Kuvat ja teksti: Tiina Torppa

Reijo Mäki kulkee omaa lännen tietään
Sheriffi saalisti Johtolangan Turkuun

Vuoden johtolanka -voittaja Reijo Mäki on lukijoiden suosikki, länsisuomalaisuuden kuriiri ja rikoskirjallisuuden konkari.

Poika kirjoitti intiaani- ja lännentarinoita siniruutuisen vihkoon. Myöhemmin poika poltti vihkon saunan uunissa.

Nyt 40 vuotta ja liki 30 kirjaa myöhemmin Reijo Mäki kirjoittaa lännen trilogiansa, läntisestä Suomesta. Sen ensimmäinen teos Sheriffi pokkasi Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon 2013.

Kun Mäki pitää kiitospuhetta palkinnosta, tuntuu hetken, että pieni poika Satakunnasta häivähtää paikalle kirjailijan kertoessa siniruutuisesta vihkosta.

Pian Reijo Mäki, 54, on läsnä ja miettii, kenelle hänen pitäisi olla kiitollinen Johtolanka-palkinnosta: ”Jumalalle en osaa olla. Hyvälle kustantajalle, Dekkariseuralle ja lukijoilleni olen kiitollinen.”

Liki 30-vuotinen kirjailijan ura alkoi, kun Mäki 1980-luvun puolivälissä Porissa sai tietää, että kustantaja julkaisee hänen ensimmäisen käsikirjoituksensa: ”Kävelin anorakki päällä talvipäivänä ja mietin, ettei kukaan vastaantulijoista kaupungilla tajua, että yksi näistä eskimoista on kirjailija.”

Seuraavalla vuosikymmenellä, ensimmäisen tv-esiintymisen yhteydessä, eräs liian kiireinen taustatoimittaja kirjoitti ohjelmatietoihin demarikirjailija. Siinä piti lukea dekkarikirjailija. Mäki joutui varoittamatta lukemaan aamun lehdestä luonnehdinnan demarikirjailija – hän, joka ei ole minkään sortin sosialisti eikä edes sosiaalinen.

”Ihmisille syntyy helposti sellainen kuva, että olen ulospäin suuntautunut, mutta en viihdy illallisilla. Nykyisin jotkut paheksuvat sitä, kun ihmiset eivät kyläile etukäteen ilmoittamatta. Meille ei ainakaan tarvitse tulla. En edes avaa ovea, jollen tiedä, että joku on tulossa”, hän sanoo.

Satakunnassa syntynyt, Turussa opiskellut, siellä asuva ja sieltä kirjoittava Mäki mieltää itsensä länsisuomalaiseksi. Hänestä länsisuomalaisuus on mielentila, hieman juro ja vetäytyvä.

 

Nainen joka huoneessa
Johtolanka-raadin jäsen, Kouvolan dekkaripäivistä vastaava Ritva Sorvali sanoo, että Mäki kirjoittaa kauniisti naisista kaikissa kodin huoneissa. Sheriffin naisista ehkä liikuttavin on äiti kostajana.

Kirjamessuilla ja kirjakaupoissa valtaosa Mäen yleisöstä on naisia. ”Suomessa naiset ostavat ja lukevat kirjoja. He ovat muutenkin kulttuurin ystäviä. Ilman naisia tämä maa olisi pelkkiä kuraisia peltoja”, Mäki sanoo.

Kauan naimisissa ollut Mäki loihtii Varekselle naisia. Sheriffissäeräs naispoliisi on soluttautunut rikollisjengiin. Välttääkseen rikollisten miesten iskuyritykset ja häiriköinnin soluttautuja huijaa olevansa lesbo.

Naisen tahdon sivuutti kriitikko Veli-Pekka Leppänen Helsingin Sanomissa: hän väänsi sellaisen tulkinnan, että Vares eheyttää naisen.

”Kriitikko antoi tarkoitushakuisen vääristellyn kuvan kirjani olennaisesta juonikuviosta”, Mäki sanoo.

