Antti Tuomainen

James Sallisin mestariteos suomeksi

Runoilijan sydän, rikoskirjailijan kutsumus

Runoilija, esseisti, elämäkertojen tekijä, muusikko, opettaja, kääntäjä, kustannustoimittaja, novellisti ja tietysti erinomainen rikoskirjailija. Monipuoliselta kirjallisuusmieheltä James Sallisilta on viimein saatu ensimmäinen suomennos. Ja se onkin mestariteos.

Paljon myöhemmin, istuessaan selkä seinää vasten Motelli 6:ssa vähän Phoenixista pohjoiseen ja katsellessaan kohti lainehtivaa verilammikkoa Kuski pohti, oliko hän tehnyt kammottavan virheen.”

Näin alkaa James Sallisin uuden noirin merkkiteos Drive(2005), suomeksi Kylmä kyyti.

Kirja on komea kunnianosoitus kovaksikeitettyjen rikoskirjojen mestareille, kuten Hammettille ja Thompsonille. Esikuviin ei kannata kuitenkaan tuijotella liikaa: Sallisin tarina ja tyyli ovat täysin hänen omiaan. Kylmä kyyti on niin lyhyt, kova ja sydäntä särkevän kaunis kirja, että se ei helpolla antaudu luokiteltavaksi.

Kylmä kyyti on epäkronologisesti etenevä kertomus nuoresta miehestä, joka ajaa autoa työkseen. Työpaikkoja on kahtaalla: sekä Hollywoodin elokuvastudioilla että kaupungin kaduilla. Hollywoodissa nuori mies, jonka tunnemme vain nimellä Kuski, toimii stunt-kuskina ja kaduilla puolestaan ryöstökeikoilla käytettävien pakoautojen kuljettajana.

”Minä ajan. Se on minun työni. En tee muuta.”

Kuskin toteamus tulee kirjassa varsin myöhään ja paljon sen jälkeen, kun on käynyt selväksi, että hänet on sotkettu rikosvyyhteen, josta ei pelkällä ajamisella päästä. Eri aikatasoilla liikkuva tarina hahmottaa Kuskin elämää nyt, hieman aikaisemmin ja kauan ennen.

Saamme nopein leikkauksin tietää, millaisesta miehestä on kyse. Samalla Sallis näyttää, kuinka tarinan kannalta olennaiset asiat kerrotaan antamatta tahdin hiukkaakaan hidastua.

Sallisin runoilijan sydän sykkii läpi koko kirjan. Kirjailija leikkii sekä kielellä että lajikonventioilla ja vääntää molempia uuteen uskoon. Kylmä kyyti on myös täynnä aforistisia, haikean kauniita toteamuksia sekä oivalluksia elämän perimmäisistä totuuksista:

”Hän avasi eräänä päivänä silmänsä ja siinä se oli, odotti ihmeenomaisena. Kevyt tunne hänen sydämessään. Hän haki tavalliset kaksi kahviaan läheisestä pikkukaupasta, etsi oleskelupaikan matalalta muurilta, jonka edessä oleviin pensasaitoihin oli takertunut käärepapereita ja muovikasseja, ja huomasi istuneensa siellä melkein tunnin ajattelematta kertaakaan… no, mitään.

Tätä ihmiset tarkoittavat, kun he käyttävät sellaisia sanoja kuin armo.”

Kylmä kyyti päättyy tavalla, jota on kuvailtu jopa balladimaiseksi. Paljastamatta loppuratkaisua – kohtausta, jossa Sallis vielä kerran kääntää veistä lukijan kyljessä – voi kirjan loppupuolelta poimia otteen, joka on parasta Sallisia:

”Hän nosti kytkintä, ajoi rannan parkkipaikalta kadulle ja palasi maailmaan, jonka reunalla hän täällä oli. Moottori kehräsi hänen allaan, yllä keltainen kuu, satoja kilometrejä matkaa.

Tämä oli kaikkea muuta kuin Kuskin loppu. – -”

Kylmän kyydin ilmestyminen on piristysruiske suomen kielelle käännettyyn rikoskirjallisuuteen. Teoksen kustantaja Arktinen Banaani ansaitsee muutenkin kunniamaininnan ansiokkaasta rikoskirjasarjastaan. Kääntäjä Mika Tiirinen on tavoittanut loistavasti Sallisin kielen kaikessa noir-henkisyydessään ja runollisuudessaan.

Kylmästä kyydistä on myös tekeillä Hugh Jackmanin tähdittämä Hollywood-elokuva, jonka ensi-ilta on viimeisten tietojen mukaan vuonna 2012.

