Tuula Okkonen

Ansa yllätti myös Marko Leinon

Ansan juoni yllätti mut täydellisesti”, Vuoden johtolangalla palkittu kirjailija Marko Leino kertoo voittajaromaanistaan. ”En mä ollut tietoisesti ajatellut, että asiat menisivät niin kuin ne sitten menivät.”

Harvakseen romaaneja julkaissut Leino arvelee, että hän kokisi dekkari per vuosi -tahdin vankilaksi. ”Mulle on tärkeämpää nauttia tekemisistäni ja ehtiä syventyä asioihin kunnolla.”

”Rikolliseksi? Sä kutsut mua ja Machoa rikollisiksi? Kuules poju, me ollaan melkein pyhimyksiä siihen verrattuna, mitä ylemmällä tasolla tapahtuu. Näin se menee joka alalla, niin bisneksessä kuin politiikassakin.”

Johtolanka-palkinnon voittaja, espoolainen Marko Leino (s. 1967), on monipuolinen kirjoittamisen ammattilainen, tai sekatyömies kuten hän itseään kutsuu, eli kirjailija ja käsikirjoittaja.

Ammatinvalinta selvisi jo nuoruudessa, ja 1990-luvun hän opiskeli muun muassa Jyväskylän yliopiston kirjoittajaohjelmassa ja teatterikorkeakoulun käsikirjoittajalinjalla. Nimi lienee tutumpi kuin kasvot, sillä Leino ahertaa mieluummin omissa oloissaan kuin patsastelee julkisuudessa.

Rikosromaani Epäilys (2004) sai ilmestyessään myönteistä huomiota osakseen, elokuvaoikeudet kävivät kaupaksi ja kirja myytiin loppuun. Esikoisromaani Syytön (2001) kuvasi sarjamurhaajan rikollisen sairasta mieltä, vaikkei kirjaa aikanaan dekkariksi luokiteltukaan.

Ansa on suomalaisena jännärinä ainutlaatuinen. Leino kuvaa rikollista alamaailmaa yhteiskunnallisena ilmiönä taitavasti ja muistuttaa samalla jatkuvasti, että usein oikea ja väärä ovat yksilötasolla näkökulmaeroja. Leinon pahat ovat pahoja, mutta monet hyvätkin ovat pahoja tai ainakin taitamattomia.

Rikosromaaneissaan hän asettuu jokaisen luomansa hahmon tasolle ja kuvaa elämänkulkua, haavoittuvuutta ja osattomuutta tavalla, joka suomalaisessa rikoskirjallisuudessa on epätavallista. Leimallisesti kaikki hahmot luottavat elämän vielä kääntyvän paremmaksi. Vain kylmäverisimmät tyypit eivät tunne riittämättömyyttä.

”Haastan itseäni jatkuvasti, etsin omia rajojani ja haluan katsoa mihin pystyn”, kuvailee Leino työskentelytapaansa. ”Joihinkin teemoihin sopii se, että niitä käsittelee rikosromaanin kautta, joihinkin taas ei. Syytön-romaanin kirjoittaminen ja teoksen vastaanotto opettivat paljon, minä-näkökulman valinnasta vähemmän onnistuneeseen kansikuvaan saakka.”

Se koulu kannatti käydä, sillä Epäilys oli hyvä ja Ansasta tuli erinomainen. Vaikka Leino on ankara itseään ja teoksiaan kohtaan, hän myöntää onnistuneensa.

Alamaailman armoton valta

”Juuri tuon takia maailma on niin lohduton paikka.”
”Minkä takia?”; Turunen kysyi…
”Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta ja älykkäät epävarmoja. Siksi mikään ei mene eteenpäin.”

”Mä arvostan hyvin kirjoitettuja kirjoja, oli kyse mistä lajityypistä hyvänsä. Dekkareista Mankell ja Joensuu nousevat ensimmäisenä mieleen. Wallander ja Harjunpää ovat totisia, itsensä vakavasti ottavia hahmoja, mä pyrin liittämään huumorintajun olennaiseksi piirteeksi.”

