitävää ajatusta, sanankäännettä, luonteenpiirrettä, jotka voisivat ruokkia romaanin hahmoja. Kirjailijasta ei tule koskaan hyvää, jos kirjoittaa vain sallittuja asioita. Taiteen historia on kieltojen rikkomisen historiaa, Musson vanha kirjailija sanoo. 

Sama tarina uudelleen ja uudelleen

”Elämän haavat ovat parantumattomia, kuvailemme niitä yhä uudestaan siinä toivossa, että onnistuisimme rakentamaan tarinan, joka käsittäisi ne kokonaan”, Elena Ferrante kirjoittaa.

John Irving on pohtinut, millainen on hyvä romaani. Hänen neuvonsa on luoda ensin kiintymystä ja sympatiaa herättävät hahmot ja sen jälkeen tappamaan ne. Näin Irvingin mielestä satuttaa lukijaa, joka muistaa romaanin aina.

Musson kirjan dekkarijuoneen kuuluu, että nuori kirjailija kuolee eikä julkaise elämänsä aikana mitään.

Musso kertoo kirjallisista sitaateista romaaninsa lopussa. Hänen mukaansa Marcel Proustin kirjassa Kadonnutta aikaa etsimässä on kaunein, vain seitsemän sanan lause: ”Vain sitä rakastaa mitä ei omista kokonaan.”

Tähän Proustin ydinajatukseen olen törmännyt ennenkin. Romaanin päähenkilö tavoittelee rakkautta mutta tajuaa, että hän rakastaa rakkauden tavoittelua eikä rakkautensa kohteen omistamista. Samalla tavoin kirjailija tavoittelee tyydytystä mutta on aina tyytymätön lopputulokseen ja kirjoittaa lisää tavoittaakseen kaukaisen haaveensa. Voi aistia, että Musson sisällä on polte kirjoittamiseen. Hän tavoittelee haaveitaan yhä uudelleen.

Eugène Ionescon kerrotaan todenneen, ettei kirjailija ole koskaan lomalla. Kirjailijan elämä on joko kirjoittamista tai kirjoittamisen ajattelua. Tämäkin on helppo allekirjoittaa, kun kirjoittaminen pyörii omassakin mielessä.

Monet kirjailijat tuntuvat myös aidosti yllättyvän, kun heitä kiittää hyvästä ja kiinnostavasta kirjasta. Erityisen kiitollisia he ovat, jos lukija antaa palautetta jostakin yksityiskohdasta tai oivalluksesta. Tämä saattaa hämmästyttää kiittäjää. Eikö kirjailija ollut kirjoittanut ajatustaan juuri näin tulkittavaksi tai kirjaansa siksi, että se luettaisiin ja että siitä pidettäisiin? Kirjailija on saavuttanut tavoitteensa.

Valo, joka silmissäni loisti.

Onnelliset hihkaisut.

Elämän täydellinen tasapaino.

-       Guillaume Musso

 Satu Henttonen

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Raymond Chandler veti yleisöä Kallion kirjaston maaliskuun dekkari-iltaan

Kolme kovaa (mutta ei kovaksikeitettyä?) Chandler-fania, Kyösti Salovaara, Sini Paloheimo ja Ari Wahlsten, kokoontuivat 6.3. Kallion kirjaston kupolisaliin keskustelemaan legendaarisesta dekkaristista Raymond Chandlerista. 

Tämä hardboiled -rikoskirjallisuuden taituri on syystä säilyttänyt pysyvästi paikkansa monen dekkarientusiastin sydämessä. Vähintäänkin se kävi selväksi kuunnellessa erittäin mielenkiintoista ja sujuvasti soljuvaa kolmikon keskustelua. 

Oli hienoa huomata, että pieniä eroavaisuuksiakin fanituksen nyansseista löytyi. Siinä, missä Sini Paloheimo puolusti hieman myös Chandlerin juonenkerrontataitoa, Ari Wahlsten hehkutti täysin palkein kirjailijan tunnelmanluontikykyä. Kyösti Salovaara puolestaan nosti hienosti esille ajatuksen, haittaako edes, jos Chandler ja hänen luomansa ikoninen Philip Marlowe -hahmo sekoittuvat. Chandlerin omakin henkilöitymä oli sekoitusta britti-amerikkalaistaustasta. Mies oli myös "ulkoisesti jopa hieman aran oloinen, sisältä kuitenkin ylemmyydentuntoinen", totesi Wahlsten osuvasti. 

Kolmikko käsitteli myös Chandlerin kirjojen tapahtumapaikkoja Los Angelesissa sekä pohti, kuka näyttelijöistä on lyönyt pysyvän leimansa Philip Marlowen esittäjänä. Päädyimme yksissä tuumin siihen, että Humbrey Bogart pääsee kärkisijalle.

Keskustelussa käsiteltiin myös kirjailijan koko tuotantoa eli kirjoja, elokuvakäsikirjoituksia ja novelleja. Yleisön käsiäänestyksellä selvitettiin myös, että Syvä uni-faneja oli paikalla hieman enemmän kuin Pitkien jäähyväisten puolesta liputtavia - siis Chandlerin ykköskirjaksi.

Selvisipä lopuksi sekin, että Pitkien jäähyväisten kaksi eri suomennosta poikkeavat toisistaan sisältäen Eero Ahmavaaran käännöksen jäljiltä osin jopa virheellisyyksiä ja puutteita. Ahmavaaran kääntämät romaanit onkin sittemmin suomennettu uudestaan Kalevi Nyytäjän toimesta.