Pitkän tien kulkija
James Sallis syntyi 1944 Arkansasin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Hän opiskeli Tulanen yliopistossa New Orleansissa ennen kuin muutti Eurooppaan, Lontooseen, missä hän päätyi scifi-lehti New Worldsinkustannustoimittajaksi ystävänsä Michael Moorcockin rinnalle. Lontoon-aikana syntyi myös suuri osa ensimmäisestä kirjasta A Few Last Words (1970), joka oli kokoelma runoja ja novelleja.

Moorcockin vaikutus Sallisin tulevalle uralle oli muutenkin merkittävä. Moorcock tutustutti Sallisin sekä Chandlerin että Hammettin kirjoihin, joista innokas kirjallisuudenopiskelija ei ollut kuullutkaan. Sallis oli heti koukussa: kirjoissa oli taikaa, ne kertoivat jotakin sellaista mitä muu kirjallisuus jätti kertomatta.

Seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana Sallis asui ja kirjoitti muun muassa New Yorkissa, Bostonissa, Pariisissa, Pennsylvanian maaseudulla ja Teksasissa. Tätä nykyä hän asuu Phoenixissa Arizonassa vaimonsa Karynin ja Grace-kissan kanssa.

Vaikka elämä, kirjat ja kirjoittaminen ovat vieneet Sallisia ympäri maailman, yhtä tiettyä paikkaa ei voi olla mainitsematta hänestä puhuttaessa. Se on New Orleans, Sallisin entinen ja hänen kenties tunnetuimman sarjahahmonsa Lew Griffinin kotikaupunki.

Musta yksityisetsivä Lew Griffin
Sallis kirjoitti vuosina 1992–2000 kuusi kirjaa, joiden päähenkilönä on Lew Griffin, musta yksityisetsivä New Orleansista. Sarjan edetessä Griffinistä kasvaa myös runoilija, rikoskirjailija ja kirjallisuudenopettaja. Kirjat ovat paitsi palkitsevaa, myös haastavaa luettavaa: tarina liukuu aikatasolta toiselle, aina ei ole selvää kuka puhuu, kirjat ovat täynnä viittauksia toisiin kirjoihin, joskus todellisiin, toisinaan keksittyihin, ja kaiken keskellä Griffin itse kulkee tajunnanvirtansa saattelemana ja muistojensa merkitsemänä rikoksia selvittämässä.

Yhtä kaikki, Lew Griffin -sarja on erinomaista rikoskirjallisuutta. Sallis on haastatteluissa kertonut pettyvänsä rikoskirjoihin, joissa juoni ajaa mielenkiintoisten henkilöhahmojen ja tunnelmallisen taustan yli viimeistään viidennen tai kuudennen luvun kohdalla. Griffin-romaaneissa näin ei käy.

Kirjat tihkuvat alusta loppuun New Orleansin sykettä ja syrjäseutuja. Ihmisten väliset suhteet saavat alkaa ja päättyä milloin mitenkin – kuten elämässä yleensäkin – eikä rikosten selviäminen johdu läheskään aina siitä, että Griffin olisi tutkimuksissaan erityisen johdonmukainen. Lukukokemuksen kruunaa Sallisin rikas ja runollisen kaunis kieli. Sallisin lause on alkupään kirjoissa pääasiassa lyhyttä ja tehokasta – kovaksikeitettyä – mutta sarjan edetessä yhä useammin myös pitkää ja polveilevaa kuin ranskalainen proosa, jonka kääntäjänä Sallis on myös niittänyt tunnustusta.

Sarjan aloittanut The Long-Legged Fly (1992) oli jo rakenteeltaan poikkeava rikosromaani: se koostui oikeastaan neljästä pienoisromaanista, joista jokaisessa Lew Griffin etsii kadonnutta ihmistä. Kirjan ensimmäinen osio sijoittuu vuoteen 1964 ja käynnistyy, kun Griffin tulee tappaneeksi miehen öljykentällä. Seuraavissa osioissa tapaamme Griffinin vuosina 1970, 1984 ja lopulta 1990, kun hänen elämänsä lähenee loppuaan.

Kolmannessa Griffin-kirjassa Black Hornet ollaan keskellä 1960-luvun lopun helteistä New Orleansia, jota piinaa tarkka-ampuja. Tämän kuudenneksi uhriksi joutuu valkoinen nainen, jonka kanssa Lew Griffin, musta mies, on juuri poistunut baarista. Griffinin on löydettävä ampuja, ennen kuin poliisit sälyttävät vyyhden hänen niskoilleen. Pääpaino ”tutkimuksissa” on kuitenkin Griffin itse. Aika, muisti ja identiteetti ovat teemoja, jotka ajavat sekä Griffiniä että Sallista, ja Griffin tuleekin tarinan edetessä jäljittäneeksi itseään aivan yhtä paljon kuin lopulta tavoittamaansa murhaajaa.

