Leena-Kaisa Laakso

Suosio siivittää dekkarikirjailijoiden työtä
Suomalainen dekkari elää kultakauttaan. Kirjastojen takahyllyjen täytteestä on tullut salonkikelpoinen ja myyvä, moniääninen ja monisyinen.

Miten dekkarikirjailijat kokevat työnsä uudessa tilanteessa? Asettaako suosio suorituspaineita? Muuttuuko lukijapalaute? Ja entä se paljonpuhuttu dekkarisoituminen? Leena Lehtolainen, Matti Rönkä, Outi Pakkanen ja Eppu Nuotio kertovat ajatuksiaan kirjoittamisesta, palautteesta ja dekkarin suhteesta valtavirtaan.

”Aloittaessani 70-luvulla dekkari oli kaikkea muuta kuin salonkikelpoinen laji”, ensimmäisen kirjansa vuonna 1973 julkaissut Outi Pakkanen kertoo. ”Itse olin tietenkin poliittisesti täysin epäkorrekti: porvariston Lauttasaaresta kotoisin oleva nuori naisekonomi, joka oli töissä mainostoimistossa, kirjoitti dekkareita ja vielä sanoi, että kiva kirjoittaa viihdettä… Siinä ei ollut paljon Kosmokseen menemistä.”

Nykyään dekkaristikin voi suunnata Kalevankadulle. Dekkari on noteerattu, luettu ja myyty. Dekkarikirjailijat ovat kirjailijoita, ihan oikeita sellaisia. Laji on koukuttanut sekä tekijänsä että lukijansa.

”Muuttunut asenneilmasto tekee kirjoittamisen väljemmäksi ja varmemmaksi”, Pakkanen jatkaa. ”Ja jotkut ns. kaunokirjailijathan ovat sitä mieltä, että dekkareita arvostetaan jo liikaakin. Olemme mukamas turhan paljon esillä.”

Hyvä joukkuehenki
Viidentoista dekkarivuoden kokemuksella Leena Lehtolainen listaa genren suosion hyviä puolia:

”Saan kirjoittaa – pystyn olemaan kokopäivätoiminen kirjailija. Rikoskirjailijoilla on myös hyvä joukkuehenki, sparraamme toisiamme. Ja kun alan tuotantoa on paljon, löytyy monenlaista mainiota luettavaa.”

Entinen kirjallisuudentutkija huomauttaakin, ettei ole nykyään niin selvillä koko kansainvälisestä dekkarikentästä kuin aiemmin.

Matti Rönkä kertoo valinneensa aikoinaan dekkarimuodon, koska vaadittava juonirakennelma auttoi pitämään kokonaisuuden kasassa: ”Dekkari antoi ikään kuin rangan, johon ripustin haluamani tarinat, kohtaukset.”

Nykydekkaristi kirjoittaa tuhansille, valtavirtaan, esille ja luetuksi. Entä ne suorituspaineet? ”Täytyy vain kirjoittaa sellaista tekstiä, johon itse uskoo”, Lehtolainen korostaa. Työskennellessään hän kuitenkin yrittää olla miettimättä tekstin ulkopuolisia asioita, kuten kirjan tulevaa vastaanottoa.

Pakkasen mielestä suorituspaineet ovat pääosin itse asetettuja. Eppu Nuotio puolestaan näkee ne voimana:

”Sen verran pitää suorituspainetta olla, että pinnistelee viimeiseen asti tarinansa puolesta.”

Vaikka buumi ja kulta-aika olisikin, kirjoittaminen on aina luovaa työtä ja riskinottoa:

”Jokainen uusi kirja on arvoitus ja arka sellainen. Kirjan toimivuudesta ja samalla omasta osaamisestaan ei koskaan voi olla varma”, Rönkä korostaa.

Ihanat pelottavat lukijat
”On mahtavaa, että on lukijoita. Palautetta tulee paljon ja dekkaritapahtumissa käy väkeä. Se tuntuu voimauttavalta. Olen minä näet urani aikana esiintynyt kolmellekin ihmiselle”, Nuotio nauraa.

Rikos- ja jännityskirjat ovat löytäneet lukijansa. Ja he ovat niitä, jotka ostavat, lainaavat, lukevat blogit ja lähettävät sähköpostia. He myötäelävät sekä kirjailijan että henkilöhahmot. Suosion kasvu näkyy kasvavana palautteena.

