Heikki Ollikainen

Parantaja
hoiti Antti Tuomaisen Johtolanka-voittajaksi

”Aloin kuvitella, mitä tavalliselle ihmiselle arjen tasolla merkitsisi, jos ilmastonmuutoksen skenaariot toteutuisivat”, Vuoden johtolangan voittanut Antti Tuomainen sanoo.

Tieteiskirjallisuutta voittajateos Parantaja ei ole, vaan perinteinen rikostarina istutetaan uuden maailman ympäristöön.

Antti Tuomainen: Parantaja (Helsinki-kirjat)Antti Tuomainen (s. 1971) nappasi Johtolangan kolmannella romaanillaan. Esikoiskirja Tappaja, toivoakseni ilmestyi 2006 ja Veljeni vartija 2009.

Tappaja, toivoakseni alkaa siitä, että kaksi sekakäyttäjää tappaa metrossa tuntemattoman naisen vain, koska hän sattuu istumaan heitä vastapäätä. Kun tekijät vapautuvat vankilasta, aviomies ryhtyy järjestämään kostoa ja laittaa asialle vanhan ystävänsä. Kirjan läpi kulkee keskeisenä juonteena vastuun ottaminen omista teoista ja koko elämästä.

Kakkoskirja Veljeni vartija kertoo yhden suvun miesten vaiheet äärimmäisen tiiviisti. Tarina kulkee napakassa dialogissa, päähenkilön isän kirjeet vankilasta rakentavat menneiden tapahtumien ääriviivoja. Poika ja isä alkavat vähitellen lähentyä toisiaan kun loppu lähestyy.

Voittajaromaani Parantaja on sijoitettu lähitulevaisuuden Helsinkiin. Ilmastonmuutoksen uhkat toteutuvat, alavien maiden asuinalueet ovat veden vallassa, pakolaisten nuotiot palavat, onnekkaimmat pakenevat tautien tieltä kohti pohjoista. Kyse ei ole tieteiskirjallisuudesta, vaan perinteisestä rikostarinasta toisenlaisessa ympäristössä.

Tyylillisesti Tuomainen noudattaa kirjoissaan noirin parhaita perinteitä. Kaikki teokset ovat olleet arvostelumenestyksiä. Kirjailijaa ilahduttaa erityisesti se, että hänen teoksensa on kritiikeissä ymmärretty oikein, että ne on sijoitettu hänen tarkoittamaansa kontekstiin.

”Rikosromaani on kuningaslaji”
Antti Tuomainen hahmotteli rikosromaanin määritelmää sekä haastattelussa että vuorollaan tammikuussa Helsingin yliopiston ja Dekkariseuran järjestämässä luentosarjassa.

”Rikosromaani eroaa ns. perinteisestä kaunokirjallisuudesta rakenteeltaan. Aluksi on mahdollisimman seisauttava, pysäyttävä, traaginen ja toivottavasti koukun lukijan sydämeen asettava ensinäytös. Sitten tulee juonenkuljetus, jossa pitää olla riittävä määrä erilaisia vastoinkäymisiä, jotta dramaattinen draivi säilyy. Ja vielä pitää olla loppu, jossa asiat ainakin jollain tavoin ja jossain muodossa solmitaan yhteen.”

”Mielestäni hyvän rikosromaanin on kestettävä kaunokirjallinen tarkastelu. Rikosromaani on kuningaslaji siinä mielessä, että oikein hieno teos yhdistää monta tasoa. Ihannetapauksessa se pitäisi yllä jatkuvaa kirjallista mielenkiintoa, sen kieli yllättäisi, kirja palkitsisi lukijaa. Siinä olisi perinteisen dekkarin vetävyys ja jonkinlainen arvoitus, ei aina kaikkein perinteisin, vaan esimerkiksi miten tämä tästä selviää ja miten tämä voikaan päättyä.”

