2017 palkitut

Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja 2017

Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta. Aluetta ei ole rajattu tarkasti; palkituksi voi tulla esimerkiksi romaani, novellikokoelma, elokuva, kuunnelma, tv-sarja, tutkielma tai muu alaan liittyvä merkkiteko. Palkinnon tarkoituksena on kiinnittää huomiota kotimaiseen jännityskirjallisuuteen ja muuhun alan piirissä tehtävään työhön. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna 1985.

Palkinnon myöntää Dekkariseuran vuosikokouksen nimittämä kolmihenkinen asiantuntijaraati, joka työskentelee kaksi kautta peräkkäin. Tämänhetkiseen raatiin kuuluvat Kirsi HietanenKai Hirvasnoro ja Jonna Lehtinen.

Suomen dekkariseuran 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 2014 jaettiin ensimmäisen kerran uusi tunnustus, Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Palkinto myönnetään edellisen vuoden parhaasta esikoisdekkarista, ja valinnan tekee edellä mainittu raati.

Vuosittain jaetaan myös Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja. Tämän tunnustuksen saajan valitsee Suomen dekkariseuran hallitus.

Hornanlinna-kunniakirja on Dekkariseuran hallituksen jakama harkinnanvarainen erikoispalkinto. Se myönnetään henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan pitkäaikaisesti ja määrätietoisesti vaikuttanut suomalaisen dekkarikulttuurin kehittymiseen. Ensimmäisen kerran kunniakirja jaettiin vuonna 2005.

Erikoiskunniakirjan nimi viittaa suomalaisen dekkarin varhaishistoriaan. Toimittaja ja kirjailija Rudolf Richard Ruth (1889–1957) julkaisi salanimellä Rikhard Hornanlinna vuonna 1910 kaksi herrasmiessalapoliisi Max Rudolphista kertovaa tarinakokoelmaa, Kellon salaisuus ja Lähellä kuolemaa. Hornanlinnan kirjoja pidetään yleisesti lähtölaukauksina suomenkieliselle dekkarikirjallisuudelle. 

Vuoden johtolanka 2017: Mikko Porvali

Suomen dekkariseura myöntää Vuoden johtolanka 2017  -palkinnon Mikko Porvalilleromaanista Veri ei vaikene (Atena 2016).

 

Palkintolautakunnan perustelut:

Mikko Porvalin teos Veri ei vaikeneon kiehtova yhdistelmä: hyödyntäessään dekkarissa klassista päähenkilö ja hänen työparinsa -asetelmaa sekä todellisia rikostapahtumia teos kutoo kiinnostavasti yhteen faktaa ja fiktiota.

Tarina alkaa yhdestä 1930-luvun tunnetuimmasta muilutuksesta. Sen kohteeksi joutui suutari Erik Mättö, jonka ruumis löytyi vasta vuosi myöhemmin. Teos kattaa koko vuosikymmenen, ja sen kaari sulkeutuu talvisodan Viipurin pommituksissa, joita Porvali kuvaa vavahduttavasti.

Veri ei vaikene ei nojaa perinteiseen juonikaavaan. Sen sijaan tärkeäksi nousee tiivis rajaus: viipurilaisen poliisin näkökulma poliittisesti kuohuvaan vuosikymmeneen. Kyseessä on vahva ajankuva, joka samalla resonoi tätä päivää ääriliikkeineen ja sodan keskelle joutuvine ihmisineen.

Mikko Porvali kuvaa taitavasti rikospoliisin toimintaa ja sen tutkimusmenetelmien kehitystä 1930-luvulla. Teoksellaan hän osoittaa, että Suomen dramaattisessa lähimenneisyydessä on paljon kertomistaan odottavia rikostarinoita. Niitä suomalaisessa dekkarikirjallisuudessa on hyödynnetty yllättävän vähän.

Tunnustettu sotahistorioitsija Mikko Porvali on enemmän kuin tervetullut myös faktapohjaisen rikoskirjallisuuden kirjoittajaksi. 

Palkintoraatiin kuuluivat Kirsi Hietanen, Kai Hirvasnoro ja Jonna Lehtinen. 

Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja 2017: Max Seeck


Palkintolautakunnan perustelut:

Hammurabin enkelit sai esikoiskirjaksi poikkeuksellisen paljon huomiota – ansaitusti. Tausta, Jugoslavian hajoamissodat, on omaperäinen ja antaa paljon mahdollisuuksia teoksen lunastettavaksi. Esikoisteokseksi Hammurabin enkelit onkin poikkeuksellisen hiottu: jännitys kasvaa tasaisesti, juoni on taiten rakennettu, ja yllätyksiä riittää aivan viimeisille sivuille asti.

Max Seeckin esikoisteos eroaa miellyttävällä tavalla nykytrillerien vakiokaavasta sillä, mitä siinä ei ole. Ei ole Venäjän Suomeen kohdistamaa uhkaa, eikä tarina ole pelkkää toimintatykitystä päähenkilöiden viime hetken pelastuksineen. Kroatiassa kadonneen suomalaisen lähetystövirkailijan katoamiseen liittyvää arvoitusta keritään auki maltillisesti ja jopa kihelmöivästi. Myös henkilökuvat on rakennettu kiinnostaviksi.

