Toiminta

 

Ruumiin kulttuuri -lehden ja muun julkaisutoiminnan sekä Vuoden johtolanka -palkinnon lisäksi Dekkariseura järjestää muita dekkareihin liittyviä tapahtumia ja toimintaa sekä yksin että yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtumia pyritään mahdollisuuksien puitteissa järjestämään muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.

Erillisiä jäsentilaisuuksia järjestetään esimerkiksi dekkariaiheisten teatteriesitysten tai ulkomaisten dekkarikirjailijoiden Suomen-vierailujen yhteydessä. Vuonna 2004 Dekkariseuran juhliessa 20-vuotista taivaltaan järjestettiin useita erilaisia tapahtumia, joiden huipennuksena oli syyskuussa järjestetty kaikille avoin dekkariseminaari ja sen jälkeinen juhlaillallinen jäsenistölle. Muita tapahtumia ovat olleet mm. aiheeseen liittyvät näyttelyt.

Lisäksi Dekkariseura on osallistunut vuosittain kesäkuussa Kouvolan dekkaripäiville ja lokakuussa Helsingin kirjamessuille. Kirjamessuille seura on järjestänyt suuren suosion saavuttaneen Dekkarilauantain, jonka ohjelmaan on kuulunut aamusta iltapäivään asti paneelikeskusteluja ja dekkarikirjailijoiden haastatteluja. Lisäksi seuralla on kirjamessuilla oma osasto, jolla myydään seuran tuotteita.

Yhteistyössä Helsingin kaupunginkirjaston kanssa Dekkariseura ylläpitää dekkarikirjastoa Kallion kirjaston tiloissa. Kirjaston kokoelma on yhtenäinen kokonaisuus eikä sen teoksia lainata. Viime vuosina Dekkariseura on järjestänyt kirjastossa kaikille avoimia dekkari-iltoja, joissa on vieraillut mm. useita kotimaisia rikoskirjailijoita. Näitä tapahtumia on järjestetty yleensä kuukauden ensimmäisenä tiistaina, ja paikalla on ollut päivystämässä myös Dekkariseuran edustajia, jotka ovat esitelleet seuran toimintaa ja dekkarikirjaston valikoimia. Iltojen aikana on ollut mahdollista myös ostaa seuran tuotteita.

Dekkariseura pitää yhteyttä alan kansainvälisiin järjestöihin. Tärkein yhteistyömuoto on osallistuminen pohjoismaisen Skandinaviska kriminalsällskapetin (SKS) toimintaan. Dekkariseura vastaa järjestön Suomen osaston SKS Suomen toiminnasta. Dekkariseuran hallitus valitsee vuosittain sekä Suomen ehdokkaan kilpailemaan yhteispohjoismaisesta Lasiavain-dekkaripalkinnosta että kolmihenkisen suomalaisraadin osallistumaan lopullisen Lasiavain-voittajan valintaan.

Dekkariseura antaa resurssiensa puitteissa myös asiantuntija-apua erilaisten dekkariaiheisten tilaisuuksien suunnittelussa ja muissa aihepiiriin liittyvissä kysymyksissä.

Edelleen Dekkariseura ylläpitää internetissä näitä kotisivujaan, joilla tiedotetaan paitsi seuran toiminnasta, myös muista ajankohtaisista dekkariaiheisista tapahtumista.

Toimintansa rahoittamiseksi Dekkariseura ideoi, teettää ja myy erilaisia dekkariaiheisia tuotteita. Näitä ovat olleet mm. tyynyliinat, t-paidat, postikortit, kangaskassi, pinssi, patakinnas sekä uusimpina tuotteina Ruumiin kulttuuri -lippalakki ja -treeniliina. 

Dekkariseuran lukupiiri Kallion dekkarikirjastossa 21.9.2010

© Suomen dekkariseura ry / Olli Turunen