Sarjan päättävä Ghost of a Flea sisältää loppuratkaisun, joka heittää paitsi kirjan, myös koko kirjasarjan uudelle jengalle. Ulkoisesti tarina seuraa Griffinin elämää hänen viimeisinä päivinään, jolloin hänen poikansa on kadonnut, hänen parasta ystäväänsä ammutaan ja hän itse yrittää selvittää, kuka lähettää uhkauskirjeitä yhdelle hänen ystävistään. Kirja on kuitenkin vähintään yhtä vahvasti Griffinin lopullinen tilinteko elämästään kuin kertomus arvoitusten selvittämiseen tähtäävistä tutkimuksista. Kauniin, haikean ja runollisen rikosromaanin päätös pakottaa ajattelemaan uusiksi paitsi käsissä olevan teoksen, myös hyllyssä seisovat sarjan aiemmat osat.

Entinen poliisi Turner
Sallisin toinen sarjahahmo, kolmessa kirjassa esiintynyt Turner, on mies, jolla on todellakin menneisyys. Turner on entinen poliisi, joka joutui ampumaan partnerinsa suojellakseen viatonta ihmistä. Turner tuomittiin vankilaan, missä hän istui 11 vuotta ja suoritti psykologian opinnot.

Sarjan ensimmäisessä kirjassa Cypress Grove Turner on juuri muuttanut pieneen syvän etelän kylään ollakseen rauhassa oikeastaan kaikelta. Tämä ei aivan onnistu, sillä paikallinen sheriffi pyytää Turneria avukseen selvittämään kylässä tapahtunutta raakaa murhaa. Vastahakoinen Turner avustaa tutkimuksissa ja joutuu niiden myötä käymään läpi myös omaa elämäänsä.

Turner-kirjat ovat Griffin-sarjan lailla aivan yhtä paljon henkilökohtaiseen historiaan kohdistuvia selvityksiä ja tilintekoja kuin perinteisiä murhatutkimuksia. Sallis pitää tärkeänä, että hänen kirjojaan voi lukea sekä aivan yksinkertaisesti jännittävinä dekkareina että filosofisempinakin teoksina. Turner-kirjoissa yhdistelmä toteutuu erinomaisesti. Ne ovat jännittäviä, raakoja ja monilta osin suoraviivaisia, kuten hyvien rikoskirjojen kuuluukin olla, mutta ne sisältävät myös runsaasti ajateltavaa, elämänviisautta ja kielellistä taituruutta.

Sallisin tuotanto käsittää reippaasti yli 20 teosta. Mukaan mahtuu rikosromaanien lisäksi esseekokoelmia, runokirjoja, kritiikkiä, käännöksiä, ylistettyjä elämänkertoja Chester Himesista, Jim Thompsonista ja David Goodisista sekä vakoojaromaani Death Will Have Your Eyes (1997).

Tällä hetkellä Sallis työstää jälleen rikosromaania, jota hän kuvailee brittilehti The Guardianin haastattelussa: ”Päähenkilöinä ovat palkkatappaja, joka on kuolemassa syöpään, 12-vuotias poika, joka asuu kotitalossaan yksin vanhempien kadottua, sekä rikosetsiväpari. Näkökulma vaihtelee luvusta lukuun. Juttu käynnistyy, kun palkkatappaja on iskemässä uhrinsa kimppuun ja joku muu ehtiikin ensin. Tällöin rikosetsivät ryhtyvät selvittämään murhayritystä ja sekaantuvat asioihin. Samaan aikaan 12-vuotias alkaa nähdä palkkatappajan unia.”

James Sallisin kirjailijantyö on jatkunut yli neljä vuosikymmentä. Jos tuolle työlle etsii yhteistä nimittäjää, sen voi ehkä tiivistää kahteen sanaan: uuden etsiminen. Tulevan romaanin ainekset viittaavat siihen, että jälleen on syntymässä kaikkea muuta kuin perinteinen rikosromaani. Ja voi olla, että jopa Sallisin mittapuulla tulossa on jotakin ihan muuta kuin mihin olemme tottuneet.

Sallis on osa kolmen multi-instrumentalistin muodostamaa Three-Legged Dog -trioa, joka esittää amerikkalaista juurimusiikkia. Hänen soitinvalikoimaansa kuuluvat kitara, dobro, mandoliini, banjo ja viulu.