Max Seeckin jännityskirjailijan ura on käynnistynyt vähintäänkin lupaavasti.

Palkintoraatiin kuuluivat Kirsi Hietanen, Kai Hirvasnoro ja Jonna Lehtinen.

Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja 2017: Pierre Lemaitre 


Suomen dekkariseura ry:n ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja myönnetään vuonna 2017 ranskalaiselle Pierre Lemaitrelle.

Pierre Lemaitre (s. 1951) on noussut raketin lailla kansainvälisen jännityskirjallisuuden arvostetuimpaan kärkeen sarjallaan pienikokoisesta ja tunteellisesta ylikomisario Camille Verhoevenista. Niin Suomessa kuin monessa muussa ei-ranskankielisessä maassa romaanit ovat ilmestyneet väärässä järjestyksessä, mutta se ei vähennä lukukokemuksen vaikuttavuutta. Aloitusosa Travail soigné ilmestyi Ranskassa 2006, suomennos Irène on vuodelta 2016. Toinen osa Alexjulkaistiin 2011 ja suomennos samalla nimellä 2015. Alkuperäisen trilogian päättävä Sacrifices on vuodelta 2012, suomeksi se ilmestyi 2016 nimellä Camille. Sarjaan kuuluu myös pienoisromaani Rosy & John (2013), joka on juuri ilmestynyt suomeksi nimellä Rosie. Minervan kustantamista kirjoista trilogian osat on suomentanut Sirkka Aulanko, Rosien Susanna Hirvikorpi.

Juonenkuljetuksellaan ja kirjoitustyylillään Lemaitre on yllättänyt kokeneimmatkin rikoskirjallisuuden harrastajat nyrkkeilytermein ilmaistuna, lukija ei aavista milloin isku tulee. Etenkin romaanissa Alex kirjailija sumuttaa lukijaa mestarillisesti pitämällä rikoskuvion taustoja ensin salassa ja kääntämällä sitten asetelmia toistuvasti uuteen valoon.

Dekkarisarjansa alusta lähtien Lemaitre on käyttänyt omaperäisesti hyväkseen rikos- ja jännityskirjallisuuden perinnettä. Hän kirjoittaa aiheista, jotka ovat genren teoksista perin tuttuja sarjamurhista, päähenkilön läheisiin kohdistuvasta uhasta mutta löytää niihin persoonallisen, kuluneita kaavoja kaihtavan lähestymistavan.

Pierre Lemaitre on monesti palkittu kirjailija. Etenkin Britanniassa häneen on ihastuttu ja sikäläinen rikoskirjailijajärjestö CWA on palkinnut hänen teoksensa kolmesti vuoden parhaana käännettynä rikosromaanina: AlexinCamillen sekä romaanin Näkemiin taivaassa. Viimeksi mainittu palkittiin Ranskassa maan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla Prix Gouncourtilla 2013.

Pierre Lemaitren kiitossanat

Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjalla palkittu Pierre Lemaitre lähetti kustantajansa Minervan kautta palkintotilaisuuteen seuraavan kiitosviestin:

Je suis à la fois très heureux de recevoir ce prix et très flatté par les commentaires du jury.

Mon intention, en écrivant Alex, était, en quelque sorte d’interroger une formule simple, connue (celle du serial killer) pour voir si elle pouvait encore recéler un peu de nouveauté.

Pour y parvenir, j’ai utilisé un autre ressort, très classique du roman policier : la distinction que proposait Alfred Hitchcock entre le suspense et la surprise. J’ai tâché de placer du suspens là où ordinairement il y a de la surprise et de la surprise où il y a le plus souvent du suspens.

En somme, pour jouer avec une formule classique, je me suis reposé sur d’autres formules classiques parce qu’elles ont encore beaucoup de choses à nous apprendre.

Mais ce roman serait peut-être passé inaperçu s’il n’avait bénéficié de l’excellente traduction due à Sirkka Aulanko que j’associe bien volontiers à ce prix.

Pierre Lemaitre

 

Olen erittäin onnellinen saamastani huomionosoituksesta ja myös hyvin otettu Suomen dekkariseuran perusteluista.

Alexia kirjoittaessani tarkoitukseni oli haastaa sarjamurhaajatarinoiden yksinkertainen tunnettu kaava ja tutkia, voisiko siitä vielä löytää jotakin uutta.

Päästäkseni tavoitteeseeni turvauduin toiseen rikosromaanien hyvin perinteiseen keinoon: suspensen ja yllätyksen erotteluun siten kuin Alfred Hitchcock on sen esittänyt. Kokeilin sijoittaa aavistelevaa jännitystä sinne, missä yleensä on yllätys, ja vastaavasti yllätyksen sinne, missä useimmiten jännitetään, mitä on tulossa.

Lyhyesti sanottuna, leikkiessäni klassisella kaavalla tukeuduin toisiin klassisiin kaavoihin, sillä niillä on edelleen paljon annettavaa meille.

Tämä romaani olisi kuitenkin ehkä jäänyt huomaamatta, ellei se olisi saanut tuekseen Sirkka Aulangon erinomaista suomennosta. Jaan mielelläni tämän huomionosoituksen hänen kanssaan.

Pierre Lemaitre 

Pierre Lemaitre

kiitossanat, kirjailija