Mäen mukaan todella surkuhupaisaa oli myös se, että Leppänen arvioi jopa kirjassa esiintyvän novellikirjailija Luusalmen räppirunon: ”räppinsä on valitettavan heikkoa sekin”.

Kirjassa Luusalmen lähipiiri, Vares mukaan lukien, häpeää pöhköä runoa! Vares-kirjojen hahmot tunteva tietää, että novellikirjailija Luusalmen kirjalliset näytöt eivät vakuuta – eikä ole tarkoituskaan.

”Kaikki parikymmentä muuta Sheriffistä lukemaani kritiikkiä olivat positiivisia. Ja merkittävin arvio oli nyt tämä Vuoden johtolanka.”

”Leppäsen arvostelussa ei ollut ainuttakaan myönteistä huomiota. Se kritiikki ei kertonut lukijalle kirjasta ja tuntuu, että kriitikko arvosteli kirjailijan naamaa, josta hän ei pidä”, sanoo Mäki, joka ei tietääkseen ole tavannut kriitikkoa.

Mäki hyväksyy kielteiset kritiikit, kunhan arvio käsittelee kirjaa. ”Olen ottanut kirjoittamiseeni opiksi monesta kritiikistä”, hän sanoo.

Mäen kirjat jäivät uran alkuaikoina ilman kritiikkejä, ja huomio oli uran alkupuolella muutenkin hyvin vaatimatonta.

”Monta vuotta kirjoitin ja postitin itse lehdistötiedotteen uudesta kirjasta”, hän kuvailee alkutaivalta. Vuonna 1997 ilmestynyt Pimeyden tango oli käännekohta: kirja myi puolet enemmän kuin aikaisemmat.

Nykyään Mäen Vares-uutuudet nousevat säännöllisesti vuoden kymmenen myydyimmän kirjan listalle. Sheriffi myi viime vuonna yli 45 000 kappaletta ja ylsi kotimaisen listan viidenneksi.

 

Kissan mielestä laiska mies
Pakina- ja kolumnikokoelmassa Yhden tähden mies (2009) Mäen kissa Jallu luonnehtii isäntää laiskaksi – verrattuna emäntään, joka lähtee joka aamu samalla kellonlyömällä saalistamaan perheelle ruokaa.

Aamuisin isäntä rapistelee lehtiä, kunnes vetäytyy huoneeseen, naputtelee konetta ja tuijottaa ruutua eli kissan mielestä ei tee mitään.

Mäki on täynnä omanlaisiaan mielipiteitä. Hänellä on tapana sanoa, että turismi on ihmiskunnan tippuri. Itse hän ei matkustele maailmalla.

Yhden tähden mies -kirjassa Mäki mollaa niin uskovaiset, kikherneiden ystävät kuin erikoiskahvitkin. Johtolanka-voittaja tosin myöntää nykyään itsekin tykästyneensä erilaisiin kahveihin.

”Olen epäluuloinen enkä ota nopeasti käyttööni uusia asioita”, Mäki sanoo. Kännykkää ja sähköpostia hän torjui aikansa. Nykyään molemmat keksinnöt ovat kirjailijan käytössä.

Silti kirjailija ihmettelee monia aikamme ilmiöitä. ”Hämmentää jokin downshiftauksen ihannointi”, Mäki sanoo. Kirjan valmistuttua kirjailija itse aina huokaa helpotuksesta. Mutta tyydytyksen tunne menee ohi melkein saman tien.

”Lyhyen paussin jälkeen alan ihmetellä, että mitä nyt”, hän kuvailee. Mäki julkaisee kirjan vuodessa, joskus parikin. Nyt kirjailija prosessoi trilogian kolmatta osaa, ja toinen osa, Intiaani, ilmestyy kesäkuussa. Siinä tarinassa Vareksella on itseään vanhempi naisystävä, 59-vuotias.

”Vares ikääntyi minun tahtiini, kunnes hän juuttui 45-vuotiaaksi”, Mäki sanoo.

Kirjailija ei tietoisesti kutsu Vareksen naisystävää puumaksi. Mäki ei taivu trendeihin, edes sanoissa, ja jos hänen kirjastaan löytyy muotisana, lukija lukekoon ironian kieltä.