Erityiskiitos tältä kuuntelijalta Sini Paloheimolle hienosti valituista lukuotteista. Dekkari-illasta kotiin palasi varmasti muitakin itseni laillani virkistäytyneitä, jotka suuntasivat välittömästi dekkarihyllylle. Nukahdinkin illalla syvään uneen Marlowen viereen.

Juhlavuoden kunniaksi järjestetään syksyllä vielä toinen klassikkokeskustelu-dekkari-ilta, jossa aiheena on Komisario Palmu. Luonnollisesti.

Päivi Remes

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vuoden johtolanka -palkintotilaisuus 6.2. keräsi yleisöä
 

Helsingin Kaisaniemen Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa järjestettiin 6.2.2024 Vuoden johtolanka -palkintotilaisuus. Tapahtuma oli ensimmäistä kertaa avoin yleisölle. Näin haluttiin osaltaan juhlistaa seuran 40-vuotista taivalta. Kirjakaupan katsomon tuolit täyttyivät hyvissä ajoin, kun paikalle saapui dekkareiden ystäviä. Kaikki kuusi palkintoehdokaskirjaa ovat myytävänä kirjakaupassa.

Tilaisuuden avasi Dekkariseuran hallituksen puheenjohtaja Sini Paloheimo. Hänen jälkeensä puheen pitivät johtolankaraadin puheenjohtaja Satu Henttonen sekä kirjakaupan vetäjä Hannu Paloviita. Puheita seurasi perinteinen palkintoseremonia, joka käsitti palkintoperustelujen kuulemisen, kukituksen, kiertopalkinnon ja johtolankakäätyjen luovutuksen sekä sormenjäljen ottamisen voittajalta.

Vuoden johtolanka 2024 -palkinnon sai Kale Puonti teoksestaan Fadi (Bazar 2023).

Tilaisuudessa palkittiin myös Vuoden esikoisdekkari: palkinnon sai Rebekka Härkösen Prinsessamekko (Bazar 2023).

Kolmantena palkintona luovutettiin Ulkomaisen jännityksen kunniakirja Jorn Lier Horstille.

Lue lisää ja katso kuvia tilaisuudesta Ruumiin kulttuurin nettisivujen Uutiset -osiosta sekä Ruumiin kulttuuri -lehdestä 1/23, jossa mukana ovat myös Johtolanka- ja esikoisdekkaripalkittujen haastattelut.

Kale Puontin tunnelmia voit kuunnella myös Dekkaribrunssi-podcastista. Palkintotilaisuudesta on katsottavissa videotallenne Sivullinen_Lava YouTube-kanavalta. Puonti ja Härkönen olivat vieraina myös Kallion kirjastossa järjestetyssä helmikuun dekkari-illassa. Tästä löytyy tallenne seuran Facebook-sivuilta.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Juhlavuosi 2024 polkaistiin käyntiin vuoden ensimmäisessä dekkari-illassa Kallion kirjastossa 

Dekkariseuran 40-vuotista taivalta päästiin juhlistamaan vuoden ensimmäisessä dekkari-illassa 9.1. Kirjailijavieraaksi tilaisuuteen saatiin Lasiavain-palkittu dekkaristi Max Seeck, joka veti Kallion kirjaston Kupolisaliin mukavasti kuulijoita. Kirjailijaa haastatteli Ruumiin kulttuurin päätoimittaja Päivi Remes. 

Tilaisuudessa oli välitön ja rento tunnelma, ja yleisö nautti silmin nähden Max Seeckin tarinoinnista. Kirjailija kertoi avoimesti mm. uuden kirjan tekemisen paineista, kirjoittamisen eri vaiheiden aiheuttamista tunteista sekä siitä, miten kirjaprojekti on nykyisin myös monen ammattilaisen tiivistä tiimityötä. 

Videotallenne tapahtumasta on katsottavissa seuran FB-sivujen kautta.

(Kuvat tapahtumasta: Pekka Vartiainen)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Helsingin kirjamessujen kuvasatoa 2023

Vanhempaa kuvasatoa

Kuvamuistoja Helsingin kirjamessuilta 2022 ja näytteitä lehden dekkarihyllykuvakisasta.

HAASTATTELU

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sini Paloheimo, Dekkariseuran hallituksen uusi puheenjohtaja

Rakkaudesta lajiin

Sini Paloheimo valittiin maaliskuun 2023 vuosikokouksessa seuran hallituksen puheenjohtajaksi.
Ruumiin kulttuuri kyseli tuoreen puheenjohtajan tuntoja.

Teksti: Päivi Remes
Kuva: Pekka Vartiainen

Dekkariseura on aivan pian toiminut neljäkymmentä vuotta, mutta hallituksen puheenjohtajia sillä on ollut vasta viisi: Jukka Parkkinen, Risto Hannula, Keijo Kettunen, Kirsi Luukkanen sekä Leena Korsumäki.

 ”Se, että olen vasta kuudes puheenjohtaja, kertoo meidän kaikkien rakkaudesta tähän lajiin. Meitä puheenjohtajia ja hallituslaisia yhdistää vahva lukuharrastus ja innostus jännityskirjallisuuteen. Siihen joukkoon kuulun mielelläni”, Sini Paloheimo kertoo.

Väistyvä puheenjohtaja Leena Korsumäki on seuran pitkäaikaisin. ”Hieman jännittää ottaa tämä pesti vastaan mutta luotan hallituksen apuun täysin. Leenalle haluan lausua suuren kiitoksen siitä valtavasta työstä, mitä hän on tehnyt vuosien saatossa seuran ja jäsenten hyväksi.”

