Heikki Ollikainen

Eppu Nuotion dekkarisarja lähestyy päätöstään

”Pii Marin lopettaa ensi vuonna”

Vuonna 2006 romaanilla Musta alkanut sarja päättyy kuudenteen kirjaan. ”Sitä seuraavan dekkarin teen ihan eri näkökulmasta. Taustatyö voi kestää muutaman vuoden”, sanoo Eppu Nuotio.

Eppu Nuotion jokaisen dekkarin juonta hallitsee selvä teema. Sarjan ensimmäinen esittelee mustaihoisen tv-toimittajan Pii Marinin. Uutistyö Ylen valtakunnan verkossa saa rasistista palautetta, ja Pii siirretään Lounais-Suomen aluetoimitukseen.

Kosto tapahtuu tosi-tv:n kulisseissa. Isoveli-ohjelmasta on tekeillä maakunnallinen versio ja netissä käydään raivokasta keskustelua.

Kolmas, nimeltään Maksu, kertoo lapsen sieppauksesta. Lisäksi Piin nuori veli sekaantuu kummalliseen pahoinpitelyyn.

Teoksessa Varjo selvitellään kunniamurhaa: mitä muslimiperheen tyttären ja kristityn suomalaismiehen avioliitto on pannut liikkeelle.

Eppu Nuotio: Paine (Otava)Tänä vuonna ilmestynyt Paine nostaa esiin henkisen pakottamisen ja vainoamisen, kun mies ei suostu avoliiton lopettamiseen.

Kaikkien kirjojen läpi kulkee tarina Piin taustasta, millaista on elää mustaihoisena Suomessa, mitä hän oikeastaan tietää tansanialaisesta isästään.

Suhde ylikomisario Juha Heinoon väliin etenee, väliin pätkii pahasti.

Loppu lähenee
”Kun aloitan uuden kirjan, jatkan aina ensin kertomusta Piin elämästä siitä kohdasta, mistä sen edellisessä leikkasin poikki. Ihan alusta asti minulla on ollut hänelle selvä tarina”, Eppu Nuotio sanoo.

Sarjan punainen lanka löytyy siitä, kuinka Pii Marin etsii identiteettiään, kokee itsensä ulkopuoliseksi ja selvittelee isänsä elämänvaiheita.

”Kerran eräs lukija sanoi, että onpa tuo Pii Marin harvinaisen ärsyttävä nuori nainen. Olen samaa mieltä. Siksi ajattelen, että kuusi kirjaa on maksimi, jonka hänen kanssaan jaksan viettää. Ensi vuonna ilmestyvä kirja on työnimeltään alustavasti Loppu.”

”Esimerkiksi kirjamessuilla on mukava kuulla, kuinka yksityiskohtaisesti lukijat kirjojani kommentoivat. Joskus hieman häiritsee, kun päivitellään, että Juhan ja Piin romanssi ei oikein etene. En kyllä aio ajaa heitä siihen, että he olisivat kuskaamassa lasta päiväkotiin. Piitä ei voi kuvitella äitiyslomalle. Heinon kanssa seurustelu on tyypillinen on-off-suhde.”

”Taustatöitä teen työmyyrän lailla. Olen esimerkiksi käynyt Oulun yliopistossa kuuntelemassa luentoja harvinaisista taudeista. Kiitän kirjoissani lääketieteen toimittajaa Martti Teikaria, joka tarkistaa faktat.”

”Menen usein kohti sellaisia aiheita, jotka eivät ole itselleni läheisiä. Kirjoittamisen prosessista tulee jännittävä, kun joudun selvittelemään asioita. Oikeastaan teen samanlaista työtä kuin Pii noissa kirjoissa. Tämäkin on yksi tapa päästä päähenkilönsä nahkoihin.”

”Ihan alusta saakka, silloinkin kun kirjoitin teatterille, naiset ovat olleet töissäni keskeisessä asemassa. En ole tehnyt erikseen sellaista päätöstä, mutta tulen tarttuneeksi tähän näkökulmaan kerta toisensa jälkeen. Naisten tarinat kiinnostavat minua”, kirjailija sanoo.

Hän muistuttaa, kuinka teatterit ovat täynnä loistavia keski-ikäisiä naisnäyttelijöitä, jotka eivät saa rooleja, ja myös siksi hän kokee omaksi paikakseen kääntää valokeilaa naisia kohti.

”Dekkareita aion kirjoittaa vielä, mutta nyt on suunnitteilla ihan toisenlainen kuin aiemmat. Aihe on sellainen, että joudun muutaman vuoden tekemään taustatyötä. Materiaalin keruu on alkanut ja kerään sitä pikkuhiljaa.”