Myös Ansan rikosylikonstaapeli Juha Viitasalo suhtautuu itseensä kriittisesti, mutta myöntää virheensä: hän ei ole hyvä aviomies eikä isä – ei ehkä myöskään kunnon poliisi. Silti hän on jääräpäisyydessään oikeassa näkemyksessään, että rauhallisuus heroiinimarkkinoilla enteilee Pietarin huumebisneksen voimistumista.

Alamaailman valta näyttäytyy Leinon dekkareissa ylivoimaisena. Viitasalo joutuu maksamaan kalliin hinnan, mutta rikolliset ovat kovaluonteisia myös toisiaan kohtaan. Vallankäyttö on yhtä armotonta, olivatpa kyseessä alamaailman pikkurikolliset tai kansainväliset huumepomot.

Ansassa häikäilemättömyys on monimuotoista ja aiheuttaa tuskaa, mikä konkretisoituu isänikävänä, lapseen tarrautumisena tai huolena puolisosta. Leinon kirjoitustavan ansiosta lukijan on vaivatonta kuvitella Ansa valkokankaalle. Näkökulmat vaihtelevat sujuvasti ja kuva keskittyy olennaisimpaan. Se elokuva ei sopisi herkille katsojille, ei niinkään itse verenvuodatuksen johdosta, vaan vallankäytön koskettavuuden takia. ”Väkivaltaleffoja en pysty katsomaan, mun on pakko sulkea silmät, kun veri lentää”, toteaa Leino kertoen pitävänsä enemmän romanttisista komedioista.

12-osainen tv-sarja tulossa

”Ammu mut.” Se oli liki äänetön pyyntö.
”En mä pysty”, Vesa kuiskasi.
”Kyllä sä pystyt”, isä sanoi tiukasti ja painoi taas päänsä. ”Tee se äkkiä.”

”Aivoni toimivat niin, että kuulen, näen ja tunnen kaikki tapahtumat kaikkien henkilöiden kautta eli kirjaan ylös tuntemani”, Leino kertoo työskentelytavastaan. Tämä piirre erottaa Ansan monista muista dekkareista.

”Mun on aika vaikeaa erottaa elokuvaa ja romaania, koska teen niitä periaatteessa samalla tavalla. Ansan henkilöistä ja osin myös tapahtumista kirjoitin tarinan, joka on mukana Alamaailma-trilogiassa. Se on 12-osainen, vuoden lopulla tv:stä tuleva draamasarja, joka koostuu kolmesta tarinasta, ’Vanki’, ’Kyttä’ ja ’Lakimies’. Ansan stoorissa on ’Vankia’ mukana.”

Vaikka Leino kiistää tietoisen pyrkimyksensä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, hän panee lukijansa miettimään omaa aikaamme ja tapaamme elää. Vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen, puolisot etääntyvät toisistaan, ja yhteiskunnallisten instituutioiden arvovalta rapautuu. Poliisissa ja oikeuslaitoksen toiminnassa on uskottavuusongelmia, ja huoli toimeentulosta saa ihmisen turvautumaan kehnoihin vaihtoehtoihin. Yksilötasolla työttömyys ja ylätasolla rikollisuuden kansainvälistyminen aiheuttavat epätoivoa. ”En mä kyllä luule tekemisilläni voivani muuttaa maailmaa”, Leino epäilee.

Marko Leino, kuva Olli Turunen

Herkkä ihmisvainu

”Viimeksi aamulla Turunen oli kohteliaasti pysähtynyt, vilkuttanut valoja ja päästänyt päiväkotiryhmän täteineen Soukassa tien yli, vaikka hänen mersunsa perässä ei ollut ketään. Hän oli laskenut tuulilasin takaa noin nelivuotiaita pikkutaaperoita olevan 23. Hänen laskuoppinsa mukaan ainakin viidestä, hyvässä lykyssä jopa seitsemästä kasvaisi reilussa kymmenessä vuodessa täysiverisiä sekakäyttäjiä.”