Lukeminen kiinteänä osana arkea

Päätyössään pörssiyhtiön viestinnässä työskentelevä Sini Paloheimo on ollut seuran jäsen yli 20 vuotta ja hallituksessa vuodesta 2017.  Mutta seura on tullut tutuksi jo paljon aikaisemmin.

”Olen jäsen jo toisessa sukupolvessa. Äitini luki paljon dekkareita ja oli Dekkariseuran jäsen. Oma dekkarilukutaipaleeni on alkanut ikäpolvelleni tyypillisesti. Luin ensin Viisikko-, Kolme etsivää- ja Neiti etsivä -sarjoja. Kotona omasta kirjahyllystä löysin sitten Agatha Christien ja Maria Langin kirjat.

Lapsuuden lukuelämyksistä Sini haluaa maininta brittiläisen Anthony Buckeridgen  Jennings-kirjasarjan. ”Kirjat kertovat humoristisesti noin 11-vuotiaasta sisäoppilaitoksessa opiskelevasta pojasta, hänen kavereistaan ja heidän hyväntahtoisista hölmöilyistään koulutovereiden riemuksi mutta opettajien ja muun henkilökunnan harmiksi”, Sini muistelee.

Sini kuuluu kahteen kirjapiiriin ja tulee siinä lukeneeksi paljon erilaista kirjallisuutta. Lukutottumukset ovat ajan saatossa muuttuneet. ”Harvoin enää ahmin kirjoja yhdeltä istumalta, eikä siihen ole aikaakaan, sillä haluan myös makustella kieltä, juonta ja henkilöhahmoja.”

Sini kirjoittaa artikkeleita Ruumiin kulttuuri -lehteen ja toimii myös kirjakäräjien arvostelijana.

”Arvosteluissa aloitan aina kirjan lähtötilanteen esittelystä, ja päätän arvioni johonkin kirjailijaa koskevaan faktaan tai esimerkiksi lupaukseen siitä, mitä kirjailijalta on tulossa seuraavaksi. Usein saatan mainita, haluanko itse lukea kirjailijan teoksia lisää. Kirjailijasta haluan sanoa jotain myös siksi, että kirjoittaminen on luovaa ja vaativaa työtä, ja kirjailija jos kuka ansaitsee kiitoksen hyvästä kirjasta.”

Kotimaisen dekkarin pulssi

”Hallitusjäsenyyteni aikana olen halunnut lukea erityisen paljon kotimaisia dekkareita. Suomalainen jännityskirjallisuus on monipuolista, mutta ymmärrän kritiikin siitä, että dekkareissa on usein samankaltainen sapluuna. Mutta se kuuluu tähän kirjallisuuden lajiin, ja sitä varmasti lukijat toivovat. Dekkareiden kuuluu myös viihdyttää kesällä laiturinnokassa.”

”Genret ovat sekoittuneet jo pitkään, ja kaikenlaisia dekkareita tarvitaan. Haluan pitää kaikin tavoin kotimaisen rikoskirjallisuuden puolta, koska sen puolustajia olemme vain me suomalaiset.”

”Erityisen iloinen olen siitä, että dekkarit ovat suosittuja ja niitä luetaan paljon. Jos jostain syystä kotimainen dekkari ei ole aikaisemmin innostanut, kannattaa antaa uusi mahdollisuus, niin paljon hyviä dekkareita meiltä löytyy. Kannattaa myös panna merkille kotimaisten esikoisdekkareiden korkea taso.”

Dekkareille on luonteenomaista sarjamaisuus. ”Me lukijat olemme aika uskollisia. On mukavaa saada tietää, mitä mieluisille henkilöhahmoille tapahtuu. Yhteiskunnallinen kantaa ottavuus ja maailmanpoliittinen tilanne näkyvät voimakkaasti myös tässä kirjallisuudenlajissa. Kustantajille suuri kiitos, että nykyisin ilmestyy paljon erilaisia dekkareita - ja myös niitä perinnetietoisia.”

Kohti seuran juhlavuotta

Pian 40 vuotta täyttävä seura tunnetaan alan piireissä hyvin, mutta tunnettuutta on hyvä lisätä. ”Teemme hyvää työtä, ja olisi mukavaa saada lisää jäseniä. Ruumiin kulttuuri -lehti on jo itsessään suomalainen kulttuuriteko, pysyköön se arvossaan.”

Sini on huomannut, että lukijoita kiinnostaa kuulla kirjailijoiden työstä yhä enemmän. ”On hienoa olla mukana miettimässä uusia tapoja ja kanavia kohdata kirjailijoita ja kuulla heidän työstään. Tänä vuonna kokeiltavat Dekkaribrunssi-podcastit ovat tästä mainio esimerkki samoin kuin lukuisat kirjailijavieraat seuran ständillä Helsingin kirjamessuilla.”

Lähestyvästä juhlavuodesta Sini odottaa iloista. ”Olkoon ensi vuosi seuralle iloisten tapahtumien ja kohtaamisten vuosi mutta ennen kaikkea tuokoon se monta hyvää syytä olla seuran jäsen.”

Tarinallisuus ja hyvä kieli kiehtovat

Puheenjohtajatehtäviinkin kiinteästi liittyvä lukuharrastus jatkuu entiseen malliin. Dekkareissa vetoavat ennen kaikkea erilaiset tarinat ja juonivetoisuus. ”Rakastan kirjoissa tarinoita, niitä samoja, joita on kerrottu iät ja ajat.”