”Kirjoitan sängyssä”
Vuonna 1962 syntyneen Eppu Nuotion hengästyttävän pitkässä teosluettelossa on paljon lastenkirjoja. Lista alkaa 1990-luvun puolimaista. ”Sitä ennen olin kirjoittanut teatterille ja voin sanoa, että teatteri kasvatti minusta kirjailijan. Ensimmäisen näytelmäni tein jo Iisalmen nuorisoteatterille. Kirjojen tekeminen alkoi, kun jäin 1992 äitiyslomalle.”

”Ensimmäiset käsikirjoitukset tulivat aina takaisin. Mukana oli kirje, jossa kiitettiin kiinnostuksesta ja sanottiin, että valitettavasti teoksenne ei mahdu kustannusohjelmaamme.”

”Se oli erittäin tärkeä prosessi, joka opetti tästä työstä, että pitää kirjoittaa uudelleen ja uudelleen. Huolimatta laajasta tuotannostani niin on käynyt myöhemminkin.”

”Dekkarien kirjoittaminen alkoi, kun jouduin kahdeksi vuodeksi sairauslomalle. Jalka oli kolmena kappaleena, sitä leikattiin, se oli menossa kuolioon ja leikattiin uudelleen. Nythän sitä ei enää edes huomaa – suuri kiitos suomalaisille huippukirurgeille!”

”Makasin vuoteenomana alakerrassa. Mies kantoi sinne television, mutta ei ehtinyt virittää sitä: vain Ruotsin kanavat näkyivät. Katselin, kuinka SVT:llä oli mustaihoinen uutisankkuri. Rupesin miettimään, mitä Suomessa tapahtuisi, jos Arvi Lindin tai Eva Polttilan eläkkeelle lähdön jälkeen täällä kävisi samoin. Panin merkille myös, että suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole mustaihoisia päähenkilöitä.”

”Vuonna 2002 olin ollut Unicefin hyvän tahdon lähettiläs. Tansanian matka vaikutti yhtä paljon kuin elämän suurimmat asiat: lasten syntymät ja vanhempien kuolemat. Kuulin tarinoita, joista puoliakaan en olisi pystynyt kuvittelemaan.”

”Aloin ajatella, että tässä on pieni siivu maailmaa, jota voin kirjoittaa auki, tässä minun tehtäväni, oma tonttini dekkaristina.”

”Omiksi suosikeiksini voin nimetä Ruth Rendellin, Karin Fossumin ja myös Denise Minan. Koen heidän tapansa kirjoittaa itselleni läheiseksi ja ajattelen kulkevani erityisesti Rendellin viitoittamaa tietä.”

Kritiikeissä Nuotiota on verrattu Liza Marklundiin, mutta hänen mielestään heillä on selvä ero. ”Ilmeisesti toimittajataustansa takia Marklund nappaa hyvin nopeasti kiinni siitä, mitä julkisuudessa näkyvimmin liikkuu. Itse olen pienten uutisten ihminen, tartun kiinni pikkujuttuihin.”

”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä mieluummin kirjoitan sängyssä. Opettelin siihen, kun oli pakko. Astrid Lindgrenkin kuulemma kirjoitti sängyssä koko ikänsä. Kerran hänet haluttiin valokuvata merkkipäivähaastatteluun näin työnsä ääressä, mutta hän sanoi, ettei tämänikäisiä naisia enää kuvata sängyssä. Sama taitaa päteä minuunkin.”

Mistä niitä ideoita oikein tulee?
”Lastenkirjallisuutta ja dekkareita yhdistää se, että ne ovat hyvä tapa käsitellä omia tunteita. Kaikilla meillä on pelkoja. Paljon mieluummin lukisin hyytävän dekkarin kuin makaisin yöllä valveilla ja miettisin, mitä kaikkea kauheuksia lapsilleni voisi tapahtua.”

”Ei dekkareille oikein voi asettaa ikärajoja, silloin pitäisi asettaa ikärajat myös Grimmin saduille. Olen kiertänyt yli 400 koululla, eikä minusta lapsista pitäisi olla huolissaan, he ovat kiinnostuneita ja valveutuneita. Huolissaan pitäisi olla vanhemmista, pölvästiaikuisista.”

Eppu Nuotio sanoo kirjojensa ideoiden löytyvän ihan mistä vain. ”Kirjani Maksu sai alkunsa siitä, että näin tyhjät lastenvaunut pubin edessä. Tilanne oli ihan harmiton, mutta se kuva jäi mieleeni pyörimään ja siitä syntyi juoni, jossa lapsi kaapataan.”

”Tänä vuonna ilmestyneen kirjan luonnosvaiheessa kirjoitin ihan toisentyyppistä tarinaa. Jyväskylän kirjamessuilla sitten hotellin aamiaisella Hesarista minulle jäivät käsiin vain asuntosivut. Niissä oli juttu avoparin oikeuksista asuntoon, kun tulee ero. Sanoin mukana olleelle kustannuspäällikölle, että nyt kirjan juoni meni ihan uusiksi.”
”Koston kanssa taas kävi niin, että etsin netistä jotain ihan muuta, kun törmäsin verkkokeskusteluihin Big Brotherista; ohjelmaa en ollut seurannut. Tällaiselle keski-ikäiselle avautui yhtäkkiä verkon keskustelupalstojen kauhea kulttuuri, kuinka nimimerkin takaa kirjoitetaan julmuuksia ja uhataan vainoamisella.”