Elämänmakuisen ja koskettavan henkilökuvauksen taustalla täytyy olla poikkeuksellista sosiaalista herkkyyttä. Asian selittäminen ei ole aivan yksinkertaista Leinolle.

”Ihmiset muodostuvat päässäni ja alkavat elää omaa elämäänsä. Olen, elän ja hengitän kehittämieni hahmojen ja kehittämäni maailman kautta. Henkilöt ovat aitoja, koska ne ovat mulle aitoja. En mieti mitä tämäkin tekee seuraavaksi, se vaan tulee itsestään.” Leinon vahvuus on hänen ihmisiä kohtaan tuntemansa herkkyys ja empatia. Itse hän kuvaa tätä ”ihmisvainuksi”.

”Oman mielikuvituksen kautta on helpompaa toimia kuin todellisuudessa. Teen asioiden kanssa paljon taustatyötä, mutta kirjojen ihmisten kanssa ei tarvitse tehdä.”

Ansan suosikkihahmon ja epämiellyttävimmän tyypin nimeäminen on Leinolle hankalaa: ”Luulen että suosikkini on Viitasalo, kuten Epäilyksessä Falck. Noihin poliiseihin tulee aina eniten itseä mukaan. Vastenmielisyysasteikolla tunteeton, nöyryyttämisestä nauttiva Sundström päihittää suurissa luuloissaan reppanan Turusen.”

Leino vertaa itseään kirjuriin: ”Esimerkiksi Ansan juoni yllätti mut täydellisesti. En mä ollut tietoisesti ajatellut että asiat menisivät niin kuin ne sitten menivät. Itsellekin jäi lohduton olo, kun näki sen viimeisen kuvan siitä, miten tarina päättyy ja tunsi Viitasalon painon harteillaan.”

”Kirjasta ei ehkä olisi tullut näin synkkä, jollei samaan aikaan äkkiyllättäen Mannerheim-elokuvan rahoitus olisi kaatunut pari päivää ennen kuvausten alkua”, Leino pohtii.

Saasta päättää trilogian

”Sattumaa? Ei. Mä etsin aina heikoimman lenkin”, Sundström naurahtaa. ”Ja siitä mä nykäsen. Yleensä se toimii.”

”Seuraava romaanini, josta teen myös elokuvakäsikirjoituksen, on syksyllä ilmestyvä Kotirauha. Dekkareihin palaan sen jälkeen. Epäilys avasi trilogian, ja Ansan jälkeen Saasta tulee nivomaan nämä kirjat temaattisesti yhteen. Trilogia on noin kahdeksan vuoden projekti, jonka jälkeen en ehkä halua liikkua vähään aikaan noin synkissä maisemissa”, Leino ennakoi tulevaa. Dekkarin per vuosi hän kokisi vankilaksi.

”Mulle on tärkeämpää nauttia tekemisistäni ja ehtiä syventyä asioihin kunnolla kuin suoltaa samaa pötköä vuosi vuoden jälkeen.”

Leino pohtii julkaisutahdin ja tason suhdetta vertauksella Seitsemään veljekseen: ”Mitähän Aleksis Kivi olisi ajatellut kässäriä kustantamoon jättäessään, jos kustannuspäällikkö olisi samalla käynnillä tömäyttänyt kämmenensä liuskanipun päälle ja kysynyt, että voisit sä ajatella naputtelevasi näistä samoista tutuiksi tulleista veljeksistä kolme tai neljä kirjaa lisää?”

Tuliko Johtolanka-palkinto yllätyksenä? ”Mulle itselleni kyllä, mutta ei mun agentilleni Tiina Kristoffersonille. Tästä on mukava jatkaa kohti Saastaa. Täytyy toivoa että nimi ei ole tässä tapauksessa enne”, Marko Leino naurahtaa.

Marko Leino, kuva Olli Turunen

Suorat lainaukset Marko Leinon romaanista Ansa.