”Nykyisin tuntuu pahalta lukea liian väkivaltaisia dekkareita, sillä olen huomannut niiden tulevan uniin. Niinpä luenkin eniten sellaista jännityskirjallisuutta, jossa miljöö, hyvin luodut henkilöhahmot ja ovelat juonen koukut korostuvat. Pohjoismaisissa dekkareissa kiehtoo vahva yhteiskunnallinen ote.”

Hyvin kirjoitettu kieli on lukijalle lahja. ”Jo oman ammattinikin kautta rakastan sanoja, hienoa kieltä ja sujuvaa dialogia. Joskus kirjoitan jonkin kirjasta lukemani mieluisan lauseen ylös myöhempää pohtimista varten.”

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Muisteluita Helsingin Kirjamessuilta ja Tampereen Kirjafestivaaleilta 2023

Helsingin Kirjamessuilla riitti todella reippaasti kävijöitä joka päivälle, kuten olemme uutisista saaneet huomata. Kiinnostavia lavahaastatteluita oli messuilla jokaisena päivänä paljon. Kävin kuuntelemassa mm. Storytelin dekkaristeja, joista tunnetuin oli Päivi Alasalmi. Konkariksi voi sanoa Marja Aarnipuroakin. Hän oli lavalla Rebekka Härkösen kanssa, jolta ilmestyi tänä syksynä toinen dekkari.

Kirjailijoiden tapaaminen Dekkariseuran osastolla sekä Dekkarilauantai olivat tänäkin vuonna dekkareiden ystävien kohokohtia. Dekkarilauantain aloitti komeasti pohjoismaisen Lasiavain -palkinnon luovutus Max Seeckille Kauna-kirjasta. Väkeä riitti koko lauantain kuuntelemaan dekkaristeja niin paljon, ettei kaikille riittänyt istumapaikkoja, vaikka niitä oli lisätty viime vuodesta. Dekkariyleisö nurisi hieman myös liian lyhyistä haastatteluajoista. Mutta yleistunnelma oli erinomainen.

Dekkariseuran osastalla vaihdoin pari sanaa Max Mannerin, Arttu Tuomisen, Anu Patrakan, Satu Rämön, Gabriel Korven ja monen muun kirjailijan kanssa. Myös Helena Immonen oli tapaamislistallani, sillä olen pitänyt hänen Napakerttu -sarjastaan.

Tampereen Kirjafestivaalien dekkarilauantain tarjonta oli Helsinkiä suppeampi, ja useita kirjailijoita olin jo käynyt kuuntelemassa Helsingissä, joten dekkariantini Tampereella jäi suppeammaksi. Mutta uusiakin bongauksia tein: Antti Vihinen kertoi dekkaristaan Sininen Enkeli. Opiskelijahaastattelussa oli vuorossa Päivi Alasalmi; kävin kuuntelemassa häntä uudestaan saadakseni tietää, millaisia kysymyksiä eri haastattelijat Häkkilinnusta tekivät.

Marko Kilpi on aina yhtä sujuvasanainen. Hänellä tuntuu olleen ennustajanlahja Undertaker -kirjoja kirjoittaessaan. Eräskin kirja kuulemma aiottiin torpata epäuskottavana, kunnes juuri kuvatunlainen tapahtuma sattui Suomessa.

Eittämättä hauskinta oli kuunnella Presidentintekijän kuolema -kirjan tekijäparia. Kari Häkämiehellä ja Rosa Meriläisellä on loistavat puheenlahjat,  lisäksi Meriläisen raikuva nauru sai yleisön hekottelemaan moneen otteeseen.

Pieni pettymys oli, että presidenttiehdokkaiden Elämäni kirja -paneelissa yksikään ehdokas ei maininnut kirjasuosikikseen dekkaria.

Kävijät vaikuttivat pitävän Tampereen Kirjafestareista leppoisan tunnelman vuoksi. Tampere-talon monet salit ja huoneet mahdollistavat rauhalliset tapahtumat. Mukavaa myös, että kirjailijoilla on enemmän aikaa jutusteluun. Istumapaikkojakin riitti, ainakin niissä haastatteluissa, joissa kävin.

Dekkariyleisö vaikutti tyytyväiselä näkemäänsä ja kuulemaansa. Kahden päivän tapahtumalla oli lähes 10 000 kävijää.

Kirjarouva Piritta

Tutustu myös blogiin: Kirjarouvan elämää

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Anne Virtanen, Ruumiin kulttuurin uutisavustaja

Dekkariharrastus vie mennessään

Suomen dekkariseuraan liittyminen voi tuoda lukuharrastukseen uusia ulottuvuuksia – ainakin jos tarjoaa oma-aloitteisesti työpanostaan seuran moninaisiin tarpeisiin. Tämän on kokenut Anne Virtanen, joka palaa nyt Dekkariseuran uutisavustajaksi.

 ”Liityin Dekkariseuraan, sillä halusin päästä lukemaan Ruumiin Kulttuuria. Onhan se ihan huikea tietopaketti dekkarikirjallisuuden maailmasta. Ja kun jäsenkirjeessä etsittiin avustajaa kokoamaan alan uutisia seuran verkkosivuille, koin valaistuksen: sehän voisin olla minä! Näin ura Dekkariseuran uutisavustajana alkoi viitisen vuotta sitten”, Anne Virtanen kertoo.

 Pian Anne huomasi työskentelevänsä seuran osastolla Helsingin kirjamessuilla, valokuvaavansa Dekkarilauantaita, auttavansa Vuoden johtolanka -palkinnon julkistuksen viestinnässä ja puuhaavansa muutenkin nettisivujen päivitysten parissa. Tuttu tarina varmasti monelle seura-aktiiville, kun pikkusormen sijasta uhkaa luiskahtaa koko käsi. Tai ehkä molemmatkin kädet.