Hän kertoo kätkeneensä tietoisesti pöytälaatikkoon ensimmäiset käsikirjoituksensa. Niissä nuori mies lähtee Eurooppaan kirjaa kirjoittamaan. ”Tosin niissäkin oli eräitä rikosromaanin aineksia, kehittely, juoni, jännite ja asetelma.”

Antti Tuomainen: Tappaja, toivoakseni (Myllylahti)Esikoinen vei puoli vuotta
Hänen kolmen kirjansa syntyprosessit olivat hyvin erilaisia. ”Kun rupesin tekemään esikoisteostani, lähdin tietoisesti kirjoittamaan rikosromaania ja tiesin millainen kirja siitä tulee. Kirjoitusprosessi oli hyvin selkeä.”

”Siinä varmaan näkyykin, mitä luin siihen aikaan. Vaikutteita tuli ainakin George Pelecanosilta ja Ken Bruenilta.”

”Tein kirjan vuonna 2005, kun olin ensimmäisen kerran vetäytynyt mainosalalta. Työpaikalla olin kertonut kavereille ihan kyllästymiseen asti, että kirjoitan kirjan. Muistelen, että tein esikoiseni noin puolessa vuodessa.”

”Kun Tappaja, toivoakseni ilmestyi, palasin töihin mainostoimistoon, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli kummallista, koska olin jo päättänyt ryhtyä kirjailijaksi.”

Veljeni vartija syntyi sitten todella kiivaan työtahdin ohessa. Käytin siihen yhden kesäloman, kaksi joululomaa ja jokusia viikonloppuja. Kirja on muodoltaankin sellainen, että oli pakko ensin miettiä, mitä kerron. Sehän on sukutarina, mutta ei lainkaan lavea.”

”Luin silloin paljonkin Cormac McCarthya ja Dashiell Hammettia, ja kyllä heiltä on hiipinyt vaikutteita tekstiini.”

Veljeni vartija syntyi sykäyksinä, ja sille oli eduksi, että olin pakkoraossa. Olen siihen kirjaan monellakin tapaa hyvin tyytyväinen; tunsin että onnistuin siinä, mitä olin etukäteen miettinyt. Muutama luottolukija sanoi käsikirjoituksesta, että tämä on jotain sellaista mitä he eivät ole ennen lukeneet.”

”Olen kiitollinen siitä, kuinka ensimmäiset kirjani otettiin vastaan, huomattiin ja noteerattiin. On hienoa, kun tulee käsitetyksi oikein, että kirjat asetetaan oikeaan kontekstiin. Olen sanonut pilke silmäkulmassa, että tämä muutti minun koko maailmani.”

Moni kirjailija kertoo, että esikoisen jälkeen seuraavan kirjan tekeminen on kaikkein vaikeinta. ”Itse asiassa Veljeni vartija ei olekaan toinen, vaan kolmas rikosromaani, jonka kirjoitin. Siinä välissä oli yksi, johon en ollut tyytyväinen, ja olen iloinen, että sekin on siellä alimmassa pöytälaatikossa.”

”Tärkeintä näkemys ja tunnelma”
Kuten tunnettua, rikosromaaneissa olennaista on selvä ote ja näkemys, tietynlainen tunne tai tunnelma sekä miljöö. Tähän Antti Tuomaisen kaikki kolme kirjaa ovat selvästi yltäneet.

Hänen teoksensa syntyivät hyvin erilaisten työjaksojen tuloksena. ”Tänä vuonna ilmestyneen Parantajan tekeminen oli työläs prosessi. Olin saanut potkut mainosalalta. Olen siitä hyvin kiitollinen: tuli tilanne nyt tai ei koskaan.”

Kirjailija pani merkille, miten jakautunutta keskustelua ilmastonmuutoksesta käydään. Yhtäältä sanotaan, että maapallon lämpötila nousee, että hiilipäästöjä pitää vähentää. Toisaalta annetaan ohjeita tyyliin ”pankaa kattilan kansi päälle, kun keitätte vettä”.