”Kerran muuan kriitikko kirjoitti, ettei ymmärrä, mitä jännittävää siinä on, että joku seisoo ikkunan takana ja tuijottaa sisään. Voin sanoa, että se on melkein kauheinta elämässä. Kun olin Jyväskylässä näyttelijänä, minua häiriköitiin. Soittaja sanoi puhelimessa, että tiedän millaiset vaatteet sinulla on ja että miehesi lähti juuri autolla pihasta.”

”Tämä kokemus liittyy näyttelijäntyöhöni, rooliin jota esitin teatterissa. Kirjailijana olen saanut olla aika lailla rauhassa.”

”Maatalon emäntä”
Usein julkisuudessa esitetään ritirimpsu Nuotion erilaisia ammatteja. ”Pidän sitä nolona. Kirjailija tekee monia hommia, jotta saisi sen verran rahaa, että pystyy olemaan kotona ja kirjoittamaan.”

”Inhoan sanaa moniosaaja. Mieluummin sanon olevani kuin maatalon emäntä. Ei kukaan hänellekään ihmettele, että aijai, olet ollut heinätöissä, paistanut piirakat, mattoa kudot ja sitten vielä käyt navetassa.”

”Kirjoittamistani leimaa se, etten tee vain yhtä asiaa. Lastenkirjoistakin ajattelen, että olisi kauheaa kirjoittaa loppuelämänsä vain yhtä lajia ja että sama sarja jatkuisi vielä, kun olen 85. Olen tuuminut, että aiheena lastenkirjailijan kuolema voisi olla kiva, mutta en kyllä ole siihen vielä valmis”, nauraa Nuotio.

”Vuosirytmi menee niin, että kirjoitan kaikkein pimeimmän ajan hyvin tiiviisti. Koska olen täydellinen ulkoilmaihminen, en voisi kuvitellakaan kirjoittavani keväällä. Heti kun alkaa tulla enemmän valoa, minun on pakko saada olla puutarhassa, tehdä pihahommia, rapsuttaa ja kuopsuttaa.”

”Vasta kun tulee oikein pimeää, pystyn olemaan sisällä. Kerään materiaalin toukokuusta elokuuhun ja voin jo antaa kustannustoimittajalleni ensimmäisen raakileen. Vasta kun syksy koittaa, kirjoitan kirjan valmiiksi.”

Haastattelua tehtiin heleänä kevätpäivänä, ja Eppu Nuotio kertoi juuri naureskelleensa Outi Pakkasen kanssa, kuinka heillä kirjoittamisen ajankohdat menevät täysin ristiin. ”Outi ei voi kuvitellakaan kirjoittavansa vuoden pimeimpänä aikana. Hän kirjoittaa keväällä, on juuri nytkin sitä varten Berliinissä.”

Eppu Nuotio on naimisissa ohjaaja ja muusikko Kurt Nuotion kanssa. He asuvat nykyään Hiittisten saaristossa, Framnäsin tilalla. ”Hiittisissä asuu vähän yli 50 ihmistä, se kuuluu Kemiönsaaren kuntaan, joka on Hangon ja Turun välissä. Matkaa sinne tehdään puoli tuntia lautalla Kasnäsistä.”

”Ainoa yllätys maalle muuttamisessa oli se, että minun on niin vaikea olla sisällä. Se luonto on niin valtavan ihana, ei tullut mieleenkään, että onpa hiljaista, onpa pimeää.”

”Nykyisin olen intohimoinen sienestäjäkin, pienenä taas olin se, joka marjametsässä istui kirjan kanssa kannon nokassa.”

”Kurren mukana sain kaksi poikaa, yhteisiä lapsia on kolme. Kaikki ovat jo aikuisia, ja juhlapyhinä meitä on koolla väkeä kuin Ingmar Bergmanin elokuvassa Fanny ja Alexander – lapsuuden haaveeni on toteutunut.”

Tänä kesänä esitetään toiveuusintana TV1:ssä 16-osainen Tuliportaat perjantaisin 30.4.–13.8.2010. Irmeli Castrenin käsikirjoittaman ja Kurt Nuotion ohjaaman sarjan ensilähetys oli 1998. Tarinan keskipisteenä on lehtitalo, jonka johtoon on nousemassa Carolus Kaitala (Tapani Perttu). Hänellä on pitkäaikainen suhde Peili-lehden häikäilemättömään päätoimittajaan Soili Jalaspuroon (Eppu Nuotio). ”Esitän varsinaista juonittelijaa”, Eppu Nuotio sanoo.