 ”Sitten alkoi koronapandemia ja työ viestinnän parissa julkisella nieli kaiken ajan. Jouduin laittamaan kivan harrastuksen katkolle, se harmitti.”

Tänä keväänä Annen mielessä alkoi pyöriä ajatus siitä, että dekkariharrastusta voisi jälleen rikastuttaa aktivoitumalla seurassa. Työssä on yhä hektistä, mutta rentouttavaa vastapainoa sille voisi luoda miettimällä jotakin ihan muuta. Ja voiko parempaa aihepiiriä tähän ollakaan kuin murhat ja jännitys.

 Anne otti yhteyttä Päivi Remekseen, Ruumiin Kulttuurin päätoimittajaan, ja tarjoutui jälleen avustajaksi. Nyt hän koostaa dekkariaiheisia uutisia verkkosivuille ja jäsenlehteen sekä avustaa Päiviä kirjailijahaastattelujen tekemisessä Helsingin Kirjamessuilla.

 ”Jos sinultakin liikenee aikaa Dekkariseuran toiminnalle, niin voin kannustaa ottamaan yhteyttä seuran väkeen. Oman aktiivijäsenen uransa voi aloittaa vaikkapa työvuorossa seuran messuosastolla. Tässä pääsee ikään kuin kirjaharrastuksen kulisseihin, joissa voi tavata myös kirjailijoita ja ennen kaikkea muita samanhenkisiä harrastajia”, Anne kannustaa.

 Entä mitä lukee uutisavustaja itse? ”Pidän eniten perinteisistä arvoitusdekkareista ja cozy crimen tunnelmasta, mutta myös psykologisista trillereistä. Sellaiset juonikuviot, joissa höynäytetään lukija tulkitsemaan tilanne väärin, ovat kutkuttavia. Äänikirjoja kuuntelen esimerkiksi imuroidessa, ne ovat mainioita seuralaisia monotonisissa ja muuten tylsissä puuhissa. Paheeni on lukea useita dekkareita samaan aikaan, nytkin kirjoja on kesken neljä tai viisi.”

Ilmianna dekkariaiheinen uutisesi!

Järjestätkö dekkaritapahtumia tai onko sinulla muita dekkarikirjallisuutta koskevia uutisvinkkejä loopissasi? Lähetä tapahtumatiedot ja vinkit Annelle Dekkariseuraan osoitteeseen dekkariuutiset@gmail.com, niin koostamme niitä Ruumiin Kulttuuriin ja seuran kotisivuille.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Teatteriarvostelu

Hiirenloukku Helsingin Kaupunginteatterissa valloittaa

Ensi-iltatunnelmissa Arena-näyttämöllä 7.9.2023

Brittiläistä Agatha Christien 1950-luvulle sijoittuvaa nostalgista dekkariklassikkoa ei ole aivan helppo kääntää soljuvaksi suomalaiseksi teatterisovitukseksi. Olin toki nähnyt näytelmästä jo hyviä versioita kotimaisilla näyttämöillä ajatellen, että Lontoon St. Martin´s Theatren alkuperäisversion tasolle tuskin kannattaa edes yrittää.

Enpä ajattele enää.  

Aino Piirolan suomennos on loistava. Dramaturgi Sanna Niemeläinen tekee napakymppisuorituksen. Ohjaaja Miika Muranen kertoi Ruumiin kulttuurin haastattelussa keväällä, että tulossa on versio, jossa on luvassa psykologista jännitystä suljetussa tilassa sekä mahdollisimman syviä ja todellisia henkilöhahmoja.

Hyvät hyssykät, näin myös tapahtuu.

Erityisesti näytelmän alkupuoliskosta paistaa hienosti läpi Murasen kehittyminen ajoituksen taiturina. Tiedättehän, musiikki ja näyttelijän tekemät liikkeet lavalla muodostavat tanssin. Näyttämölle astuu uusi hahmo tismalleen oikealla hetkellä. Jännitystä ylläpidetään ovien, sähkökatkaisimien ja takan käytöllä. Esityksen rytmitys toimii todella hienosti.

Mitä tulee tunnelmaan, sen tavoittaminen on nappisuoritus. Lavastus, tarpeisto ja puvustus – bravo! Erikoistehosteet, valaistus ja äänen käyttö – bravissimo! Ei mitään liikaa, ei mitään turhaa, ei mitään överiä. Juuri sopivasti, juuri sopivaan aikaan – ja tarkkaan tapittavalle katsojalle tarjotaan vielä vähän plussaa. Lisäksi Arena-teatteri on hengeltään kuin St. Martin Lontoossa. Istuimia myöten. Hieno déjà vu.

Näyttelijävalinnat osuvat nappiin. Näyttelijäsuoritukset ovat osin jopa hämmentävän hyviä. Mikä parasta, artikulointi on yhtä selkeää kuin alkuperäisessä versiossa! Näyttämöllä loistavat erityisesti Elina Keinonen (Molliena) sekä Sauli Suonpää (Christopherina). Severi Saarinen (Gilesinä) sekä Joel Hirvonen (Trotterina) onnistuvat myös hyvin. Konkarit Santeri Kinnunen ja Risto Kaskilahti tuovat lavalle hillityn charmanttia karismaa, joka vain lisääntyy vuosien myötä – ja jota katsojat osaavat jo janota.

Lohdullisen tuttua, nostalgiannälkäiselle sopivaa, perinteikästä teatteria. 

Tähän hiirenloukkuun napsahtaa mieluusti.