Hän alkoi kuvitella, mitä merkitsisi tavallisille ihmisille ihan arjen tasolla Helsingissä, jos ilmastonmuutoksesta esitetyt skenaariot toteutuisivat.

”Tapahtumat sijoittuvat tarkemmin määrittelemättömän tulevaisuuden ajankohtaan. Halusin kertoa vahvasti noir-henkisen tarinan.”

”Yksi vaikeus oli, etten halunnut kirjoittaa science fictionia, vaan rakentaa tulevaisuuden arkisen maiseman. Kirjan päähenkilö on runoilija, ja siksi tahdoin kirjan kielen sellaiseksi, että se ilmentää hänen maailmaansa.”

”Ihan fyysisesti kirjoittaminen meni vaikeaksi putkiremontin takia. Evakkosuunnitelmat muuttuivat lähtöpäivänä. Kiersimme eri paikoissa yli neljä kuukautta, ja deadline oli sovittu juuri tuon jakson päähän. Oli pakko kirjoittaa sinnikkäästi eri paikoissa, ja toivon että sama sinnikkyys näkyy tarinassa, kun päähenkilö etsii vaimoaan.”

Tuomainen arvioi Parantajan miljöön rakentamisen vaaranpaikaksi sen, että hän olisi ruvennut tekemään pitkiä, sivujen mittaisia selityksiä, mikä ilmastonmuutoksessa johtaa mihinkin. Sen sijaan hän halusi parilla kolmella lauseella kertoa, mistä on kysymys.

Kirjailija tahtoi tehdä tämän taustatyön ennen lukijaa, ja antaa lukijalle etuoikeuden olla tarinassa mukana. ”Halusin tehdä tiukan ja viihdyttävän tekstin”, hän kertoo.

”Uskon, että vaikka tapahtumien maisema on spekulatiivisessa tulevaisuudessa, se on silti realistinen. Olen saanut palautetta, että noinhan se varmasti menee. Tämä on minusta pelottavaa, koska en ole ennustaja enkä tiedemies.”

Antti Tuomainen korostaa, että luonto ei suinkaan toimi metronomin tarkkuudella. ”Kuvitelmani yksityiskohtia on kyllä kiistetty, mutta kukaan ei ole tullut sanomaan, että tällaista ei voisi tapahtua. Ihmiset ymmärtävät, että jotain on tulossa, mutta eihän kukaan meistä voi tietää mitä.”

”Sellaiset hauraat rakennelmat kuin yhteiskunta ja suurkaupungit voivat rapautua asteittain. Ainoa paikka, missä historia on loogista, taitaa olla lukion historiankirja.”

Tuomaisen kaikissa kirjoissa kierretään pitkin Helsinkiä. Hän sanoo, että tämä kaupunki on hänelle rakas paikka, hän on asunut täällä koko ikänsä, muutamaa lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta.

”Helsinki on minulle täynnä muistoja ja mahdollisuuksia. Kirjoittaessa voin vierailla missä kaupunginosassa tahansa. Saatan ajatella, että nämä henkilöt laitan asumaan vaikkapa Töölöön. Kävelen tapahtumapaikoilla, otan vain yhden tai kaksi kuvaa kohdasta, joka tarinaan jotenkin liittyy.”

Tähän asti Tuomainen on kirjoittanut erillisiä, itsenäisiä teoksia. ”Voisin kyllä kuvitella ryhtyväni tekemään sarjaa, mutta sellaisen suunnitteleminen ennakolta on vaikeaa. Aion varmaan kokeilla jossain vaiheessa, mutta en tiedä milloin.”

”Sen verran voin paljastaa seuraavasta kirjastani, että siinä on henkilö, jonka edesottamuksia tulen vielä joskus seuraamaan. En tiedä, alkaako tästä sarja, mutta haluan palata sen henkilön tapaan nähdä asiat.”

