Antti Turunen

Johanna Tuomola vaihtoi hevoset rikoksiin

”Useimmiten kirjoittaminen sujuu kohtalaisen helposti”, kolmannen rikosromaaninsa Petoksen anatomia vastikään julkaissut Johanna Tuomola kertoo. ”Silloin kun se alkaa tuntua vaikealta, syy saattaa olla alitajunnassa, joka huomauttaa, että jokin ratkaisu on mennyt metsään ja olisi uudelleen arvioinnin paikka.”

Johanna Tuomola: Petoksen anatomia (Myllylahti)Johanna Tuomola on syntynyt vuonna 1961 suomenruotsalaiseen perheeseen ja asuu Lohjalla kauniissa omakotitalossa miehensä ja koiransa kanssa. Pariskunnan aikuinen poika on jo perustanut oman perheen.

Kirjailija kertoo, että hänen äidinkielensä on ruotsi ja hän on käynyt ruotsinkielisen koulun. Äiti puhui kuitenkin kotona jostain syystä hänelle aina suomea ja muille lapsille ruotsia. Tänäkään päivänä Tuomola ei juuri käytä ruotsia ja sanoo hallitsevansa suomen kielen paljon paremmin. Niinpä hän myös kirjoittaa suomeksi.

Ensimmäisen romaaninsa Tuomola kirjoitti 1980-luvulla. Kyseessä oli jonkinlainen harjoitustyö, josta kirjailija ei kerro sen enempää kuin että se oli surkea. 1990-luvulla hän teki kahdeksanosaisen nuortenkirjasarjan, jonka päähenkilö on hevosia rakastava Kati. Kariston kustantamat, hevosmaailmaan sijoittuvat tarinat kävivät hyvin kaupaksi ja tuntuivat luontevilta kirjoittaa. Olihan hän itsekin lopettanut koulunkäynnin jo 16-vuotiaana ja lähtenyt hoitamaan ravihevosia. Kahdeksannen Kati-kirjan jälkeen Tuomola kuitenkin koki, että aihe oli käsitelty loppuun ja oli aika pitää taukoa kirjoittamisesta.

Rikoskirja lajityypiksi
Ajatus uudesta romaanista häilyi koko ajan mielessä. Ajankohtaiseksi kirjoitustyö tuli 2000-luvulla, kun Tuomolan selkä meni niin huonoon kuntoon, ettei hän voinut enää jatkaa työskentelyä hevosalalla. Selkä vaati päivittäistä hoitoa ja kuntoutusta, joten ajankäytön kannalta kirjailijan ammatti sopi hyvin, varsinkin kun kirjoitusasennonkin voi valita mieleisekseen. Tuomola kertoo kirjoittavansa pienellä sylimikrolla nojatuolissa, jonka asentoa voi säätää.

Alkaessaan laatia uutta romaania Tuomola havaitsi tarinan rakenteessa puutteita ja jonkinlaista löysyyttä. Silloin hän totesi, että hänen kirjoitettavakseen sopisi parhaiten sellainen romaani, jossa rakenne ja juoni olisivat kirjan moottoreita. Niinpä hän päätyi dekkarilajityyppiin.

Johanna Tuomola: Tummissa vesissä (Myllylahti)Tuomola on sijoittanut dekkariensa tapahtumat kotikulmilleen Lohjalle ja luonut päähenkilöksi rikosylikonstaapeli Noora Nurkan. Ensimmäisen kirjan Tummissa vesissä (2009) alkuasetelmassa Nurkka on joutunut myymään asuntonsa Helsingissä, sillä hänen entinen miehensä ja lastensa isä on käytännössä petkuttanut häneltä hänen koko omaisuutensa.

Ahdingossaan Nurkka pyytää apua isältään, jonka on tavannut viimeksi kolmevuotiaana. Tämä pitää hevostallia Lohjalla erään Harri Kivelän kanssa. Kirjan edetessä tämä paljastuu isän elämänkumppaniksi. Isä kutsuu Nooran lapsineen asumaan luokseen Lohjalle. Noora Nurkka luopuu lupaavasta urastaan keskusrikospoliisissa ja menee töihin Lohjan poliisiin.