 

Dekkarit, Tukholma ja pankki
”Kun oma kirjoitusvaihe ei ole päällä, tartun erittäin mielelläni muiden suomalaisten rikoskirjailijoiden kirjoihin, olen iät ajat liikkunut samoilla keikoilla näiden tuttujen naamojen kanssa ja mikä voisikaan olla sen mielenkiintoisempaa kuin lukea heidän aivoituksiaan”, Mäki sanoo.

Kestosuosikkeja ulkomaisista ovat Elmore Leonard, Charles Willeford ja huumorimiehistä Donald E. Westlake. Huumoria on Mäen mielestä vaikeampaa kirjoittaa kuin jännitystä.

”Minun huumorini ei ole niin kovin lämminhenkistä”, Mäki huomauttaa.

Ruotsalaisista dekkareista on Mäen mielestä yksi yli muiden, Leif GW Persson, joka tuntee yhteiskunnan, ihmiset ja miljöön sekä pitää kasassa massiiviset tarinansa.

Mäki luki aikanaan Sjöwallin ja Wahlöön koko tuotannon.

”Ne olivat hienoja rikoskirjoja, mutta ärsytti se asenne, että 1970-luvun Ruotsi olisi niin hirvittävän huono maa.”

1970-luvun lopulla kauppatieteen opiskelija Mäki työskenteli kesät Tukholmassa.

”Palkkaero oli valtava, eli jos pääsi Suomessa pankkiin kesätöihin, palkka oli alle pari tonnia, ja Tukholmassa tienasi hanttihommissa moninkertaisesti.”

Kun Mäki valmistui ekonomiksi, hän pestautui pankkiin töihin. Pian tuli 1990-luvun lama.

”Helsingistä pomot painostivat, että meidän pitää myydä enemmän lainoja ja valuuttalainoja yrittäjille”, Mäki sanoo.

Jonkin ajan päästä samat johtajat sättivät alaisiaan liian löyhästä luotonannosta.

”Pankissa tuli nähtyä niin paljon, että minulla on konnagalleria täynnä”, Mäki sanoo kymmenen vuoden pankkiurastaan.

 

Jalo yhdistelmä, mies ja viina
Kansakoululaisena, vuonna 1969 Mäki voitti raittiuskilpakirjoituksen. Kirjailija Mäki poseeraa usein baaritiskillä. Hän myös käy kapakoissa.

”Alkoholi vapauttaa olemistani seurassa kun olen muuten luonteeltani tämmöinen sosiaalinen jörrikkä, kapakassa tapaan ystäviäni”, Mäki sanoo.

Heistä yksi on avaruustieteen professori Esko Valtaoja. Miehet ovat lukeneet toistensa tuotannon.

Uuden Apteekin kyyppari Korpelalta Vares-turisti jos toinenkin on hakenut nimikirjoituksen kirjaansa.

”Korpela päivystää minua useammin Uudessa Apteekissa. Kun kyyppari Otto kuoli kirjassa, paikka aukesi, ja Apteekissa kysyin, kuka voisi tulla, jolloin Korpela nosti karvaisen kätensä.”

Mäki kieltää olevansa katkera mistään. Sen sijaan hän sanoo olevansa realisti.

”Realismi kumpuaa kai siitä, ettei meidän ihmisten lopulta käy kovin hyvin. Loppu on kaikilla sama. Ja kuoleman jälkeen meikäläisen kaltainen ateisti kai joutuu istumaan ensimmäiset 100 000 vuotta kuumalla piellä täytetyssä jacuzzissa ja sitten jotain pahempaa.”

Viimesyksyinen Ylen televisiodokumentti Reijo Mäestä päättyi kirjailijan ajatukseen, että elämä kannattaa elää tässä ja nyt. Johtolangan voittanut kirjailija päästää suustaan Carpe Diem – eikä hän olisi Reijo Mäki, jollei hetken päästä sättisi Carpe Diem -kuvion teennäisyyttä.