Antti Tuomainen: Veljeni vartija (Myllylahti)Ristipistotöitä
Tuomainen kuvaa kirjoittamistaan ennakkosuunnittelun ja spontaanien purkausten yhdistelmäksi. ”Teen kirjojen juonikaavioita eräänlaisella ristipistotekniikalla. Aakolmosen pystylaidassa on henkilöt allekkain. Jokaisesta lähtee vaakasuuntaan viiva, johon tulee pieniä nykäreitä, joiden kohdalle kirjoitan avainsanoja kohtauksista tai repliikeistä.”

Juonikaaviosta hän sanoo näkevänsä kertavilkaisulla missä kohdassa kertomus on menossa. Silti hän välillä eksyy ja on ymmällään. ”Ristipistotyö on vähän edellä sitä, mistä parhaillaan kirjoitan, koska kirjoittaminen on minulle tapa saada tietää, missä ollaan ja mihin menossa, mitä henkilöt ajattelevat.”

Tuomainen on asettanut itselleen päiväkiintiöt. ”Oikein hyvänä päivänä kirjoitan 750 sanaa, vielä sellainenkin kulkee työpäivän nimellä, kun tulee valmista 300. Kirjan sivulla on 200–270 sanaa, joten yritän päästä ainakin sivun verran eteenpäin päivittäin.”

”Olen sellainen kirjoittaja, että haluan tekstin olevan heti just eikä melkein, enkä hakkaa vain päiväkiintiötä täyteen.”

”Editoin tekstiä koko ajan ja joka puolelta. Kun rullailen tekstiä näytöllä, voin katsoa, että ei noin eikä noin. Viimeinen editointikierros, kun käyn tekstin läpi kokonaisuutena, on ihan toista. Se on brutaalia, eikä siinä vaiheessa voi enää tunteilla.”

Bisneksen tunteminen on yleissivistystä
Tuomainen meni vuonna 1998 harjoittelijaksi mainostoimisto Viherjuureen. Hän kiersi eri toimistoja, vetäytyi ensi kerran alalta 2003, palasi taas ja lähti viimeisen kerran 2009. ”On dramaattisempaa sanoa saaneensa potkut tunnetusta mainostoimisto Bob Helsingistä, mutta ihan yt-neuvottelujen jälkeen minut sieltä irtisanottiin.”

Hän tähdentää, että mainostoimistotyö oli hänelle monella tavalla hyvää aikaa, varsinkin sen viimeinen jakso. ”Juuri tapa ja tahti, millä siellä töitä tehdään, miten asioita tarkastellaan, miten niitä väännetään ja käännetään. Sehän on ihan briljanttia, on nyt alasta kokonaisuutena ihan mitä mieltä tahansa.”

”Ne asiat tehtiin, mitkä piti tehdä, ei huominen deadline ollut mikään ongelma. Ei voi odotella missään velttouden tilassa luovuuden puuskaa, eihän sillä metodilla kukaan kirjojakaan kirjoita.”

”Mainosalalla opin paljon ulkokirjallisia asioita. Juuri sitä mekaniikkaa, mikä maailmassa toimii, kysynnän ja tarjonnan, myymisen ja ostamisen lainalaisuuksia. Mielestäni kuuluu yleissivistykseen tietää, miten bisnes toimii.”

Tuomainen myöntää, että voisi kirjoittaa rikosromaanin, joka sijoittuu mainonnan ja liike-elämän maailmaan. ”Ehdottomasti jossain vaiheessa. Mutta millainen on sitten sen tunnelma ja miljöö, sitä en vielä tiedä.”

”Minua on vaivannut ns. mainostoimistoromaaneissa, että niissä juodaan koko ajan samppanjaa ja vedetään kokaiinia nokkaan. Tai sitten ollaan vain juovuksissa ja kekkaillaan jotain ihan kreisiä. Totta kai palkat on ihan hyviä, mutta ei Suomessa kuljeta limusiinilla töihin.”