Tarina teeman ympärille
Heti ensimmäisessä kirjassa tulee esiin Tuomolan miellyttävän verkkainen tapa kirjoittaa ja tutkailla erilaisia henkilöitä ja luonteita. Kirjailija kertoo, että lähtiessään suunnittelemaan ensimmäistä rikosromaaniaan hänellä oli tavoitteena luoda perushenkilöistä riittävän monitahoisia, jotta ne kestäisivät useamman kirjan. Ja kyllähän ne kestävät. Läpi koko tähänastisen kirjasarjan päähenkilöt ovat tulleet tutummiksi ja kiinnostavammiksi.

Johanna Tuomola: Sieppaus (Myllylahti)Tummissa vesissä ei rakentunut minkään erityisen teeman ympärille, toisin kuin Tuomolan seuraavat teokset. Toisen kirjan Sieppaus(2010) teemana oli koulukiusaaminen. Alkusysäyksenä tarinalle oli Tuomolan mukaan television Dr. Phil -ohjelma, jossa kerrottiin itsemurhan tehneestä kiusatusta pojasta. Sieppauksessakäydään läpi monia erilaisia ihmiskohtaloita ja vakiopäähenkilöiden keskinäisten suhteiden kuvaus syvenee.

Tänä keväänä ilmestyneen kolmannen Nurkka-teoksen Petoksen anatomia teemana on petos ja ahneus. Aihetta lähestytään lähinnä uhrien näkökulmasta. Toimittaja Aino Peura jää leskeksi ja saa järkytyksekseen todeta, että hänen miesvainajallaan on ollut useita suunnitelmia, joista hänellä ei ole ollut aavistustakaan.

Sarjan neljäs kirja ilmestynee keväällä 2012. Tuomola lupailee, että jatkoa saadaan vielä senkin jälkeen, vaikka viimeiset pari vuotta hänen mielessään on muhinut idea toisenlaisen kirjan kirjoittamisesta. Kyseessä olisi edelleen dekkari, mutta siinä olisi mukana myös sekä huumoria että fantasiaa. Tapahtumaympäristönä olisi jokin kuvitteellinen paikkakunta Suomessa.

Kirjailija kertoo, ettei hän tunne poliisien eikä rosvojen työskentelytapoja eikä pyrikään kuvaamaan niitä realistisesti. Eivät kai poliisit tuolla tavalla kuljeskele jututtamassa ihmisiä, hän naurahtaa kertomuksiinsa viitaten. Rikoskuvio on kuitenkin vain viitekehys – itse tarina ja kaikki siihen liittyvä on tärkeämpää.

Lukija on tärkein
Tuomola ei osaa nimetä ketään erityisiä kirjailijoita, joilta olisi saanut vaikutteita. ”Olen lukenut paljon Tom Clancyä ja John Grishamia – ja Dick Francisia tietenkin.” Hän mainitsee suosikeikseen myös Elizabeth Georgen ja Minette Waltersin sekä pohjoismaisista Henning Mankellin ja Karin Fossumin. ”Stieg Larssonin trilogiasta pidin kovasti”, Tuomola sanoo. Kotimaisia rikoskirjailijoita hän on alkanut lukea laajemmin vasta äskettäin eikä osaa nimetä vielä suosikkejaan.

Kirjoittamisrutiineistaan Tuomola kertoo, että valittuaan romaanille teeman hän ryhtyy rakentamaan henkilögalleriaa. Hän luo hahmoille laajemmat taustat kuin kirjan sivuilta käy ilmi, jotta tuntisi henkilöt mahdollisimman hyvin. Sitten kirjailija tekee irrallisen tapahtumaluettelon, jossa rakenne ja juoni asettuvat alustavasti paikoilleen. Tuon paperin hän kiinnittää työhuoneensa seinälle.

Tämän jälkeen Tuomola jaottelee tarinan kuuteen osaan ja lyö ensimmäisen osan kaikki luvut lukkoon, ennen kuin alkaa kirjoittaa sitä. Näin tapahtuu seuraavienkin osien kanssa. Luovaa työtä tehtäessä kirjoitusprosessi toki elää ja joustaa koko ajan.

Tuomola sanoo, että kaiken lähtökohtana on lukija. ”Jos lukija viihtyy luomassani maailmassa, se on hienoa. Jos pystyn koskettamaan häntä tarinallani, erinomaista. Koen nöyrää kiitollisuutta siitä, että lukija viitsii käyttää useita tunteja ajastaan tuotokseni lukemiseen.”

Johanna Tuomola on kiinnittänyt seuraavan romaaninsa tapahtumaluettelon työhuoneensa ilmoitustaululle oikeaan alanurkkaan.