Päivi Remes  (Kuva: HKT)

----------------------------------------------------------------------------------

KOKEMUKSIA KIRJAILIJATAPAHTUMISTA

Kirjarouva Piritta Ojaniemi vieraili Tampereella elokuisessa kirjailijatapahtumassa vanhassa Tahmelan Huvilassa, joka sijaitsee Pyhäjärven rannalla.

Tilaisuudessa oli vieraana dekkaristi Anna Paldar. Haastattelija toimi kirjailija Taru Kumara-Moisio. Aiheena oli kirjailijan toinen dekkari/trilleri Kadonnut: Alessia B.

Kirjassa arkkitehti Iiris Kivelä saa vuokralaiseltaan Allessialta viestin, jossa tämä kertoo haluavansa vaihtaa ulko-ovensa lukon. Ennen kuin Iris ehtii tehdä asialle mitään, on Alessia kadonnut. Alessian sisar lentää Italiasta selvittämään katoamista. Italialais-suomalaista perhettä piinaa jokin synkkä asia menneisyydestä. Kadonneen Alessian jäljet kuljettavat lukijan vuosikymmenten taakse, lama-Suomen synkkiin vuosiin. Tarina sijoittuu Itä-Suomeen ja Italiaan.

Itse tapahtumapaikka, Tahmelan Huvila, on Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistyksen hallinnoima osallistuva kulttuurikeskus, jossa on mm. Pispalan kirjaston sivupiste, taidenäyttelyitä, pieni kahvila sekä työhuoneita kulttuurityön tekijöille. Miljöö on sopiva myös erilaisille pienehköille tapahtumille.

Paikka henkii ihastuttavaa vanhanajan tunnelmaa. Kirjailija Taru Kumara-Moisio kertoi työskennelleensä yläkerrassa ja yöpyneensäkin kerran, ihan vain saadakseen kuunnella, mitä vanha talo öisin kertoo.

Pirkanmaalainen Anna Paldar (pseud.) on töissä IT-alalla. Syksyllä vuonna 2019 julkaistiin hänen esikoisteoksensa Mustan kiven varjo. Uusin teos Kadonnut: Alessia B ilmestyi kesäkuussa 2023.

Teksti ja kuvat: Piritta Ojaniemi   

(Tutustu myös Pirittan omaan blogiin "Kirjarouvan elämää")

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Julkaisu-uutisia avustajilta

Tapani Bagge on yksi Ruumiin kulttuurin pitkäaikaisista avustajista. 
Vuonna 2023 Helmivyö julkaisi Tapani Baggen kolmannen artikkelikokoelman Kirjavaa kyytiä, jonka sisällöstä yli puolet on alun perin julkaistu Ruumiin kulttuurissa. Kaksi aiempaa ovat Vaaran viehätys (2015) ja Rikoksen poluilla – ja muillakin (2019).

Ruumiin kulttuurin salareportteri haastattelee lehden päätoimittajaa

RKSR: Miten lehden sisältöä rakennetaan?

PR: Lehden sisältösuunnitelma tehdään vuodeksi eteenpäin ja numeroille valitaan yksi pääteema. Johtolankapalkinto määrittelee numeroiden 1 ja 4 teemat: nelosessa esitellään palkintoehdokkaat ja ykkösessä palkitut. Numerossa kaksi tehdään yleensä isompi kotimainen kirjailijahaastattelukokonaisuus. Viime vuonna teemana kakkosnumerossa oli poliisidekkaristit, tänä vuonna toimittajadekkaristit. Numero kolme ilmestyy Halloween-juhlien aikaan ja siinä on mukana hieman kauhuteemaa. Lisäksi kaikissa numeroissa käsitellään sekä ajankohtaisia aiheita että retroklassikoita. Omat vakiopalstat ovat löytäneet paikkansa. Yksi hienoimpia näistä on mielestäni lehden lopusta löytyvä Murha ei vanhene.

RKSR: Voiko lehdelle tarjota aiheita?

PR: Ilman muuta voi ja kannattaakin! True crime ei tosin ole meidän heiniämme, se on hyvä muistaa. Mutta lehden sisältöä kehitetään jatkuvasti. Esimerkiksi viime vuonna aloimme ottaa mukaan myös lasten ja nuorten jännityskirjojen esittelyä ja tätä teemme jatkossakin aina muutamassa numerossa vuosittain.

RKSR: Miten kirjakäräjien arvostelijaksi pääsee?

PR: Ottamalla yhteyttä minuun sähköpostilla ruumiin.kulttuuri@dekkariseura.fi. Viestiin kannattaa laittaa pieni esittely itsestä ja jos mahdollista, pieni tekstinäyte. Arvostelupalkkioksi saa arvostelemansa kirjan joko ihan perinteisenä kirjana tai e-kirjana. Meiltä saa avuksi myös arvosteluohjeet. 

RKSR: Täyttääkö lehti tosiaan jo 40 vuotta?

PR: Kyllä! Lehtihän aloitti mustavalkoisena, mutta on nyt jo pari vuotta ilmestynyt 100-sivuisena 4-värisenä tuhtina lukupakettina, joka kotiin postitettuna tavoittaa dekkarifanit eli jäsenemme hyvin. Lehteä voi lukea myös monissa kirjastoissa. Lisäksi sitä saa ostettua irtonumeroina mm. Helsingin kirjamessuilta ja Dekkarifestivaaleilta seuran osastolta. 

RKSR: Lopuksi tärkein kysymys. Mikä on Dekkariseuran motto? Vai onko se salainen?

PR: Se on aika muikea: Lisää ruumiita!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kymi Librissä heinäkuussa 2023 luotiin yhdessä Dekkariseuran, kirjailijoiden ja yleisön kanssa murhanovelli nimeltä "Ensi-ilta".