Hän tekee tiukan eron eri kirjoittamisen lajien välille. ”Mainostekstin ja kirjallisuuden kirjoittamisella on yhteistä vain näppäimistö!”

”Nyt olen ehdottomasti päättänyt, että kiemurtelut on kiemurreltu. Nyt toteutan unelmaani: rikosromaanien kirjoittaminen on intohimoni.”

”Lukeminen on addiktio”
”En tarkoita olla mahtipontinen, kun sanon, että luen kaikkea. Kaipa on jonkinlainen addiktio, että silmät aina hakeutuvat tekstin suuntaan, vaikka jogurttipurkin kylkeen.”

Tuomainen kertoo haastattelupäivää edeltäneen sunnuntain esimerkkinä. ”Luin runoja, sarjakuvaa, romaania ja Hesarin kuukausiliitteen.”

”Minulla on kotona iso runohylly, otan sieltä luettavaa etukäteen valikoimatta. Pidän kielestä, ja ajattelen, että runojen lukeminen terävöittää kirjojeni kieltä. Löydän runoista näkemyksiä, miten joku asia kuvataan. Tässä suhteessa runot ovat usein yllättäviä, minulle ne ovat myös älyllisiä kielileikkejä. Eilen luin Teemu Hirvilammia ja Helena Anhavaa.”

”Lukemani sarjakuva oli Collection of Noir Comics, joka koostuu lyhyistä, muutaman sivun tarinoista. Ja romaani taas James Sallisin Turner-trilogian viimeinen osa Salt River.”

Tuomainen alkaa voihkia, kun pyydän häntä nimeämään kolme mieluisinta rikoskirjailijaansa. ”Onneksi tuolla edellä on jo aika monta nimeä. Nämä eivät ole sitten paremmuusjärjestyksessä: pitkän tien kulkija Lawrence Block, erityisesti Scudder-sarja; hyvin monenlaisten kirjojen tekijä Donald E. Westlake; ja vielä Don Winslow.” Pohjoismaisia dekkareita hän ei tahdo arvioida, vaikka on niitä lukenutkin. Hänen mieltymyksenä ovat vahvasti angloamerikkalaisessa perinteessä. Ja kun hän innostuu jostain kirjailijasta, hän lukee usein heti tämän koko tuotannon.

”Kun sitten mennään rikoskirjallisuuden ulkopuolelle ja palataan Suomeen, nostan esille Veijo Meren ja Juha Seppälän, jotka ovat luoneet täysin oman ja tunnistettavan tyylinsä. He ovat yleisemmälläkin tasolla aivan mestarismiehiä.”

”Minulla on erinomaisia esilukijoita. Lukioaikainen äidinkielenopettajani jaksaa edelleen lukea tekstejäni. Aineeni olivat pitkiä ja vauhdikkaita tarinoita. Vasta lopuksi katsoin aihelistasta, mitä siellä oli ja merkkasin jonkin niistä otsikoksi. Sain huonoja arvosanoja, mutta minulla oli ainakin yksi lukija.”

”Lisäksi esilukijoina ovat sekä isäni että äitini, jotka ovat itse ilmoittaneet että haluavat lukea tekstejäni. Sitten tietysti vaimo, joka tosi terävästi huomaa kohdat, joissa yritän olla itseäni viisaampi.”

Tuomainen on Harri Nykäsen perustaman CrimeTime-osuuskunnan jäsen. Hän kirjoittaa Tykki-jatkodekkariin yhden jakson, joka ilmestynee touko–kesäkuun vaihteessa. Jaksot ja koko teos tehdään vain lukulaitteelle ladattavaksi.

Johtolanka-voittajaromaanin kustansi Helsinki-kirjat. Sen kanssa on tehty kustannussopimus seuraavasta kirjasta, jonka on määrä ilmestyä elokuussa.