Nuotio kertoo saaneensa Musta-kirjastaan mieslukijoilta palautetta, että kirja ei ollut tarpeeksi jännittävä. ”Kätkin ne sanat sydämeeni. Nyt Maksusta tuli kosolti nimenomaan miehiltä palautetta. Että oli hyvin rakennettu.”

Lehtolainen kertoo palautteen määrän kasvaneen, mutta sävyn pysyneen suht samana 15 vuoden aikana.

”Tyypillisintä on se, että lukijat ovat huolestuneet Maria Kallion kohtalosta – siitä jatkanko vielä hänen parissaan”, Lehtolainen kertoo. ”Käännöksistä tulee myös muun muassa suomalaiseen kulttuuriin, poliittiseen järjestelmään ja naisen asemaan liittyvää palautetta ja kysymyksiä.”

Raja-aitoja kaatamassa
Dekkareita julkaistaan moninkertaisesti aiempaa enemmän. Onko suosio jo muuttamassa lajityyppiä?

”Ehkä muutosta on tuonut enemmän kustannuskentän hajoaminen. On tullut palvelukustantajia ja pikkuputiikkeja, jotka painavat kirjan, olipa se hyvä tai huono. Ei siitä ainakaan yritetä tehdä parempaa”, Rönkä pohtii. ”Ja vastaavasti tietty ammattilaisuus on korostunut. Kuten Lehtolainen, Sipilä, Remes, Soininvaara.”

Röngän mukaan elämme tietoisesti rakennetun dekkarismin aikaa. Kirjailijat ovat ammattilaisia, usein jollain muulla kirjallisuuden tai kirjoittamisen saralla aiemmin kunnostautuneita. Juonikuviot ovat hallinnassa, kustantaja satsaa, media noteeraa.

Kirjallisuuden kentällä dekkarisoituminen pohdituttaa, eikä aina aivan myönteisessä valossa. Näissä keskusteluissa dekkari nähdään äkkiä uhkana. Siitä on tullut se iso paha: se, joka myy, pakottaa kaavaan, kerää arvostusta – perinteisen proosan kustannuksella. Ja kun proosa lainaa rikos- ja jännityskirjojen keinoja, puhutaan viihteellistymisestä, formaateista, kaavamaisuudesta.

”Ruotsissahan on menty vielä pitemmälle, kun määrätyt kulttuuripiirit väittävät, että (nais)dekkaristit ovat pilanneet koko kirjallisuuden”, Pakkanen huomauttaa.

Dekkarikirjailijat itse näkevät dekkarisoitumisen toisessa valossa. Tässä on se takariveistä noussut: moniääninen ja monipuolinen, monelle tilaa antava:

”Dekkarin ja niin sanotun valtavirran proosan raja on jo kovasti häilyvä ja hämmentynyt”, Lehtolainen korostaa. ”Muukin proosa käyttää siekailematta dekkarimaisia keinoja, ja karsinat rikkoutuvat toistuvasti. Se on mielestäni hieno juttu.”

Suosio ja voima antavat sijaa erilaisille dekkarikerronnan muodoille.

”Löytyy hyvin erityyppisiä alagenrejä ja päähenkilöitä, on hyvinkin raakoja ja toisaalta taas lähes väkivallattomia dekkareita, on perinteisiä salapoliisiromaaneita, poliittisia trillereitä, kovaksikeitettyjä yksityisetsiviä ja niin edespäin”, Lehtolainen pohtii.

”Dekkarin kautta voi nykyään käsitellä mitä tahansa asioita. Ja se on hyvä”, Nuotio kiteyttää.

Helsingin kirjamessujen Mika Waltari -sali täyttyi Dekkarilauantaina 25.10. ääriään myöten, kun Leena Lehtolainen ja Reijo Mäki vaihtoivat näkemyksiä naisten ja miesten dekkareista Tiina Torpan (vas.) johdattelemina.

”Sen verran pitää suorituspainetta olla, että pinnistelee viimeiseen asti tarinansa puolesta.” – Eppu Nuotio

”Elämme tietoisesti rakennetun dekkarismin aikaa.” – Matti Rönkä

”Muuttunut asenneilmasto tekee kirjoittamisen väljemmäksi ja varmemmaksi.” – Outi Pakkanen