Ensi-ilta

Jalmari Gregoriuksen ruumis löytyy pää edellä BajaMajan säiliöstä. Kirjastoauton kuski Samuli Jollas löytää ruumiin ja järkyttyy niin pahasti, että pudottaa kirjastoauto Thesauruksen avaimet vessaan. Tämän takia hän ei saa koko päivänä autoa käyntiin.

Samuli hälyttää ihmiset paikalle, sillä teatterin ensi-ilta on alkamassa. Sillä hetkellä kirjakauppakissa Nappi tepastelee paikalle, ja sillä on hampaissaan verinen rusetti. Teatterijohtaja Eleonoora Sipsu ryhtyy selvittämään, pitääkö ensi-ilta perua murhan takia. Tehtaanjohtaja Jalmari Gregorius oli tehtaan sulkemisen takia niin vihattu, että joku yleisöstä toteaa: ”Hyvä, että hänet murhattiin.”

Dekkarikirjailija Tero Vanha-Ukkola toteaa kaikkien kuulleen: ”Meillä kaikilla on motiivi tähän murhaan. Mutta missä ovat kirjastonjohtaja Raili Ropponen ja hänen poikansa? Soitetaanko poliisille?”

”Eihän täällä ole ollut poliisia enää tehtaan lopettamisen jälkeen!” yleisöstä huudetaan.

Näyttelijä Lilli-Mari Hataami tietää kertoa: ”Raili on ollut koko kesän kirjailijaresidenssiin sulkeutuneena, jonne hänen hulttipoikansa toi tasaisena virtana yhden tähden Jallua ja korvapuusteja, ja vetäytyi sitten takaisin balettitunnilleen.”

Kaikkien katseet kääntyvät Sampo Gregoriukseen puoleen, sillä tämän tiedettiin riidelleen setänsä kanssa ankarasti näytelmän pääroolista. Jalmari olisi halunnut näytellä pääroolin itse. Sampolla oli lisäksi avoin kolmiosuhde Lilli-Marin ja kolmannen henkilön kanssa.

Yhtäkkiä tajuttiin, että myös kustannuspäällikkö Regina Kujanpää puuttui. Kirjahalliin menneet näytelmän avustajat huudahtivat pian, että Regina oli juuri löytynyt kirjahyllyn takaa kuolleena.

Ensi-ilta päätetään pitää. Se on menestys eikä kukaan kaipaa Jalmaria. Yksikään myllykoskelainen ei jätä näytöstä välistä. Seuraaavana päivänä Sampo Gregorius pidätetään setänsä murhasta.

Viikkoa myöhemmin kirjailija Vanha-Ukkola silittää Nappia kirjakaupassa ja kuiskii: ”Hyvin tehty, Nappi. Sait Jalmarin kompastumaan BajaMajassa kuolettavasti, ansaitset kunniamerkin.”

Roman Schatz, Ulpu-Maria Lehtinen, Selja Kunttu ja Meri Eskola, Kymi Libri 20.7.2023

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vanha kettu silmäilee on Ruumiin kulttuurin vakiopalstoja. Sitä isännöi Kyösti Salovaara.

Viimeiseen hengenvetoon

Ajattelen, että 1900-luku päättyy näinä aikoina, ei parahtaen eikä purskahtaen vaan pikkuhiljaa uudeksi vuosisadaksi muuttuen, entisen näköiseksi mutta toisenlaiseksi. Havahduin tähän ajatukseen, kun Elisabet II (1926-2022) kuoli syyskuun 8. päivänä ja sveitsiläis-ranskalainen elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard (1930-2022) vähän myöhemmin. Elisabet hallitsi Britanniaa 70 vuotta. Godard oli Ranskan uuden aallon ”poliittisin” filmintekijä. Välillä hän koetteli katsojan sietokykyä paasaamalla elokuvissaan kuin Mao ja Marx, mutta toisinaan hän salli hellyttävästi henkilöidensä käydä pikkuporvarillisia keskusteluja pariisilaisissa kahviloissa.

Elisabet II:n kuolema herätti maailmalla niin suurta huomiota, ettei sellaista olekaan. Godardin kuolema sai juuri sen verran huomiota, ettei vähempi olisi mahdollista. Todellisuudet kohtasivat, imperiumi ja kulttuuri.

Godardin läpimurtoelokuva Viimeiseen hengenvetoon aloitti 1960-luvun. Tuon elokuvan lisäksi Godard teki joitakin filmejä, joita voi pitää ”jännäreinä”, kuten Laittomat (1964), Lemmy Caution – piru mieheksi (1965) ja Hullu Pierrot (1965). Godard jatkoi elokuvantekoa nykyhetkeen asti, mutta hänen filmejään nähtiin hyvin vähän Suomessa 1970-luvun jälkeen.

Aika on kummallinen ”asia”: se yhdistää yksityisen yleiseen. Historia tapahtuu minusta riippumatta, mutta vain ”minä” pystyn kertomaan miltä se minusta tuntuu.

Olin viisivuotias, kun Elisabet II nousi valtaistuimelle. Kymmenkunta vuotta myöhemmin, joulunpyhinä 1962, ahmin Ian Flemingin romaanin Pallosalama. Menin katsomaan ensimmäisen Bond-elokuvani Salainen agentti 007 ja tri No , kun se seuraavana vuonna tuli kotkalaiseen elokuvateatteriin.

Ian Fleming kirjoitteli 1950-luvulla brittiläisestä imperiumista, jota Elisabet II halusi hallita. Mutta imperiumi oli kuihtumassa, menettämässä merkitystään maailmanpolitiikan mahtitekijänä. Ironisesti - niin kuin John le Carrén vakoiluromaanit 60-luvun alusta pitäen kertoivat - englantilainen tiedustelupalvelu helli yhä uskoa imperiumin loistavaan menneisyyteen. Ian Flemingin James Bond saattoi olla samaa mieltä kuin Elisabet II imperiumin hohdosta, mutta le Carrén George Smiley tiesi, ettei Englanti enää hallitse meriä eikä mantereita. Ja Elisabet II:n valtakauden lopulla Britannia erosi Euroopan unionista kuin kadotettua suuruuttaan jahdatakseen.

Tässä kohtaa vinkkaan, että John le Carré maalailee jännärissään Tapahtui Bonnissa (1968) Britannian, joka kuohuvassa Euroopassa yrittää turhaan päästä Euroopan yhteisön jäseneksi.

Vallattomasti ajattelen, että 1900-luku alkoi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Vuosi 1922 olkoon käännekohta ja alku, koska silloin julkaistiin James Joycen Odysseus, T.S. Eliotin Autio maa ja Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus. Tuona vuonna nolla eurooppalainen sivistys heräsi tuhoavan sodan ja espanjantaudin jälkeen modernin romaanin, runon ja filosofian kieleen, sanoilla ja lauseilla ilmaistuun todellisuuteen.

Mutta oliko kaikki suurta ja vakavaa?

Ei tietenkään. Samana vuonna 1922, sata vuotta sitten, Agatha Christie julkaisi toisen romaaninsa Salainen vastustaja. Se oli ensimmäinen Tommy & Tuppence -tarina. Edgar Wallace julkaisi viisi romaania, joista tunnetuin lienee Punainen ympyrä. Nalle Puhin kirjoittajan A.A. Milnen ainoasta dekkarista Punaisen talon arvoitus otettiin nopeasti 13 painosta. Tämän lisäksi Victor Bridgesiltä julkaistiin Essexin rannikolle sijoittuva jännäri Greensea Island. Suomeksi se ilmestyi 1943 nimellä Vihreä saari.

Siis Bridges? Kuka semmoisesta kirjailijasta on kuullut?

Wikipediassa on vain muutama rivi, mutta lähdeteoksista käy ilmi, että Victor Bridges (oik. George de Freyne 1878-1972) oli valtavan suosittu kirjailija. Kerrotaan, että vielä 1970-luvun Lontoossa rautatieasemalla oli jatkuvasti jono Bridgesin ihailijoita ostamassa junalippua hänen romaaniensa fiktiivisille paikoille Essexin ja Suffolkin rannikoille.

Vanha vuosisata päättyy väsyneiden aaltojen vyöryessä hiekkaan. Kohta uudet ja pontevat pärskeet tulevat tilalle.

Kun tänään suomalaisia dekkareita ilmestyy enemmän kuin kukaan arvasi tai toivoi Orivedellä kesällä 1984 Dekkariseuraa perustettaessa, kenties unohtuu mitä tapahtui 1950-luvulla.

Suomalaisia jännäreitä julkaistiin tuolloin vähän eivätkä ne kiinnostaneet kirjallista eliittiä. Sitten yhtäkkiä Suomi avasi rävähtäen ikkunat anglosaksiselle salapoliisiromaanille. WSOY aloitti vuonna 1953 SaPo-sarjan, jossa ilmestyi kuin taikurin aarrearkustaan ponnahduttamana mm. Christien, Dorothy Sayersin, Rex Stoutin, Carter Dicksonin ja Raymond Chandlerin romaaneja. Ja toisaalla samana vuonna aloittaneessa Gummeruksen Salama-sarjassa julkaistiin mm. Erle Stanley Gardnerin, Quentin Patrickin, Peter Cheyneyn, Maria Langin ja Ellery Queenin tuotantoa. Tuommoista dekkarikirjallisuuden tai minkään genren julkaisurysäystä ei Suomessa ole koettu sitä ennen eikä sen jälkeen. Aarrearkun voi avata vain kerran.

Olin melkein viisivuotias Elisabet II:n noustessa valtaistuimelle helmikuussa 1952. Sitten 15-vuotiaana luin ensimmäisen James Bond -romaanin ja vuotta vanhempana näin Sean Conneryn James Bondina. Elisabet II ei jäänyt viisivuotiaan mieleen, mutta Sean Conneryn ensimmäistä repliikkiä en unohda koskaan. Enkä meren kuohuista nousevaa Ursula Andressia.

Paluu nykyhetkeen: syksyllä 2022 amerikkalainen, pitkän linjan jännärikirjailija Nelson DeMille (s. 1943) julkaisi jännärin The Maze. Hän oli jossain vaiheessa suomalaisten kustantajien suosiossa; jokunen hieno romaani myös Fitzgeraldin Gatsbyn maisemissa. Surullista on, että suomennoksissa lyhenneltiin DeMillen romaaneja. Se on  ”kulttuuririkos”, josta ei joudu oikeuteen eikä saa rangaistusta, mutta ei rikos vanhenekaan.

Yksilö elää yhteisönsä aikaa. Täytin eräänä perjantaina helmikuussa 75 vuotta. Edellisenä päivänä, torstaina, Vladimir Putinin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Toisen maailmansodan raunioille pystytetty eurooppalainen rauha särkyi. 1900-luku päättyi sittenkin tuskan parahdukseen.

Kyösti Salovaara (kirjoitus julkaistu Ruumiin kulttuurissa 4/22)

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pieniä kuvapoimintoja: